Raision kihlakunnanvirasto sai tänä keväänä uuden, toimivan rakennuksen, mikä ratkaisi jo pitkään henkilökuntaa vaivanneen tilanpuutteen. Muuttomatka uuteen oli lyhyt, entiset tilat olivat aivan lähellä sijaitsevassa kaupungintalossa.
Raision kihlakunnanvirasto oli toiminut lähes neljännesvuosisadan hallintokeskuksen yhteydessä erittäin ahtaissa tiloissa. Henkilökunta oli toivonut korjausta tilojen puutteeseen jo vuosikausia. Työsuojeluviranomaisten puututtua asiaan käynnistyi uusien tilojen etsintä. Monia sijoitusvaihtoehtoja tutkittiin ja lopulta sisäasiainministeriö päätyi käynnistämään laaditun huonetilaohjelman pohjalta kilpailun, johon tarjouksensa antoivat Senaatti-kiinteistöt ja Palmberg TKU Oy.
Ylikonstaapeli Jarmo Haapanen irrotettiin poliisin työstä kahdeksi vuodeksi hoitamaan rakennushanketta täysipäiväisesti. Hän edusti käyttäjää kaikissa tilanteissa. Hanke haluttiin toteuttaa niin, ettei heti tarvitse ryhtyä korjaustoimenpiteisiin. Nimismies Jaakko Kares antaa täyden tunnustuksen hyvin tehdystä valvonnasta.
‑ Virheiltä vältyttiin, saimme hyvän ja toimivan talon.
Nimismies Jaakko Kareksen mukaan suunnittelua edelsi keskustelut henkilökunnan kanssa toiveista huonetilaohjelman suhteen. Suunnittelijaksi valitun tamperelaisen Arkkitehtitoimisto Neva Oy:n piirustuksia tutkittiin, käännettiin ja hiottiin moneen kertaan.
Toimistolla on laaja kokemus nimenomaan virastorakennusten suunnittelusta ja samoihin aikoihin työn alla oli kahden muun kihlakunnan virastotalon suunnittelu, toinen Iisalmeen ja toinen Raaheen.
‑ Raision virastotalon suunnittelun viitekohtana oli arkkitehti Arto Sipisen piirtämä, vuonna1981 valmistunut ja lähes naapurissa sijaitseva kaupungintalo. Näiden kahden virastotalon väliin jäi vain Lännen Puhelin Oy:n omistama toimitalo, kertoo arkkitehti Pertti Neva.
Tontti on näkyvällä paikalla Nallitien ja suuren liikenneväylän kulmassa.
‑ Rakennuksessa ei ole yhtään takajulkisivua, vaan kaikki sen sivut ovat yhtä huolella suunniteltuja, jatkaa Pertti Neva.
Massoittelu on hyvin onnistunut, samoin julkisivujen sommittelu. Päämateriaalia punatiiltä on myös holkkatiiliversiona jakamassa julkisivupintoja. Julkisivuissa on lisäksi vihertävän harmaata peltiä, opaalilasia sekä pääsisäänkäynnissä suuria tummahkoja lasipintoja. Pääsisäänkäynnin hauskana yksityiskohtana on koiraparkki. Vain hevospuomi puuttuu, vaikka lähistöllä on ratsupoliisien kolme hevosta.
Sisääntuloaula on 11 metriä korkea tila, jossa tilantuntua korostavat komeat, katosta riiputetut opaalilasiset valaisimet. Kolmessa kerroksessa aulaa kiertää käytävä, josta on kulku eri osastoille. Selkeä taulu opastaa kävijät eri palvelupisteisiin. Aulan seinät ovat valkoiset, mutta lattia on pinnoitettu harmailla kivipuristelaatoilla. Kauniin punatiilen värinen alcantara istuimissa tuo tilaan väriä.