Oulun yliopiston arkkitehtuuriosaston laajennusosa sopeutuu hyvin ympäröivään rakennuskantaan samalla kun se tarjoaa modernit opiskelutilat, auditorion, työpajat ja näyttelytilan yleisölle.
Arkkitehtuurin osasto on toiminut vuodesta 1959 Oulun ydinkeskustassa Rantakadun ja Aleksanterinkadun varrella perinteisessä ympäristössä yli satavuotiaissa rakennuksissa. Lisäksi toimitiloja on ollut muun muassa ns. Teräksen talossa, jonka vuokrasuhde päätyi kaksi vuotta sitten omistajanvaihdoksen myötä. Senaatti-kiinteistöt joutui etsimään uusia tiloja varsinkin kun arkkitehtuurin osasto kiirehti jo pitkään vireillä olleen lisärakennuksen suunnittelua ja rakentamista.
Senaatti-kiinteistöt järjesti yhdessä yliopiston kanssa arkkitehtikilpailun. Tavoitteet olivat vaativat. Olemassa olevien tilojen yhteyteen samaan kortteliin oli suunniteltava arkkitehtuuriltaan korkeatasoinen rakennus, joka liittyisi luontevalla tavalla ympäröivään miljööseen eikä erottusi siitä. Rakennuksen tuli eheyttää ja rikastuttaa kaupunkikuvaa.
‑ Oulun yliopiston toimitilat sijaitsevat pääosin Linnanmaalla, mutta arkkitehtiosasto on aina toiminut keskikaupungilla. Halusimme osaston laajennusosasta yliopistolle näyteikkunan kaupungin sydämeen sekä auditorion keskikaupungille myös yliopiston yhteiseen käyttöön, kertoo yhtenä käyttäjän edustajana toiminut laboratorioarkkitehti Martti Tuomala Oulun yliopiston arkkitehtuuriosastolta.
‑ Vuosien varrella arkkitehtiosaston näyttelytiloissa on ollut yli 200 näyttelyä ja halusimme myös tälle perinteelle jatkoa, Tuomala lisää.
Palkintolautakunta edellytti, että laajennusosan tuli olla luonteeltaan enemmän verstas kuin julkinen rakennus, sillä näyttelytilan, yleisölle avoimen kahvion ja luentosalin lisäksi samaan kompleksiin tuli sijoittaa studio-, työpaja- ja laboratoriotiloja sekä henkilökunnan työhuoneita. Lisäksi pihalle tuli sijoittaa 30 autopaikkaa ja polkupyörän säilytystiloja.
Kilpailuun saapui 106 ehdotusta. Lautakunta valitsi yksimielisesti voittajaksi Cardo-ehdotuksen, jonka takaa löytyivät helsinkiläiset arkkitehdit Claudia Auer ja Niklas Sandås.
Suunnittelukilpailun ratkettua kaksi vuotta sitten rakennusprojektia lähdettiin välittömästi toteuttamaan. Voittaneeseen ehdotukseen tehtiin eräitä muutoksia. Tilojen laajennusvarasta luovuttiin, koska lisätilaa katsottiin tarvittaessa löytyvän olemassa olevien rakennusten ullakkotiloista. Rakennus siirrettiin Aleksanterinkadun varteen. Näin pihalle saatiin enemmän tilaa ja yläkerran ikkunatila kasvoi.
‑ Rakennusurakka jaettiin kahteen urakkavaiheeseen siten, että urakkavaiheessa 1 maanrakennus-, perustus- ja betonirunkotyöt käynnistettiin etukäteen ja niiden toteutuksesta vastasi Rakennustoimisto Pohjola Oy. Tästä eteenpäin urakkavaiheen 2 rakentamisesta vastasi Tarmo-Rakenne Oy Oulusta. Näin limittämällä saatiin enemmän toteutusaikaa sekä suunnittelulle että rakentamiselle.
Sommitelmamme selkärankana toimii vanha palokuja koivuineen, jotka säilytettiin. Lisärakennusta on jäsennelty kaupunkirakenteellisin keinoin. Ristinmuotoinen sisäkatu jakaa talon neljään osaan. Kattomuodot noudattavat samaa jakoa antaen rakennukselle vahvan identiteetin niin kaupunkikuvassa kuin sisätiloissakin, suunnittelija Niklas Sandås luonnehtii kohdetta.
‑ Pyrimme eheyttämään korttelia alistumatta olemassa olevaan rakennuskantaan liikaa. Pyrimme ympäristön rikastuttamiseen, uusien virikkeiden tuomiseen sekä modernin ja vanhan vuoropuheluun.
Hän korostaa, että talon toiminta heijastuu kaikkiin suunnitteluratkaisuihin. Keskeisimpiä periaatteita on rakenteiden luettavuus ja materiaalintuntu sekä pelkistyneisyys ja detaljittomuus täydentävissä rakenteissa. Samoja periaatteita on sovellettu talotekniikan osalta.
‑ Toisaalta arkkitehtuuriopetuksessa tarvitaan neutraalia taustaa luovalle työskentelylle, toisaalta arkkitehtikoulun tulee olla stimuloiva ja tilallisesti rikas ja inspiroiva. Liiallinen design on vältetty ja tiettyyn rehellisyyteen on pyritty. Asiat ovat sitä miltä näyttävät, Sandås luonnehtii kohdetta.