Artikkelit

Prisma Linnainmaa

Tampereen Linnainmaan Prisma on perhemarket

Pirkanmaan Osuuskaupalla on ollut Linnanmaalla 8000 k-m2:n S-market, joka nyt laajennettiin 12 000 k-m2:n Prismaksi. Siinä ohessa vanhan rakennuksen siipiosa siirrettiin Urjalaan S-marketiksi ja kaiken lisäksi liike palveli asiakkaita koko rakentamisen ajan.

Tampereen Linnainmaalla sijaitsevan S-marketin laajennus Prismaksi aloitettiin huhtikuussa 2008. 90-luvun puolivälissä valmistunut teräsrunkoinen, yksikerroksinen S-market jatkoi toimintaa koko mittavan rakennusurakan ajan. Laajennus sijoittui vanhan myymälän kylkeen ja sen sekä pihamaan alle rakennettiin 398 paikkaa käsittävä asiakaspaikoitushalli. S-marketista tuli Prisma, jonka avajaisia vietettiin 3. syyskuuta 2009 osoitteessa Liikekatu 3, Tampereen Linnainmaan kaupunginosassa. Vierestä kulkevalle Tampereen ohitustielle Prisma näkyy mainiosti torninsa ansiosta ja siinä näkyy talossa olevien muidenkin liikkeiden mainoskyltit. Ohikulkijoiden lisäksi Prisma palvelee ennen kaikkea alueen asiakasomistajaperheitä, jotka asuvat liikkeen läheisyydessä.

‑ Suunnittelun alussa tukeuduttiin nähtävillä olleen kaavaluonnoksen visualisointiin, jossa tontinkäytön lähtökohtana oli rakentaa uusi liiketila kiinni Heikkilänkadun katulinjaan, selvittää arkkitehti Toni Väisänen Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy:stä.

‑ Nopeasti myös rakennuksen pinta-ala- ja autopaikkavaatimukset ajoivat tiiviissä kaupunkirakenteessa olevan tilan mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen niin, että uudesta Prismasta puristui salmiakin muotoinen kappale tontin pohjoisreunaan. Suunnikkaana se toisaalta kääntää sisäänkäyntijulkisivunsa vinottain kohti päälähestymissuuntaa.

‑ Uusi Prisma koostuu saneeratusta osasta ja laajennusosasta: Vanhoista julkisivuista jäi jäljelle lastauslaituriosa; vesikatolle rakennettiin kaksi uutta iv-konehuonetta ja yhtä olemassa olevaa suurennettiin; rakennuksella on kaksi eri koordinaatistoa. Arkkitehtonisena tavoitteena olikin yksinkertaistaa rakennuskollaasi suunnikkaanmuotoiseksi kappaleeksi, jonka julkisivupintaa on rikottu lasiseinin sisäänkäyntialueilla ja räystäslinjojen epäjatkuvuuskohdissa. Keskimmäisen sisäänkäynnin ”leija-katos” on nostettu reilusti räystäslinjan yläpuolelle kokoavaksi aiheeksi, koko rakennuksen pienoiskokoiseksi symboliksi, jatkaa Väisänen.

 

Prisman tunnusvärit näkyvät perhemarketissa

Prismajohtaja Asta Kantola toteaa tyytyväisenä, että arkkitehti on uskaltanut käyttää värejä. Jo heti astuttaessa eteisaulaan avautuu prismanvihreä maailma, jota värittävät Prisman logosta tulevat keltainen ja oranssi. Myymälän yleisilme on tasapainoinen, käytävät ovat leveitä liikkua ja tuotteet ovat hyvin esillä. Asiakkaille on rakennettu iloinen oranssiseinäinen lastenhoitohuone, jossa voi ruokkia ja hoitaa vauvat sekä isommatkin lapset. Liikkeessä näkyy selkeä tavoite palvella kaikenikäisiä asiakkaita. Alakerran autohallista pääsee katutason liikkeeseen rakennuksen molemmissa päissä olevia liukutasoja pitkin tai käyttämällä näköalahissiä.

– Mutta jos asiakkaat on hyvin huomioitu suunnittelussa, ilmenee se myös henkilöstön huomioimisena. Henkilöstölle on kunnolliset sosiaalitilat pukukaappeineen. Siellä seinät eivät olekaan vihreät, vaan lilan väriset. Asta Kantola sanoo iloisena, että ”täällä voi hetken haukata happea”! Kahvitilan kupeesta löytyy myös pieni kokoushuone yhteisille palavereille.

Pirkanmaan Osuuskauppa on parantanut uudella Prismalla Koillis-Tampereen palvelutarjontaa erityisesti käyttötavaroiden osalta, koska väestömäärä alueella on kasvanut ja alueella asuu paljon asiakasomistajia.

Prisma on tuonut alueelle monipuolisen käyttötavaravalikoiman, joka koostuu pukeutumisen, viihteen ja kodintekniikan, kodin, urheilun sekä rakentamisen ja remontoinnin tuotteista. Myös päivittäistavaravalikoima on laajentunut entisestään. Lisäksi Prisma-keskuksessa on ravintolamaailma, Alko ja muita oheispalveluita.

Paikoitushallissa on parkkeeraamisessakin otettu huomioon perheen tarpeet. Kun lapset purkautuvat ulos autosta, ei sitä tarvitse tehdä pikkiriikkisessä parkkiruudussa, vaan normaalia leveämmässä 280 cm:n ruudussa. Kun sitten ostosten jälkeen palaillaan halliin, on oma auto helppo löytää pylväässä olevan eläimen kuvan mukaan.

 

Kuvagalleria

Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa
Prisma Linnainmaa