Oulun kaupunginteatteri

Kun kaupunkikuvallisesti keskeiselle paikalle ryhdytään kiireessä peruskorjaamaan vanhaa teatteria, voi arvata, että myös ongelmia syntyy. Moni mukana ollut sanoo projektia yhdeksi työuransa haastavimmista.

‑ Näin vaativaa hanketta lähdettiin toteuttamaan liian tiukalla aikataululla. Päälle painoi kuitenkin kaupungin 400-vuotisjuhlavuosi vuonna 2005. Jotta teatteri ehtisi tuottaa juhlavuodelle produktioita uusituissa tiloissa, ne piti saada valmiiksi nyt tulevalle näyttämökaudelle, kertoo rakennustoimikunnassa tilaajan edustajana ollut rakennuspäällikkö Jukka Heikkilä.

YIT Rakennus Oy luovutti pääurakan suunnitellun aikataulun mukaisesti maaliskuun alussa. Talon sisällä työt ovat vielä kesken erillisenä urakkana toteutettavan näyttämötekniikan osalta.

Sisältö ja muoto etsinnässä

Ensimmäisessä suunnittelukokouksessa tammikuussa 2001 kävi ilmi, että suunnittelun pohjaksi ajateltu kolme vuotta vanha hankesuunnitelma oli päivitettävä. Useamman kuukauden kestäneen uuden hankesuunnittelukierroksen myötä 1500 neliömetrin lisärakennus kasvoi puolitoistakertaiseksi.

Uudisrakennusta varten tarvittiin kaavamuutos. Kaupunkikuvallista keskustelua siitä, miten teatteria sopii laajentaa, ei ollut käyty, ja keskustelu käytiin nyt käytännössä suunnitteluprosessin kautta.

‑ Teimme loppujen lopuksi ainakin 15 visiota siitä, miltä rakennus voisi näyttää, kertoo arkkitehti Sampo Valjus Arkkitehtitoimisto Seppo Valjus Oy:stä.

Sampo Valjus pitää luonnollisena sitä, että asia harkittiin perusteellisesti.

‑ Kaupunkikuvallisesti näin keskeisen hankkeen vaikutuksia olisi kuitenkin ollut hyvä tutkia perin pohjin jo ennen rakennussuunnittelun käynnistämistä, hän sanoo.

Lukuisten luonnosten jälkeen ratkaisuksi tuli esteettisesti niukka jatko alkuperäiselle rakennukselle, jossa julkisivun materiaalit ovat samat kuin Jaatisten suunnittelemassa, mutta peilikuvana: uudisrakennuksessa alaosa on betonia, yläosa peltiä. Lähtökohta oli, että laajennus on selkeästi alisteinen eikä varasta huomiota alkuperäiseltä rakennukselta.

‑ Arvostan 60-lukulaista ajattelua, jossa rakennus on korostetusti vain kehys toiminnalle. Alkuperäisessä rakennuksessa on sellainen henki, että talo on työkalu tai verstas, ei mitään samettia. Minun mielestäni laajennuksessa ja perusparannuksessa onnistuttiin säilyttämään alkuperäinen henki, mutta antamaan samalla uusia mahdollisuuksia teatterin tekemiseen, Valjus sanoo.

Yllätyksiä mitoissa ja rakenteissa

Teatterissa kävijä ei yleensä huomaa, miten monimutkainen järjestelmä rakennuksessa elää näyttämön takana sekä ylös, alas että kaikille kolmelle sivulle. Takana täytyy olla tilaa niin lavasteille kuin siellä työtään tekeville ihmisille, ja näyttelijöiden on päästävä näyttämölle joka puolelta. Joka paikasta on päästävä joka paikkaan.

‑ Kaikkien tarpeiden yhteensovittaminen oli haastava tehtävä. Olemme saaneet palautetta, että toiminnalliset ratkaisut ovat onnistuneita, Valjus kertoo.

Uuden tekniikan sovittaminen vanhan talon mittoihin oli Valjuksen mukaan myös vaativaa.

‑ Kolmen metrin kerroskorkeuteen olisi tarvittu puoli metriä lisää, jotta tekniikka olisi saatu ongelmitta paikoilleen, hän kertoo.