Artikkelit

Prisma Itäkeskus

Kun liikekiinteistön rakentajan ja vuokraajan intressit ovat samansuuntaiset, se edesauttaa rakennushankkeen toteutumista. Samalla lähtökohta luo edellytykset kiinteistön tarkoituksenmukaiselle rakennus- ja rakennesuunnittelulle sekä toteutukselle. Itäkeskukseen avattu Prima-hypermarket on siitä hyvä esimerkki.

Pääkaupunkiseudulla toimiva osuuskauppa HOK-Elanto haki pitkään Itä-Helsingin alueelta sopivaa liikepaikkaa Prisma-hypermarketilleen. Osuuskaupan Prisma-ketjun johtajan Jorma Aromäen mukaan tavoitteena oli itäisessä Helsingissä asuvien asiakasomistajien toiveiden toteuttaminen ‑ palveluverkostossa oli Itäkeskuksen kokoinen aukko.

– Alue on loistava liikepaikka. Sen välittömässä läheisyydessä asuu noin 100 000 potentiaalista asiakasta. Jos mukaan laskee toissijaisen vaikutusalueen, asukasmäärä kasvaa noin 200 000:een. Ja alueelle rakennetaan lisää asuintaloja, joten sen asukasmäärä kasvaa edelleen, Aromäki taustoittaa.

Aromäki muistuttaa, että Itäkeskus on myös ympäristövaikutusten kannalta erinomainen paikka. Sinne pääsee vaivattomasti kauempaakin metrolla ja bussilla sekä omalla autolla.

HOK-Elannolla oli siis tarve hyvään liikepaikkaan. Sellainen löytyi kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj:n toimesta. Itäkeskuksen kauppakeskuksen vieressä, Kehä I:n toisella puolella sijaitseva tontti on varattu asemakaavassa toimisto- tai liikerakentamiselle. Spondan ja kaupungin välisissä neuvotteluissa päädyttiin liikerakentamisvaihtoehtoon, koska alueen vahva väestöpohja ja hyvät liikenneyhteydet tarjosivat edellytykset kauppapalvelujen lisätarjontaan.

 

Kaava vaikutti ulkoiseen ilmeeseen

Spondalle liikerakentaminen sopi erinomaisesti, koska sille oli tiedossa kelpo vuokralainen. Sponda ja HOK-Elanto käynnistivät Prisma-hanketta koskevat neuvottelut vuoden 2003 tienoilla. Neuvotteluissa hahmoteltiin liikekiinteistön toimivuuteen vaikuttavia tekijöitä. HOK-Elannolla oli siltä osin vahvaa konseptiosaamista, koska sillä on pääkaupunkiseudulla jo useita Prisma-hypermarketteja.

Rakennuttajan puolelta Prisma-hankkeen toteuttamisen johtovastuu oli Spondan projektipäällikkö Tuomas Rantsilla. Rakennuttajakonsulttina toimi diplomi-insinööri Pirjo Kemppi-Virtanen Genpro Solutions Oy:stä. Vuokralaisen, käyttäjän, edustajina suunnittelussa olivat mukana HOK-Elannon rakennuttajapäällikkö Timo Henno ja konsulttina Miksei Oy:n toimitusjohtaja Mikael Kaukoranta.

– Itäkeskuksen Prisma on pääkaupungin alueella operoivan osuuskaupan kahdestoista hypermarket, joten heille on kertynyt vahvaa konseptiosaamista, jota voitiin hyödyntää projektin toteutuksessa, Rantsi painottaa.

Prisman arkkitehtisuunnittelusta vastasi HOK-Elannolle tuttu yhteistyökumppani arkkitehtitoimisto Max Tenhunen Oy. Arkkitehti Max Tenhusen mukaan Itäkeskuksen Prisman ulkomuotoon vaikuttivat tiukka asemakaava, läheinen kauppakeskus ja ahdas tontti.

– Kaavassa haluttiin rakennuksen julkisivulle tiettyä näyttävyyttä. Sitä varten julkisivua elävöittää Itäväylän ja Kehä I:n risteyksen suunnassa oleva uloke. Sen lisäksi Itäväylän puoleista julkisivua keventävät suuret ikkunapinnat, jotka antavat luonnonvaloa myymälätiloihin. Samalla Prisma-kiinteistö on kokonaisuus, joka on ikään kuin rauhallinen päätös viereisen kauppakeskuksen monimuotoiselle julkisivulle, Tenhunen perustelee.

 

Tavoitteena myymälätilojen muuntojoustavuus

Prisman julkisivun pinnat ovat katettu pääosin tummanharmaalla profiilipellillä. Ulkoseiniä elävöittävät ikkunapintojen lisäksi oranssin väriset keraamiset laattapinnat, jotka viittaavat viereisessä kauppakeskuksessa käytettyihin tiilipintoihin.

Asemakaavassa, Prisman arkkitehtuurissa ja rakenneratkaisussa on varauduttu siihen, että rakennus yhdistetään tulevaisuudessa kauppakeskukseen joko Kehä I:n ylittävällä tai alittavalla käytävällä ‑ tai molemmilla. Yksi tulevaisuuden visio on mahdollistaa autolla liikkuminen kauppakeskuksen ja Prisman autopaikoituksen välillä. Yhteyssillan kohtalosta päättänevät kaupunki ja Tiehallinto keskinäisissä neuvotteluissaan.

Kuvagalleria

Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus
Prisma Itäkeskus