Suomen Kiitoautot Oy on saanut Kuopion Kolmisoppeen lähelle keskustaa uuden, parhain varustuksin toimivan logistiikkakeskuksen. 11 300 neliömetriä antaa mahdollisuudet mm. elintarvikekuljetusten vaatimien erityisolojen järjestämiseen sekä tuore- ja kylmäketjun katkeamattomuuteen.
Toimitusjohtaja Pertti Korhonen toteaakin, että yritys panostaa nyt elintarvikekuljetuksiin. Sieltä odotetaan myös suoritteiden kasvua lähitulevaisuudessa.
Kolmisopen logistiikkakeskus muodostuu kahdesta rakennuksesta. Suuremmassa toimivat tavarahotelli, terminaali, kaksi viileävarastoa ja yksi pakkasvarasto. Myös terminaalista lähtevän ja sinne tulevan tavaran ohjaukseen tarvittava ajotoimisto sekä yleishallinnon toimistohuoneet sijaitsevat tässä rakennuksessa.
Pienemmässä rakennuksessa on tilat korjaamolle ja autonhuollolle pesulinjoineen sekä Pohjois-Savon koulutuskuntayhtymälle vuokrattu koulutusosasto. Koulutuskuntayhtymä ryhtyy kouluttamaan tiloissa logistiikka-asiantuntijoita mm. Suomen Kiitoautot Oy:n palvelukseen.
Nyt valmistunut logistiikkakeskus korvaa Suomen Kiitoautot Oy:n entiset vuokratilat Kuopiossa. Yrityksellä on Kuopion lisäksi toimitiloja Joensuussa, Mikkelissä, Kajaanissa, Savonlinnassa, Iisalmessa ja Varkaudessa. Yritys on Kiitolinja-ketjun alue-edustaja Itä-Suomessa.
Nykyisellä Kolmisopen järvenrantatontilla on tilaa 8,5 hehtaaria. Kahden rakennuksen lisäksi rakennusoikeutta jää laajentamistarpeita varten.
Kolmisopen logistiikkakeskuksen rakentaminen aloitettiin alkutalvella vuonna 2003 pahimpien pakkasten aikaan. Maanrakennusurakoinnista vastasi joensuulainen E. Hartikainen Oy. Sillä oli rakentamisen kiivaimmassa vaiheessa Kuopiossa töissä kolmisenkymmentä henkilöä.
E. Hartikainen Oy toimi rakennustyömaan pääurakoitsijana alkuvaiheen ajan. Kun pääurakoitsijaksi siirtyi YIT Rakennus Oy:n Talonrakennus Itä-Suomi, oli kaikkien rakennuksien anturat ja väestönsuojat tehty. Elementtiasennukset alkoivat samaan aikaan.
Siirrettävää maa-ainesta alueella oli niin paljon, että rakennukselle tehtiin massanhallintasuunnitelma. Sen periaatteena oli, että tontilta ei viety massaa pois. Se käytettiin rakentamisessa paikan päällä.
Kohteesta louhittiin kivimassaa 87 000 kiintokuutiota. Siitä pystyttiin käyttämään paikan päällä 77 000 kiintokuutiometriä.
Logistiikkakeskuksen rakennuksista terminaaliosa on perustettu suoraan kalliopohjaan tai louhemateriaalin päälle. Pienempi rakennus lepää osittain maa- ja osittain louhetäytön varassa.
Toimitusjohtaja Pertti Korhonen toteaa nyt tyytyväisenä, että massanhallintasuunnitelmalla säästettiin rahaa mukavasti. Hyvää riitti hänen arvionsa mukaan muillekin projektiin osallistuneelle.
Suomen Kiitoautot Oy:n Kuopion logistiikkakeskuksen rakentaminen järjestettiin ns. jaettuna urakkana. Käytännössä kaikki kulki YIT:n kautta. Sillä oli rakennustyömaalla 17 sivu-urakoitsijaa ja 20 aliurakoitsijaa.
Työmaainsinööri Pertti Kylmäoja YIT:stä pitää kokeiltua jaettua urakkamuotoa ennalta odotettua paremmin toimivana.
‑ Sivu-urakoitsijoiden kanssa jouduttiin käymään keskustelua aikataulusta joissakin kiperissä paikoissa. Samoin urakkarajoista jouduttiin neuvottelemaan muutaman kerran, hän muistelee. Kaiken kaikkiaan urakkarajojen yhteensovittamista oli ennakoitua vähemmän. Yhteistyö sujui.
Logistiikkakeskuksen kahden rakennuksen ja 8,5 hehtaarin tontin rakennustyöt kestivät kymmenen kuukautta. Rakennus valmistui tilaajan toivomuksesta kuukausi etuajassa.
Rakennusarkkitehti Marko Saukkonen Rakennussuunnittelutoimisto Sormunen & Timonen Oy:stä kertoo, että hänen tavoitteenaan oli saada Suomen Kiitoautot Oy:lle näyttävä ja maisemaan sopiva rakennusryhmä. Ongelmana suunnittelutyössä oli tontin läpi kulkeva voimalinja. Se asetti vaatimuksia mm. turvallisuudesta huolehtimiselle.
Suurempi rakennuksista on osittain yksi- ja osittain kaksikerroksinen. Sisääntuloaulan katseenvangitsijana on lasihuone, jossa seisoo yrityksen ensimmäinen kuorma-auto 1950- luvulta.
Toiseen kerrokseen vie portaat, jotka on valettu teräsbetonista paikan päällä. Portaat tekevät 225 asteen kierroksen. Ne on päällystetty lattioissa käytetyillä laatoilla.