Legendaarinen hotelli sai sisältä kokonaan uuden ilmeen, jossa on jotain tuttua kymmenien vuosien takaa, mutta paljon modernia 2000-luvulta. Hotellin yhteyteen rakennettu kylpylä tarjoaa nähtävää, kuultavaa ja haisteltavaa. Jo ennen kylpijöitä kylpylän rakentajat pääsivät nauttimaan poikkeuksellisen hulppeista näkymistä.
Rantasipi Laajavuori Jyväskylässä uusittiin vanhaa kunnioittamalla ja uusinta uutta hyödyntämällä.
Hotellissa peruskorjattiin kaikki huoneet, ravintolatilat, kokoustilat ja muita tiloja. Ajatuksena oli säilyttää vanhaa henkeä 1960- ja 70-luvuilta, mutta tuoda sisustukseen myös 2000-lukua sekä hyödyntää moderneinta tekniikkaa.
– Osa tiloista oli rakennusteknisesti elinkaarensa päässä. Halusimme päivittää tilat nykyaikaisiksi, mutta säilyttää Rantasipi Laajavuoren vanhan fiiliksen, aluejohtaja Juha Tiainen Restel Oy:stä sanoo.
Tiaisen mukaan koko ajan oli selvää, että olemassa oleva hotellikiinteistö säilytetään, eikä lähdetä tekemään kokonaan uutta.
– Nykyisin ei enää rakennettaisi tällaista hotellirakennusta. Suuri rakennusmassa olisi taloudellisesti liian kallis, Restelin aluejohtaja kuvaa kaikkiaan 68 000 m³ rakennuskokonaisuutta.
Hotellissa peruskorjattiin kaikki noin 200 huonetta. Huoneet saivat uudet pinnat ja uusia huonekaluja, ja niiden putkistot ja sähköistykset uusittiin kokonaan. Uusi, vanha ilme näkyy hotellin ravintoloissa, kokoustiloissa ja käytävillä.
– Hotellissa voi nähdä nyt kolmen aikakauden trendit. 60-luvun henki näkyy kalusteissa, jotka ovat uusia, mutta joissa on hyödynnetty 60-lukulaista ajattelua. 1970-luvusta kertoo muun muassa mäntylautasisustus. Uudet huoneet ovat puolestaan aivan tuoreimpien trendien mukaiset, suunnittelusta vastannut sisustusarkkitehti Leif Frelander hahmottelee uudistunutta hotellia.
Laajavuoden hotellin peruskorjaus alkoi syyskuussa 2006, ja se saatiin valmiiksi kesällä 2008.
Hotellin peruskorjauksen jälkeen Laajavuoressa aloitettiin uuden kylpylän ja keilahallin rakennustyöt.
Uusi kylpyläosasto rakennettiin vanhan uima-altaan ja saunanosaston jatkoksi. Vanha saunaosasto muutettiin moderniksi saunamaailmaksi ja tekniset tilat uusittiin kokonaan.
Joulukuussa 2009 avautuneeseen panoraamakylpylään rakennettiin uutta kylpyläosiota 700 neliömetriä.
Saunamaailmassa on miehille neljä ja naisille kolme teemasaunaa. Frelander kuvaa miesten saunoja suomalaiseksi saunaseikkailuksi.
– Citysauna on tehty kaikilla tämän päivän herkuilla ja designilla. Siellä on muun muassa televisio. Mökkisaunassa on maisemaikkuna, joka vie rantalaiturille. Se on kuin mikä tahansa mökkimiljöö. Korpisaunasta on tehty sen näköinen kuin korvesta löydettävistä materiaaleista rakennettu sauna on.
Miehille ja naisille yhteinen höyrysauna on puolestaan kuin tippukiviluola. Arkkitehdin mukaan naisten saunaosasto tarjoaa hemmottelua kaikille aisteille. Ruususaunassa on valaistus ruusun eri väreissä, ruusun tuoksua ja ruusuja ikkunan ulkopuolella.
Kristallisaunassa on taas korostettu hiljaisuutta äänillä, kuten pienellä solisevalla purolla ja tippuvan veden äänellä. Nimensä mukaisesti saunassa on myös kristalleja.
– Jokaisessa saunassa on oma ääni- ja tuoksumaailmansa. Esimerkiksi mökkisaunassa koivua ja korpisaunassa nokista tervaa, Frelander sanoo.
Uutta Laajavuoressa on myös kuusiratainen keilahalli, jossa on tilaa vajaa 400 neliötä.
Hotellin peruskorjaus sekä uusi kylpyläosasto ja keilahalli olivat omia rakennusprojektejaan, joilla molemmilla oli oma budjettinsa. Molempien pääurakoitsijana toimi Rakennusliike Jyväs-Seiska Oy ja rakennuttamisesta ja valvonnasta vastasi Kiinteistömanagement J. Juhola Oy, joka huolehtii manageerauksesta Dividumin hotelleissa. Molemmat projektit olivat sisustus- ja arkkitehtisuunnittelun osalta Leif Frelanderin käsialaa.
Säätö ja asennus Grav Oy toteutti rakennuksen kiinteistöautomaatiourakan, johon kuului muun muassa allaslaiteautomaation liittäminen kiinteistöautomaatiojärjestelmään.