Artikkelit

Seurakuntien Talo

Tampereen ydinkeskustassa sijaitseva Seurakuntien talo on kunnostettu palvelemaan seurakuntalaisia, mutta samalla talo pystyy tarjoamaan myös toimisto- ja liiketilaa yrityksille Hämeekadun ja Näsilinnankadun kulmauksessa.

Tampereen Seurakuntien talo toimi pitkään verotoimistona ja tamperelaiset tuntevatkin paikan entisenä verotalona. Nyt talo on kunnostettu vanhaa arvostavasti säilyttäen. Kiinteistöpäällikkö Pekka Niemi esittelee ylpeänä Näsin salia, joka on aivan alkuperäisessä muodossaan ja toimii seurakuntasalina.

Kaikkiaan Seurakuntien talossa on yhdeksän kerrosta, jotka on jaettu oman toiminnan ja vuokralaisina olevien yritysten kesken. Seurakuntien käytössä on yhteensä reilut 5000 neliötä pääosin Kauppakadun ja Näsilinnankadun puolella. Kokonaispinta-alaa H-kirjaimen mallisessa rakennuksessa on 15 417 m2, tästä kaksi kolmasosaa jää yritysten käyttöön. Liiketiloiltaan suurin on Hämeenkadun varteen sijoittuva Omenahotelli.

Seurakuntien talo rakennettiin vuonna 1953 palvelemaan silloista seurakuntaa. Rakennus tuntui siihen aikaan niin isolta, että ihmiset sanoivat sitä Taivaanlinnaksi. Nyt seurakuntia on kaikkiaan 11 ja ne ovat toiminnallisesti itsenäisiä yksiköitä, joita kutakin johtaa kirkkoherra yhdessä joka neljäs vuosi yleisillä vaaleilla valittavan seurakuntaneuvoston kanssa. Yhdessä seurakunnat muodostavat Tampereen seurakuntayhtymän. Nyt Seurakuntien taloon on keskitetty kaikki ennen Satakunnankadulla toimineet yksiköt.

 

Näsin sali on alkuperäisessä muodossaan

‑ Talon sisäpuolelta kaikki purettiin niin, että pelkästään kantavat rakenteet ja ulkoseinät sekä porrashuoneet jäivät jäljelle. Myös Näsin seurakuntasali säilytettiin entisellään, selvittää vastaavamestari Kimmo Arvola NCC Rakennus Oy:stä.

Ulkopinnalta purettiin vanhat elementit sekä eristeet ja tilalle tehtiin uudet entisen näköiset elementit. Ikkunat oli uusittu joitakin vuosia sitten, joten ne säilytettiin entisellään.

Toimitusjohtaja Hannu Hernesniemi Timanttiurakointi Hernesniemi Oy:stä vakuuttaa, että kymmenen kuukauden purkutyö oli kiivastahtista alusta loppuun asti.

‑ Kahdeksannesta eli kattokerroksesta purettiin iv-konehuoneet kokonaisuudessaan ja aika homma oli saada monet autokuormalliset betonista ja tiilistä purkujätettä katutasoon. Ratkaisimme asian niin, että nostimme kuorma-auton lavan katolle, missä lastasimme sen. Kerroksista väliseinien purkujäte puolestaan kuljetettiin hissikuiluja hyödyntäen pohjakerrokseen.

 

Saneerauksen yhteydessä rakennettiin myös jonkin verran uutta. Sisäpiha rakenneettiin umpeen kahdesta kerroksesta, samoin Näsilinnankadun puolella olleeseen syvennykseen tehtiin kahden kerroksen lisärakennus.

‑ Talon suunnitelma perustuu vuonna 1950 järjestetyn arkkitehtuurikilpailun tulokseen. Kilpailussa toisen palkinnon sai arkkitehtien Elma ja Erik Lindroosin ehdotus, joka tuli toteutuksen pohjaksi. Jatkosuunnittelussa Kauppakadun puoleinen siipi sai muutamia taidokkaasti sovitettuja lisäkerroksia kilpailuehdotukseen verrattuna, kertoo arkkitehti Erkki Karvala KSOY Arkkitehtuuriasta.

‑ Rakennuksen vanhat julkisivut olivat elementtirakenteisia, tiilipintaisia, ilman elastisia saumoja. Ne olivat huonokuntoisia ja vaatimattomalla lämpöeristyksellä varustettuja. Oli suuri haaste löytää esteettisesti ja teknisesti tyydyttävä ratkaisu. Teimme tiivistä yhteistyötä Museoviraston, kaavoittajan, kaupunkikuva-arkkitehdin ja rakentajan kanssa ratkaisun löytämiseksi. Osapuolten hyvällä yhteistyöllä uskomme sellaisen saavutetun, Erkki Karvala jatkaa.

Rakennuksen kerroskorkeudet ovat nykyaikaiseen toimistorakentamiseen kovin vaatimattomia. Talotekniikan sovittaminen asetti erittäin suuria haasteita niin kerroksissa kuin konehuoneidenkin osalta. Pystykuilut hajautettiin, osin myös konehuoneet.

Rakennuksen runkosyvyys on paikoitellen erittäin pieni. Se synnyttää osin tehottomia, ilman keskitilaa olevia toimistoyksikköjä. Toisaalta tilat ovat poikkeuksellisen valoisia ja persoonallisia.

Seurakunnan toimistotilojen käyttötarkoituksen luonteesta johtuen pääosa työtiloista on yksittäishuoneita.

Kuvagalleria

SEURAK_1.jpg
SEURAK_1.jpg
SEURAK_2.jpg
SEURAK_3.jpg
SEURAK_4.jpg
SEURAK_5.jpg