Artikkelit

Samse ja Sesam, Helsinki

Kahden talon saumaton liitto

Helsingin Arabianrantaan on valmistunut Sesam-projekti, kahden asunto-osakeyhtiön muodostama kokonaisuus, jossa on vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja, kahden ensimmäisen luokan korttelikoulu, päiväkoti, ruotsinkielisten näkövammaisten koulu ja ruotsinkielisten näkövammaisten järjestön FSS:n toimitilat.

Bostads Ab Sesam i Helsingfors- asuintalo on merkkipaalu Helsingfors svenska bostadsstiftelse -säätiön vähän yli 50-vuotisella taipaleella. Asuntosäätiö omistaa asuinkiinteistöjä myös muualla Helsingissä. Lisäksi se omisti koko joukon asuntoja eri puolilla kaupunkia. Näiden keskitetty ylläpito oli kuitenkin osoittautunut kalliiksi, joten ne myytiin ennen uuden rakennuksen rakentamisen aloittamista. Näin uudisrakennusta myös rahoitettiin. Sesam-yhtiön tiloissa sijaitsevat päiväkodin ja korttelikoulun tilat sekä vuokra-asuntoja.

Rakennuksen toisen puolen muodostaa Bostads Ab Samse i Helsingfors -yhtiö. Samse-yhtiön tiloista OP Eläkekassa omistaa 27 asuntoa. Samassa asunto-osakeyhtiössä sijaitsee myös Suomen ainoa ruotsinkielinen näkövammaisten koulu sekä koulun asuintiloja. Ruotsinkielinen sokeain koulu todella tarvitsi uusia tiloja, sillä koulun entiset tilat Eirassa sijaitsevassa vanhassa huvilassa olivat käyneet hyvin ahtaiksi. Rakennuksessa on myös ruotsinkielisen näkövammaisjärjestön toimitilat sekä koulutustiloja aikuisiällä näkövamman saaneiden käyttöön. Siellä on muun muassa opetuskeittiö.

Samassa korttelissa Sesam- ja Samse-yhtiöiden kanssa sijaitsee myös OP-Eläkekassan omistama Asunto Oy Helsingin Toukoranta-yhtiö, joka jatkuu puolen korttelin mittaisena, Sesamin kaltaisena tummanpunaisena tiilisenä rakennusmassana. Pohjakerroksessa rakennusten välillä on maanalainen autohalli. Autohalli on Samse- ja Toukoranta-yhtiöiden omistuksessa.

 

Visuaalisen akselin toinen pää

Rakennuksen julkisivu poikkeaa jonkin verran ympäröivien asuinrakennusten perinteisestä punaisesta tiilestä, mutta sen tummempi sävy muodostaa rakennuksen arkkitehdin Stefan Ahlmanin mukaan visuaalisen akselin puiston toisella laidalla sijaitsevan ammattikorkeakoulu Arcadan kampuksen kanssa.

- Huomattava osa kiinteistöistä on jotain muuta kuin asuntoja, minkä pitää kuvastua myös rakennuksen rakennustaiteellisessa ilmeessä. Julkisesta rakennuksesta kertoo esimerkiksi ensimmäisen kerroksen arkadi, jolla toimintoja nostetaan ylöspäin, Ahlman sanoo.

Ahlmanin haasteena oli alusta alkaen liittää Sesamin toisessa kerroksessa sijaitseva päiväkoti luontevasti katutasoon ja toisaalta talon toisella laidalla pihatasoon. Päiväkotiin ja ensimmäisen ja toisen luokan ala-asteelle johtaa kadulta luiska, jota on helppo mennä myös rattaita työntäen.

- Kaikki me tiedämme, miten kiire vanhemmilla aina on. Näin syntyi ajatus rampista ja siitä, että rampista tehdään kaupunkikuvallinen tilataideteos. Luiskan kaiteissa on taiteilija Riikka Latva-Sompin digitaalipainatuksella lasiin tehty Satakieli-taideteos, Ahlman kertoo.

Lasiteoksen taustasta tehtiin tumman neutraali, jotta teos pääsee oikeuksiinsa. Hentoa lasiteosta arkkitehtuuri voi helposti dominoida liikaa, mutta tässä Ahlman kokee taideteoksen toimivan hyvin. Erityisesti pimeällä valaistu taideteos erottuu hienosti ympäristöstään.

 

Pihanappulat luovat moni-ilmeisyyttä

Pihalle ulottuu tavallaan kolme nappulaa, joista yksi – keltainen – kuuluu päiväkotiin. Kaksi muuta – sininen ja punainen – kuuluvat sokeainkouluun. Päiväkodilla ja koululla on yhteinen piha-alue, joka kertoo näkövammaisten integroitumisesta ympäristöön.

Nappuloiden värejä on käytetty myös niiden sisustuksessa tehostevärinä. Päiväkodissa on lisäksi käytetty erilaisia Vallila Interiorin kankaita alakatoissa. Sen lisäksi, että ne luovat tunnelmaa, ne vaimentavat myös päiväkodin ääniä.

Nappulassa on vain osa päiväkodin tiloista. Se tuo pyöreine muotoineen tiloihin tervetulleen lisän, sillä Ahlmanin mukaan ei ole helppoa sijoittaa päiväkotia kerrostalon alle. Silloin joudutaan alistumaan rakennuksen rungon muotoihin ja sisätilan hahmottamisessa pitää olla erityisen tarkkana. Pinta-alaltaan päiväkodin nappula on koko päiväkodista vain noin kuudenneksen verran.
Helsingfors svenska bostadsstiftelsen asuntojen koot painottuvat pienempään päähän. Rakennuksessa on lisäksi kokeiluna sosiaalisen yhteisasumisen mukaan rakennettuja asuntoja, joissa kahden asunnon välillä on ovi. Tässä esimerkiksi aikuistuva nuori voi asua itsenäisesti vanhempiensa naapurissa. Molemmissa asunnonpuolikkaissa on keittiö ja kylpyhuone.

 

Kuvagalleria

Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki
Samse ja Sesam, Helsinki