Artikkelit

Poliisi AMK harjoittelualue Tampere

Poliisioppilaat kulissikaupungissa

Tampereen Hervannassa sijaitsevan poliisioppilaitoksen uusi harjoitusalue näyttää miltä tahansa kadunpätkältä: sen varrelta löytyvät bussipysäkki, ravintola ja kukkakauppa, ja tienristeyksessä vilkkuvat liikennevalot.

Tämä on ainutlaatuinen hanke Suomessa, eikä samanlaista löydy kai muualtakaan. Mallia ei voitu ottaa mistään ja tuskin vastaavaa on tarpeen edes rakentaa uudestaan pitkään aikaan, toteaa ylikomisario Pekka Takala Poliisikoulusta.

Harjoitusalue muodostuu kulissikadusta ja toimintatalosta. Vankat elementtiosat muodostavat kaupunkimaisen katunäkymän liiketiloineen, ja toimintatalosta löytyy sosiaalitilojen lisäksi erilaisia harjoittelu- ja koulutustiloja.

Tarkoitus oli rakentaa todellisuutta vastaavat olosuhteet, joissa poliisioppilaat voisivat harjoitella todellisia tilanteita varten, kertoo Poliisikoulun opettaja Tapani Rinne.

Harjoitusalue otetaan käyttöön vaiheittain. Viime syyskuusta saakka se on ollut koekäytössä, mutta monta asiaa on vielä kesken. Aikataulu on joiltakin osin venynyt, ja maaliskuun alkuun suunniteltua käyttöönottoa täytyy siirtää hiukan eteenpäin. Maisemointia jatketaan edelleen, ja tekniikkaakin tulee vielä lisää.

 

Suunnittelun pitkä historia

Harjoitusalueen suunnittelu aloitettiin jo vuosia sitten. Aluksi sitä kaavailtiin paljon pienempimuotoisemmaksi ja kokonaan halliin sijoitettavaksi kokonaisuudeksi. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat hankesuunnitteluvaiheessa harvinaisen paljon.

Erikoisen pyynnön kulissikaupungin suunnittelusta sai arkkitehti Mikko Jaatinen Arkjaatiset Oy:stä jo vuonna 2002. Tapani Rinteellä oli vuosien opettajakokemuksen perusteella mielikuva siitä, millaista harjoitusympäristöä tarvitaan. Hän pystyi myös visioimaan, millaista tekniikkaa sinne olisi hyvä saada.

Rakennussuunnitelmien muutoksiin vaikutti koko poliisikoulutuksen uudistuminen. Koska poliisikoulutus päätettiin keskittää kokonaan Tampereelle, mahdollisuudet ja resurssit kasvoivat, Rinne selvittää.

Espoossa toimiva Poliisiammattikorkeakoulu siirretään Tampereelle, ja se sekä Poliisikoulu yhdistyvät ensi vuoden alusta yhdeksi oppilaitokseksi. Harjoitusalueen lisäksi Poliisikoulun nykyisiä tiloja laajennetaan, ja alueelle rakennetaan myös uusia toimintatiloja. Rakennettavien tilojen kokonaismäärä on lähes 14 000 huoneistoneliötä, ja hankkeen kokonaiskustannukset ilman arvonlisäveroa ovat arviolta 30 miljoonaa euroa.

Rakennustyöt alkoivat kesällä 2005, ja ne valmistuvat vaiheittain. Kampusalueen rakennuttajana on toiminut valtiovarainministeriön alainen liikelaitos Senaatti-kiinteistöt, joka vuokraa tilat uudelle oppilaitokselle.

 

Lähtökohtana muunneltavuus

Arkkitehti Mikko Jaatiselle työ projektin parissa oli kohteen ainutkertaisuuden vuoksi virkistävää. Haastavaksi hankkeen teki se, ettei kulissikaupunkiin voitu ottaa mallia mistään aiemmasta rakennushankkeesta. Projektissa oli myös totinen tosi kyseessä: kulissikaupungin tarkoitus ei ollut luoda leikkikaupunkia, vaan mahdollisimman todentuntuista koulutusympäristöä.

