Artikkelit

Schering Oy:n lääketehtaan laajennus

Schering Oy:n Turun tehtaalle valmistui marraskuussa uudet tutkimus- ja tuotekehitystilat. Lääketehtaassa on jatkuvasti tarve nopeisiinkin tilojen muutoksiin, ja laajennusprojektissa varauduttiin niihin. Vankka runko säilyttää kantavuutensa, vaikka välikerros purettaisiin pois ja rakennuksen muoto määräytyi sen mukaan, että sen kylkeen tullaan rakentamaan uusi laajennusosa.

Kansainvälinen lääkekonserni Schering AG aloitti toimintansa Suomessa 50 vuotta sitten. Yhtiö solmi vuonna 1954 valmistus- ja yksinmyyntisopimuksen Leiras Oy:n kanssa. Schering AG osti Leiraksen vuonna 1996 ja viime vuonna Leiras Oy ja Scheringin lääkkeiden markkinointiin aiemmin perustettu Schering Oy yhdistettiin. Vuodesta 1996 lähtien Schering on investoinut toimintojensa kehittämiseen Suomessa yli 100 miljoonaa euroa. Yritys työllistää lähes 800 henkilöä Turussa ja Helsingissä.

Turun tehtaan vanhin osa on valmistunut vuonna 1966. Tehdasta on laajennettu moneen otteeseen ja tehty lukuisia tilojen muutostöitä. Marraskuussa valmistuneeseen laajennukseen liittyy varaus uusien toimistotilojen rakentamisesta.

Laajennusosan rakentaminen aloitettiin tammikuussa vuonna 2002. Rakennuksessa on tutkimus- ja tuotekehitystiloja, toimistoja sekä pakkausosasto. Uudet työtilat sai 70 henkilöä, joista osa työskenteli aiemmin vuokratiloissa ElectroCityssä ja osa siirrettävissä toimistomoduuleissa.

‑ Schering on pääsuunnittelija ja päätoteuttaja, jolla on pääurakoitsijan velvoitteet. Valitsemme itse suunnittelijat ja urakoitsijat, tehdaspalvelupäällikkö Matti Laaksonen kertoo.

Rakennusprojektiryhmään kuuluu hänen lisäkseen Scheringin teknisestä palvelusta yksi henkilö kaikilta tekniikka-aloilta.

Investoinnin arvo on 14,3 miljoonaa euroa. Rakennuksessa on kolme kerrosta, konehuoneen osalta neljä. Pinta-ala on noin 4 700 neliötä ja lisäksi rakennettiin yli 1 300 neliön konehuone.

Arkkitehtitoimisto Jarkko Koski Ky vastasi arkkitehtisuunnittelusta, Insinööritoimisto Narmaplan Oy rakennesuunnittelusta ja rakennusurakoitsija oli Rakennus-Leivo Oy.

 

Monipuolinen tutkimuskeskus

‑ Rungon kuormituskestävyys on huippuluokkaa. Tarvittaessa voitaisiin välikerroksista purkaa betonielementit pois ja saataisiin kahden kerroksen korkuinen tila. Toiminnan luonteesta johtuen ilmastointityöt olivat poikkeuksellisen mittavat ja laatuvaatimukset erittäin tiukat. Puhdasvesi, viemäri, paineilma ja kaasu on liitetty tehtaan järjestelmään. Meillä on nykyaikainen paineilmakeskus ja vedenkäsittelyjärjestelmä. Turvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota, Matti Laaksonen kertoo.

Rakennuksen ilmanvaihtokerroin on moninkertainen verrattuna esimerkiksi tavanomaisiin toimistotiloihin. Uudenlainen ratkaisu on, että savukaasujen poistojärjestelmä on integroitu ilmastointiin. Yleispoistopuhaltimina toimivat aksiaalipuhaltimet toimivat tarvittaessa savunpoistopuhaltimina.

Toiminnot uusissa tiloissa liittyvät gynekologian alueeseen kuuluviin polymeeripohjaisiin lääkevalmisteisiin, joita Schering parhaillaan kehittää. Pohjakerrokseen on sijoitettu polymeerien valmistus raaka-aineista sekä polymeeritestaus ja analystiikka. Toisen kerroksen tiloissa tapahtuu tuotekehitysvaiheen tuotteiden ja raaka-aineiden analysointi ja analyysimenetelmien kehittäminen. Siellä on myös noin 400 neliön pakkausosasto. Kolmannessa kerroksessa tehdään lääkevalmisteita ja lumelääkkeitä kliinisiin tutkimuksiin.

Huomattava osa tiloista on laboratorioita ja pinta-alasta 640 neliötä on puhdastilaa.

- Huurre Finland Oy toimitti puhdastilaelementit. Laboratoriokalusteet ovat suoria hankintoja, osa omia suunnitteluja, Matti Laaksonen kertoo.

Mittavat ilmastointityöt hoiti Tekmanni Oy, joka oli myös kohteen sähköurakoitsija.

 

Ilmastointiprojekti

Lääketehtaan tilatarpeet vaihtuvat nopeasti.

- Kun tätä hanketta lähdettiin toteuttamaan, tarkoitus oli rakentaa tehtaan tuotantotiloihin liittyviä konttoritiloja. Kaavailtu hanke oli tuplasti suurempi, mitä nyt toteutettiin eli tulos on keskeneräinen ja tulee muuttumaan ratkaisevasti. Julkisivu on väliaikainen ja toimistot sijoitettiin aulatiloihin, arkkitehti Jarkko Koski Arkkitehtitoimisto Jarkko Koski Ky:stä kertoo.

Koko maassa on vain muutamia arkkitehtitoimistoja, jotka tekevät laboratorioiden ja puhdastilojen suunnittelua, Turussa Arkkitehtitoimisto Jarkko Koski on ainoa.

Kuvagalleria

15827-02.jpg
15827-02.jpg
15827-03.jpg
15827-06.jpg
15827-08.jpg
15827-10.jpg
15827-12.jpg
15827-14.jpg
15827-19.jpg
15827-24.jpg
15827-25.jpg
15827-28.jpg
15846-02.jpg
15846-03.jpg
15846-05.jpg