Espoon Kilossa Turunväylän äärellä sijaitseva Scandic Hotel Espoo uudistettiin vuoden kestäneissä rakennustöissä niin perusteellisesti, että nyt vanhoissa kuorissa on käytännössä uusi hotelli.
Hotellin kiinteistön omistaa Kapiteeli Oy ja operaattorina toimii Scandic Hotels Oy. Luokitukseltaan parempaa keskitasoa oleva hotelli on suunniteltu niin liikematkustajien kuin muidenkin matkaajien käyttöön. Hotellilta on hyvät yhteydet niin Helsingin keskustaan kuin kehäteitä pitkin itään ja länteen.
Vuonna 1972 valmistunut hotelli Espoo kuului aikoinaan Alkon omistamaan hotelli- ja ravintolaketjuun Arctiaan. Vuonna 1999 valtio järjesteli omistuksiaan, jolloin Arctian hotellikiinteistöt siirtyivät kiinteistösijoitusyhtiö Kapiteelille.
Ravintola- ja hotellitiloja oli luonnollisesti vuosien varrella uusittu, mutta rakennuksessa ei ollut kolmeenkymmeneen vuoteen tehty perusteellisia korjauksia. Arkkitehti Harri Laine Arkkitehtitoimisto Larkas & Laine Oy:ltä huomauttaa, että rakennuksen värimaailma oli 70-luvun muodin mukainen, oranssi- ja ruskeasävyinen. Uudistuksessa rakennus sai paljon valoisamman ilmeen.
Valoisuus näkyy jo hotellin aulassa, jossa on nyt ikkunapinta sekä vastaanottotiskin edessä että takana. Aulassa on sohvaryhmä ja pieni aulabaari. Talon kiintokalusteet ja tekstiilit ovat arkkitehtitoimiston suunnittelemat.
Scandic Hotels Oy:n kiinteistöpäällikkö Antti Peurala sanoo, että elinaikansa loppuun tulleesta hotellista haluttiin tehdä Scandicin standardien mukainen. Visuaalisesti uudistus onkin Peuralan mukaan ihan Scandicin näköinen.
‑ Seuraavan vuoden aikana nähdään, kuinka tekniikka toimii pakkasella ja kuumalla. Korkealla ja aukealla paikalla sijainneen hotellin huoneet ovat kesällä olleet kuumia. Nykyään ilmastointi koetaan itsestäänselvyytenä, Peurala sanoo.
Hanke on toteutettu Kapiteeli Oy:n johdolla. Projektipäällikön Matti-Pekka Jalosen mukaan asiakkaat ovat jo löytäneet uudistuneen hotellin. Käyttöaste on ollut hyvä niin viikolla kuin viikonloppuisinkin. Viikolla hotelli on liikemiesten käytössä ja viikonloppuisin siellä käyvät muun muassa urheiluseurat. Laaja käyttö miellyttää kiinteistön omistajaa Kapiteelia, sillä ajan tavan mukaan vuokra on osin sidottu hotellin käyttöasteeseen.
‑ Saneeraus oli niin perusteellinen, että rakennusluvatkin haettiin uudisrakennuksen eikä korjausrakentamisen mukaisesti. Rakennuksessa uudistettiin tekniikka ja pinnat lattiasta kattoon ja ulkoseinistä sisäseiniin, projektipäällikkö Seppo Syrjäläinen Arkkitehtitoimisto Larkas & Laine Oy:ltä sanoo.
Hotellirakennukselle uudistustyöt merkitsevät elinkaaren jatkoa. Kiinteistö kunnostettiin perusteellisesti samoin kuin ravintola- ja kokoustilat. Myös hotellihuoneet sisustettiin uudelleen.
Hotellihuoneiden kankaat ja muut materiaalit valittiin siten, että ne ovat paitsi raikkaan värisiä, myös kestäviä. Tämä tukee Scandicin toiminnan periaatteisiin kuuluvaa kestävän kehityksen ympäristöpolitiikkaa. Sisustusratkaisujen suunnittelua johti sisustusarkkitehti Leena Palmujoki Larkas & Laineelta.
Suurin osa hotellin 96 huoneesta on kahden hengen huoneita, joiden sisustus on samankaltainen värimaailmaa myöten. Eroa huoneisiin tulee sänkyvalinnoista, sillä joissakin huoneissa on kaksi erillistä sänkyä, kun taas toisissa huoneissa on queen size -sängyt. Monissa huoneissa on lisäksi nojatuoli, jonka voi tarvittaessa avata lisävuoteeksi. Muutama huone on yhdistetty väliovella naapurihuoneeseen, mikä sopii perhemajoitukseen.