Artikkelit

Sipoon Enter

Yhdistää koulutukset

Sipoon raitti ei ole entisensä, kun sen varrelle nousi Enter. Lukion ja ammattiopiston yhdistäminen saman katon alle on uutta ja nykyaikainen asenne näkyy myös rakennuksen arkkitehtuurissa.

Enter on Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, Keudan, yhteinen hanke. Sipoon Enter tarjoaa tulevaisuudessa 365 lukiopaikkaa sekä datanomin, merkonomin ja automaatiotekniikan opiskelupaikkoja yhteensä 185:lle. Opiskelijalla on oman lukio- tai ammattikoulutusvalintansa lisäksi mahdollisuus suorittaa myös toisen koulutussuunnan opintoja yksilöllisen opinto-ohjelman mukaan.

 

Näyttävät lasijulkisivut

Enter on kaksikerroksinen lähinnä L-kirjainta muistuttava rakennusmassa, jonka kaareutuvat lasijulkisivut muodostavat kutsuvan suojaisan sisäänkäynnin rakennuksen molemmin puolin. Katujulkisivulla kaari on pienempi, mutta sisäpihan puolella kaareutuva lasi ulottuu rakennuksen kulmasta kulmaan. Julkisivun puiset osat ovat terrakottaan sävytettyä mäntyä.

 

Sisäpihaa koristavat epäsäännöllisen ellipsin muotoiset nurmikkosaarekkeet, joihin on istutettu hedelmäpuita. Muutama valettu betonipenkki koristaa nurmikkoa käyttäjiä odottaen. Ulkona voi sään salliessa työskennellä, sillä pihalla toimii langaton verkkoyhteys. Läpinäkyvyyden vaihtoehtona lasijulkisivussa saattaa kohdata raikkaan limetinvihreät paneeliverhot. Oppilaitoksen parkkipaikoille on luvassa poikkeuksellista rajausgrafiikkaa: sekin raikkaan vihreänä.

 

Talon sisäosien värimaailma on muuten hyvin hillitty: harmaita harkkoja, harmaata rappausta ja tummaa lattiaa luomassa pajamaista tunnelmaa opiskelutiloihin. Hienovaraisuutta asetelmaan tuovat arkkitehtien valitsemat irtokalusteet ja Arkkitehtitoimisto K2S Oy:n ja Konehuone Oy:n yhdessä suunnittelemat kiintokalusteet.

 

Omaa ruokalaa rakennuksessa ei ole, vaan ruokailu hoituu läheisen oppilaitoksen ruokalassa. Kirjaston yhteydessä oleva kahvila sisääntulokerroksessa on lähinnä tarkoitettu pienimuotoiseen virkistäytymiseen opintojen vapaahetkinä.

 

Näyttävä sisääntuloaula palvelee tarvittaessa salina ja kokoontumisissa. Aulaa hallitsee linjakas portaikko sekä sen yläpuolella oleva kupoli, johon on epäkeskeisesti sijoitettu pyöreä kattoikkuna. Akustiikan vaimentamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota, sillä portaikon ala- ja yläaulat tulevat palvelemaan myös opiskelijoiden oleskelutiloina. Ajankohtaiset tiedotukset heijastetaan videotykillä sisääntulon vieressä olevaan informaatioseinään, joka on nähtävissä molemmista kerroksista.

Kuvagalleria

enter 1h.jpg
enter 1h.jpg
enter2h.jpg
enter3h.jpg
enter4h.jpg
enter5h.jpg
enter6h.jpg
enter7h.jpg
enter8h.jpg