SOS-Lapsikylä

SOS-Lapsikylä-järjestön perusti vuonna 1949 itävaltalainen lääketieteen opiskelija Hermann Gmeiner. Jo samana vuonna aloitti ensimmäinen kylä toimintansa Itävallan Imstissä. Tavoitteena oli sodanjälkeisissä, vaikeissa olosuhteissa lasten auttaminen. Lapset tarvitsevat kaikkialla maailmassa edelleenkin apua sotien lisäksi monista muistakin syistä.

Hyvä koti 

‑ Ensimmäinen lapsikylä rakennettiin Tapiolaan ja tämä on nyt viides Suomessa. Suunnittelun ja rakentamisen lähtökohtana olivat ennen kaikkea lasten tarpeet. Myös aikaisemmista lapsikylähankkeista saatuja kokemuksia hyödynnettiin, lapsikylän johtaja Kari Kiesiläinen kertoo.

Lapsikylässä asuvissa perheissä nuorimmat ovat vastasyntyneitä ja vanhimmat noin kymmenvuotiaita. Suunnittelun kannalta se on tarkoittanut sitä, että pienimpiä varten kodeissa on muun muassa kuraeteiset. Myös äänieristykseen on kiinnitetty huomiota.

Rakennukset on suunniteltu pientä muuntojoustoa silmällä pitäen. Itsenäistyessään nuori tarvitsee omaa tilaa, joten huoneita pitää voida muuntaa käyttötarkoituksen mukaan. Alueen koko on määritelty niin, että kylässä työtä tekevillä aikuisilla on mahdollisuus tuntea kaikki siellä asuvat lapset.

Lapsikylän idea on ihastuttavan selkeä: elinympäristön muodostavat äiti, sisaret, kotitalo ja kylä. Tavoitteena on tarjota lapsille pitkäaikainen tuki, jonka pohjalta he voivat rakentaa itselleen mahdollisimman hyvän elämän.

Tavoitteena laatu 

‑ Sijoittumisvaihtoehtoja oli alun alkaen pitkälle toista sataa. Lopulta järjestö päätyi Kaarinan kannalle. Rakennuttaja valitsi meidät konsultikseen tarjouksen pohjalta. Arkkitehtitoimistona heillä oli jo silloin Ark’aboa, kertoo Timo Arjasmaa Talonet Rakennuttajat Oy:stä.

Kaavan laatiminen alueelle ei ollut mutkatonta, sillä prosessi hidastui valituksiin. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä valitukset kuitenkin hylättiin ja arkkitehdin havainnepiirustuksen, rakennusluonnoksen ja ohjeiden mukaan Kaarinan kaupungin laatiman kaava vahvistettiin.

Tilaaja on pitänyt ensisijaisen tärkeänä sitä, että rakennukset ovat pitkäikäisiä ja kulutusta kestäviä ja tarvittaessa ne voitaisiin helposti kunnostaa. Rakennukset ovat betonirunkoisia aina välipohjaa myöten. Sisäpintojen kipsipäällysteen taustalla on vanerilevytys, johon voi kiinnittää vaikkapa tauluja. Ulkovuorauksena on Ruukin tiili.

‑ Töihin päästiin käsiksi elokuussa 2002 ja rakennustyöt valmistuivat siitä noin runsaan vuoden päästä. Kylään kuuluu kahdeksan kotitaloa. Niitä täydentää kylän johtajan ja kylämestarin kotitalot, vierastalo ja yhteistalo, Timo Arjasmaa kertoo.

Hyvä kaava onnistumisen perustana

Alueen kaavoitus on räätälöityä työtä. Sitä laadittaessa on otettu huomioon paikan kulttuurihistoriallinen tausta, luonnonmaiseman säilyttäminen ja kylän toiminnot.

Kylän yhteiset tilat – yhteistalo ja kenttä katsomoineen ‑ sijoittuvat Luhtikadun varteen yhdessä aittojen ja tallin kanssa. Luhtikadun vastakkaisella puolella on Koriston kartano, jonka päärakennuksen vanhin osa on 1800-luvun puolivälistä. Punaiset vilja-aitat ovat vuodelta 1782. Uusklassisen koristelun ne saivat vuonna 1837. Kolmas ja komein vilja-aitta on rakennettu vuonna 1851.

‑ Käynti alueen yksityisempään tilaan tapahtuu kylämestarin kotitalon ja vierastalon välitse. Yleisemmän ja yksityisemmän tilan erottaa viherkäytävä, jota pitkin kulkiessa tarjoutuu näkymiä aitoille ja vanhalle hakamaalle. Avokalliot ovat myös olennainen osa maisemointia, arkkitehti ja hankkeen pääsuunnittelija Pia Helin kertoo.