Yksi peruslähtökohta jo ideointivaiheessa oli muunneltavuus Aluksi ajateltiin, että elementtien pitäisi olla jopa siirreltäviä, mutta vastaan tuli se tosiasia, että ulos rakennettavien elementtien pitää olla ennen kaikkea kestäviä. Isotkin irtokulissit olisivat syysmyrskyissä olleet vaarassa lähteä liikkeelle, Jaatinen selvittää.

Vaikka elementit tehtiin lopulta kiinteiksi, muunneltavuutta on sisätiloissa. Elementtien sisälle on mahdollista rakentaa erilaisia lavasteita. Muunneltavuus takaa myös jatkuvuuden: kukaan ei voi vielä sanoa, mitä harjoitustiloilta vaaditaan vaikka kymmenen vuoden kuluttua.

Toimintatalo on noin 1 400 neliötä. Sieltä löytyy ”aito” poliisiasema vastaanottotiskeineen, putkatiloineen ja kuulusteluhuoneineen. Taloon on rakennettu myös tyypillinen kerrostalon rappukäytävä ja kalustettu, muunneltava asuinhuoneisto. Lisäksi harjoitushalliin voidaan lavastaa erilaisia tiloja ja olosuhteita, ja hallin läpi kulkevalta katsomoparvelta harjoituksia on helppo seurata.

 

Monella tapaa ainutkertainen

Harjoitusalue on ollut monille mukana olleille ainutkertainen kohde, myös turvajärjestelyiden osalta. Ne ja projektin yksityiskohtien suojeleminen on otettava huomioon aivan erityisellä tavalla, kun kyseessä on poliisirakennus. Erityiseksi projektin teki moni muukin seikka.

Ramboll Finland Oy vastasi projektin geo- ja rakennesuunnittelusta. Yhteistyö arkkitehtien kanssa oli hyvin tiivistä.

Miniatyyrikaupungin pystyttäminen noin hehtaarin alueelle, kahteen suuntaan kaltevaan rinteeseen, oli haastavaa. Toimintataloa lukuun ottamatta rakennukset eivät ole tavanomaisia, mutta runsaiden yksityiskohtien vuoksi urakka oli suhteellisen suuritöinen, kertoo rakennesuunnittelija Marko Jokipii.

Myös urakoitsija Lujatalo Oy:lle projekti oli mielenkiintoinen.
Miniatyyrikaupungin elementit ovat pitkälti puurakenteisia ja käsin tehtyjä. Niissä käytettiin poikkeavia rakenteita, joten ei tämä ihan normaalia talonrakennusta ollut, jatkaa työpäällikkö Toni Tuomola.

Kuvagalleria

_Poliisioppilaitos_004.jpg
_Poliisioppilaitos_004.jpg
_Poliisioppilaitos_008.jpg
_Poliisioppilaitos_013.jpg
_Poliisioppilaitos_022.jpg
_Poliisioppilaitos_025.jpg
_Poliisioppilaitos_031.jpg
_Poliisioppilaitos_040.jpg
_Poliisioppilaitos_043.jpg
_Poliisioppilaitos_046.jpg
_Poliisioppilaitos_049.jpg
Poliisioppilaitos_091.jpg
Poliisioppilaitos_092.jpg
Poliisioppilaitos_094.jpg
Poliisioppilaitos_099.jpg
Poliisioppilaitos_101.jpg
Poliisioppilaitos_107.jpg
Poliisioppilaitos_140.jpg
Poliisioppilaitos_152.jpg
Poliisioppilaitos_161.jpg
Poliisioppilaitos_163.jpg
Poliisioppilaitos_166.jpg
Poliisioppilaitos_169.jpg
Poliisioppilaitos_179.jpg
Poliisioppilaitos_181.jpg