Artikkelit

Porvoon vanhan raatihuoneen peruskorjaus

Rakennustaiteen historiaa ja Suomen valtion historiaa saman katon alla

Vanhan Porvoon ytimessä sijaitseva vanha raatihuone on maamme tärkeimpiä barokkiklassismin tai vaatimattoman pohjoismaisen rokokookauden rakennustaiteen edustajia. Torin laidalla sijaitsevassa kaksikerroksisessa taitekattoisessa kivitalossa on tehty myös Suomen historiaa. Raatihuoneen tähtihetkiä elettiin vuonna 1809, jolloin toisen kerroksessa kokoontuivat suuressa salissa aatelissääty ja pienessä salissa porvarissääty. Vanha raatihuone peruskorjattiin 200-vuotismerkkipäiväjuhlien kunniaksi.

Vanha raatihuone rakennettiin linnoitusrakennusmestari Gotthard Flensborgin valvonnassa vuosina 1762 - 64. Pääurakoitsijana toimi Porvoon silloinen pormestari Gabriel Hagert, joka oli saanut valtiopäiviltä rahallista avustusta ja Uudenmaan prikaatilta sata miestä rakennustöihin. Kunnianhimoinen Hagert halusi torin ympärille komeita rakennuksia, joten kaksikerroksinen taitekattoinen talo tehtiin kivestä. Suuri osa Porvoosta oli tuhoutunut pari vuotta aiemmin raivonneessa tulipalossa.

 

Rakennus sai lopullisen muotonsa 1700-luvun lopussa tehdyissä useissa korjauksissa. Rakennuksen historiasta kertovat vanhat rakenteet ovat pääosin säilyneet. Talo luovutettiin Porvoon museon käyttöön 1896. Museotoiminta laajeni ullakkokerrokseen 1900-luvulla.

 

Odotettua laajemmat korjaustyöt

Porvoon vanha raatihuone oli rakennusteknisesti epäonnistunut rakennus jo syntyessään. Kivitalojen rakentamisesta oli vain vähän kokemusta 1700-luvulla. Perustukset eivät kestäneet muurien ja vanhojen tulisijojen painoa.

 

Talo on kallistunut niin, että lattiat ovat pahimmillaan kymmeniä senttimetrejä kallellaan. Kallistuminen näyttää kuitenkin pysähtyneen. Taloa ei ole kuitenkaan ryhdytty oikaisemaan, vaan vinouksien kanssa on opeteltu elämään. Vanhojen puupalkkien päitä jouduttiin kuitenkin vahvistamaan.

 

Rakennuksen ulkopinnat on kahdensadan vuoden aikana rapattu moneen kertaan. Valitettavasti rappauksia on maalattu tai pinnoitettu sopimattomilla ja huollon kannalta ongelmallisilla aineilla. Rappauksen pintakerrokset poistettiin ja rapattiin uudelleen sekä maalattiin perinteisellä kalkkimaalilla. Työ oli vaativaa eikä pinta ole kovin kestävää. Jatkossa kalkkimaalipinta on kuitenkin helppo huoltaa.

 

- Tässä tehtiin investointi tulevaisuutta varten, toteaa kohteen pääarkkitehtina toiminut arkkitehti, emeritusprofessori Vilhelm Helander. Hänen pääavustajanaan toimi arkkitehti Tytti Valto.

 

Paloturvamääräyksissä haasteita

Porvoon vanhassa raatihuoneessa on kolme yleisölle tarkoitettua kerrosta täynnä arvokasta esineistöä ja vain yksi poistumistie. Talon keskellä oleva kolmikerroksinen avoporras oli vaativa palotekninen haaste. Palomääräykset olisivat vaatineet toisen varaportaan poistumistieksi. Ulkopuolelle sellaista ei haluttu rakentaa ja sisäpuoli on sille liian ahdas.

 

Talo saatiin kuitenkin ympäristöministeriön ja Museoviraston yhteishankkeessa testikohteeksi selvityshankkeeseen, joka koskee paloturvallisuusmääräysten soveltamista vanhoihin rakennuksiin. VTT:n tekemän riskiselvityksen tuloksena oli, että uusi varaporras ei ratkaisisi oleellisia paloturvallisuusongelmia.

 

Sitä vastoin paloturvallisuutta kohennettiin erottamalla porrashuone omaksi palo-osastokseen vanhoja ovia muuttamalla ja vahvistamalla. Ala-aulan poistumisreitti turvattiin sprinklereillä. Näin kolmannen kerroksen ullakkotilalle saatiin käyttölupa. Samalla sisäänkäyntiovelle tehtiin uusi tuulikaappi.

Kuvagalleria

Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone
Porvoon vanha raatihuone