Kauppakeskus Sellon kyljessä tammikuussa avattu Palace Hotel Sello antaa kauppakeskukselle pirteän lisän. Myös hotellivieraille viereinen kauppakeskus lukuisine kauppoineen ja ravintoloineen tarjoaa vaihtelua.
Kaavassa oli käyttäjäsuunnittelua koordinoineen Indepron toimitusjohtajan Seppo Kivilaakson mukaan vaatimus rakentaa joko hotelli tai asuinrakennus. Huolimatta siitä, että Espoossa on selkeästi tarvetta uudelle hotellille, operaattori löytyi vasta useiden neuvotteluiden jälkeen. Suht pieni 140 huoneen hotelli ei sopinut ketjujen konseptiin.
‑ Aloimme miettiä, mitä tekisimme, jos saisimme operoida tätä hotellia. Syntyi uusi ajatus niin sanotusta extended stay -hotellista. Tällaisia pitkäaikaiseen oleskeluun suunniteltuja hotelleja en tiedä olevan muualla Suomessa eikä tuskin Euroopassakaan, sanoo Palace Hotellit Oy:n liiketoiminnan johtaja Christian Beckman.
Pidempään viipyvät vieraat arvostavat hotellissa kodinomaisuutta, jota tuovat huoneiden mikroaaltouunit ja omat astiastot sekä huovat, joilla päiväpeitot on korvattu. Lämpimän ruskein sävyin sisustetuissa huoneissa tila on käytetty kekseliäästi.
‑ Kolmen kilometrin säteellä on 600 yritystä, joista osa on suuria. Emme tuoneet tänne ketjukonseptia vaan oman identiteetin. Olemme yrittäneet löytää erottavia tekijöitä, Beckman sanoo.
Hotelli on Beckmanin mukaan saanut hyvän vastaanoton. Myös sen kokoustiloille on ollut kysyntää. Kokoustiloja on yhdeksännessä ja toisessa kerroksessa.
Hotelli on pieni rakennus valtavassa kokonaisuudessa. Se on tilavuudeltaan kymmenen kertaa pienempi kuin kauppakeskuksen kakkosvaihe. Tämä asetti arkkitehtisuunnittelusta vastanneen Arkkitehtitoimisto Larkas & Laineen arkkitehti Robert Trappin mukaan haasteita, kun hotelli täytyi irrottaa omaksi näkyväksi osuudekseen niin, että se kuitenkin pysyy osana kokonaisuutta.
‑ Kun me tulimme mukaan suunnitteluun, oli rakennuksen porrashuoneet, hissit ja kellari jo määritelty. Tämä asetti tiukan lähtökohdan, kun rakennusta ei ollut varaa muuttaa massallisesti. Yhdeksänteen kerrokseen sijoitettu ilmastoinnin konehuone saatiin kuitenkin nivoutumaan rakennukseen niin, että se jatkuu massallisesti alaspäin molemmissa päädyissä, Trapp sanoo.
Suurin muutos luonnoksiin tehtiin siinä, että ensimmäisen kerroksen aula sisäänkäynteineen pudotettiin katutasoon. Näin hotellin sisäänkäynti tuli luontevammaksi.
Myös hotellin sisäänkäyntiä merkitsevä lippa, joka lisää osaltaan hotellin näkyvyyttä katukuvassa, on lisätty suunnitelmiin. Trapp on tyytyväinen myös siihen, että hotelli ei ole vastoin alkuperäisiä suunnitelmia kiinni kauppakeskuksen kattopysäköinnin ajorampissa. Näin rampin ja hotellin väliin jää Trappin herkulliseksi luonnehtima kuilu, josta vilahtaa sisäpiha.
Hotellin julkisivun laatat näyttävät nopeasti vilkaisten erehdyttävästi marmorilta. Ne ovat kuitenkin kuivapuristelaattoja, joiden pinta on saatu marmorin tavoin eläväksi uuden valmistustekniikan ansiosta. Luonnonkivimäistä vaikutelmaa lisää se, että laatat on kiinnitetty seinään juoksulimityksellä.
‑ Kauppakeskuksen seinälaatoissa on käytetty samaa materiaalia, mutta erivärisenä. Halusimme kuitenkin erottaa hotellin niin kauppakeskuksesta kuin lähiasunnoistakin. Alueen lähitalojen punainen sävy toistuu hotellin julkisivua elävöittävässä Hiarch-pellissä, Trapp sanoo.
Mustakupari-sävyinen pelti näyttää auringonvalossa punertavalta. Myös hotellin asuinkerrosten ikkunoissa on punertava taustamaalaus. Ensimmäinen kerros on sisäänvedetty niin, että hotellin kadunpuoleiselle ja Ratsutorin puoleiselle julkisivulle muodostuu arkadi.
Hotellin kuusi metriä korkean aulan ikkunaseiniä koristavat naruverhot, joita väreilevä lämpö pitää jatkuvassa liikkeessä. Samoilla verhoilla on somistettu myös ensimmäisen kerroksen hissikuilun seinät, mikä on omiaan luomaan aulabaariin kodikasta tunnelmaa.
Sellon hotellin rakennutti Kuntien eläkevakuutuksen, Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiö Eteran ja Eläke-Fennian muodostama Leppävaaran Hotellikiinteistö Oy. Eteran kiinteistöjohtaja Timo Sotavalta kertoo Eteran olevan mukana hotellin sijoittajaryhmässä reilun neljänneksen siivulla. Sijoittajaryhmä ja sijoitusosuudet ovat samat koko Sello-hankkeessa.
Eteralla ei ennestään ole hotelleja. Sotavallan mielestä hotellille löytyi luonteva paikka kauppakeskuksen pääsisäänkäynnin vierellä. Hän uskoo hotellin lunastavan paikkansa keskustatyyppisenä hotellina Espoossa. Viereinen kauppakeskus tarjoaa hotellivieraille ostos- ja ajanvietemahdollisuuksia, ja lähes kaikki vieraat käyvätkin kauppakeskuksessa.