Jatkoksi julkisten rakennusten sarjaa Helsingin Laajasalossa valmistui yhdistetty päiväkoti- ja leikkipuistorakennus. Kompakti ja raikas rakennus mahduttaa sopusointuisesti monia toimintoja saman katon alle.
Helsingin kaupungin omistama päiväkoti ja leikkipuisto Ilomäki valmistui hyvään tarpeeseen palvelemaan Laajasalon lapsiperheitä. Leikkipuiston väliaikaiset tilat olivat puutteelliset, ja uutta päiväkotikapasiteettiakin oli jo odoteltu. Päiväkodin ja leikkipuiston edustajat olivat mukana hankesuunnitteluvaiheesta saakka. Kompaktin kokoiseen rakennukseen on saatu huomattava määrä monimuotoisuutta.
Kohteen pääsuunnittelija arkkitehti Pirjo Kantola ja projektiarkkitehti Johanna Kantola halusivat suunnitella yhdistetyn päiväkodin ja leikkipuiston osaksi Laajasalon julkisten rakennusten sarjaa. Uudisrakennuksen välittömässä läheisyydessä on niin Laajasalon kirkko, terveysasema kuin kaksi kouluakin, joista toisen peruskorjauksen suunnitteli myös Arkkitehtitoimisto Pirjo Kantola Oy.
Uudisrakennukseen mahdutettiin monta toimintaa: päiväkoti, leikkipuisto sekä eri-ikäisten asukkaitten iltatoimintaa. Toiminnoilla on yhteinen keittiö, sali, avoin piazza sekä ateljee-tila. Käytössä on myös kirjastoparvi ja hiljainen huone. Kun päiväkodin osastot halutaan sulkea keskeisen piazzan suuntaan, toiminnat eriytyvät omiin tiloihinsa.
Päiväkodin sisältävässä rakennusmassan osassa on ryhmäosastoja kahdessa kerroksessa. Ylemmän kerroksen osastoja reunustaa visuaalisesti avoin luhti-tyyppinen käytävä. Kahden kerroksen korkuiseen ruokailutilanakin toimivaan piazzaan päästään metallikaiteisia portaita taikka esteettömyysvaatimukset täyttävällä hissillä. Piazzan päissä on rakennuksen pääsisäänkäynnit.
Leikkipuiston tilat sisältävästä rakennusmassasta vie leijonanosan korkea monitoimisali. Sen lisäksi leikkipuistolla on korkea oleskelutila, johon liittyy alakerrassa keittiö, ja yläkerrassa kirjastoparvi. Paikalliset asukkaat voivat hyödyntää näitä tiloja sovitusti erilaisiin harrastuksiin ja kokoontumisiin. Leikkipuiston ikkunoista avautuvat maisemat länteen, kohti ilta-aurinkoa ja säilytettyä puustoa.
Päiväkodin laaja, puinen ulkoterassi suuntautuu lämpimään ilmansuuntaan, ja inspiroi varmasti moniin leikkeihin eri vuodenaikoina. Päiväkodin varastot tontin laidalla muodostavat visuaalisen rajapyykin tai muuriosan aidatulle leikkipihalle. Rakennuksen toisella puolella on rospuuttotilaksi kutsuttu ulkovarasto, joka katoksineen tarjoaa lämmittämättömän mutta suojaisan leikkipaikan kaikkein pahimmilla keleillä.
Laajasalon saari-identiteetti inspiroi arkkitehdit käsittelemään rakennusmassaa kohtaavien laivojen teemana. Rakennus muodostuu kahdesta massasta, joiden välillä on korkea, avoin tila, piazza. Pohjoisenpuoleinen massa on kuin jykevä, kivinen jäänsärkijä: valkoinen laiva, jonka kyljessä kimaltavat jääkiteet ovat jalorappausta.
Etelänpuoleinen massa on jäänsärkijän suojaan jäävä puinen fiskari tai kutteri, jonka pinta on leveää kuultokäsiteltyä lautaa. Etelänpuolella oleva laaja ulkoterassi on kuin puinen laituri, johon fiskari kiinnittyy.
Pursien välinen piazza kuvaa merta tai hiekkarantaa, jolla pursien väki kohtaa toisensa. Piazzaa voi katsella myös ylhäältä sisäparvekkeelta, jonka voi ajatella komentosillaksi taikka sillaksi pursien välillä. Ulkopiha kuvaa merta, josta voi nousta saareen tai astua hiekkalaatikkoveneeseen.
Rakennusmassojen yläosassa on ikkunat, joista saadaan luonnonvaloa korkeaan keskitilaan. Pimeänä vuodenaikana valaistut ikkunat kutsuvat ohikulkevia asukkaita järjestämään tilaisuuksia ja viettämään aikaa pursien suojissa.