Artikkelit

Olympiastadionin itäkatsomon katos

Citius, Altius, Fortius

Olympiastadion kohtaa elämänsä suurimman haasteen yleisurheilun MM-kisojen isäntänä. Stadion on elämänsä kunnossa: vanhat rakenteet on korjattu, ja uusi itäkatsomon katos lähes kolminkertaistaa sateelta suojattujen istumapaikkojen määrän.

– Katos on korjaustöiden keskeinen elementti sekä kustannuksiltaan että merkitykseltään, sanoo Stadion-säätiön toimitusjohtaja Esko Eklund. Katoksen sisään kätkeytyy myös huomattava määrä tekniikkaa, jolla on tärkeä rooli nykyaikaisessa urheiluviihteessä.

Kentän valaistus on parantunut sekä määrällisesti että laadullisesti, kun valoa voidaan nyt jakaa kentän molemmilta puolilta. Laadukkaan äänentoistojärjestelmän kautta voidaan välittää kuulutusten ja taustamusiikin lisäksi myös konserttiesiintyjän ääni. Kuuluvuus on parantunut ja samalla ympäristöön vuotava ääni on vähentynyt.

Turvallisuus on varmistettu sprinklauksella.

– Eihän katsomossa palokuormaa ole nimeksikään, ja aikanaan oivallisesti mitoitetut poistumisreitit varmistavat, että yleisö pääsee nopeasti hätätilanteessa poistumaan. Viranomaiset vaativat kuitenkin sprinklauksen ja se toteutettiin, Eklund sanoo.

– Kallioon louhittiin 138 m3:n säiliö sammutusvettä varten.

Olympiastadionin nykykunnon pohja rakennettiin 1980-luvun lopulla. Vanha rakennus oli päässyt rapistumaan. Avokatsomoista osa oli jopa käyttökiellossa sortumavaaran vuoksi. Oli aika miettiä, mikä on stadionin tulevaisuus.

– Lähtökohtana oli monikäyttöisyys. 1990-luvulla stadionilla järjestettiin kaikkea mahdollista motocrossista rodeoon. Konserttitoiminta aloitettiin vuonna 1992. Halusimme osoittaa päättäjille, että stadionilla voidaan järjestää hyvin monenlaisia tapahtumia.

Syvimpien lamavuosien mittaan kaikki katsomot korjattiin, ja pinnoille levitettiin 140 tonnia vesieristemassaa. Sähköasennuksia, valaistusta ja kilpailutekniikkaa uusittiin.

– Tämä työ jäi silloin kesken, ja se on nyt katoksen rakentamisen yhteydessä saatu päätökseen, sanoo Eklund.

– Muun muassa nurmi on uusittu, samoin ratapinnat ja suorituspaikat.

Stadion on nyt valmis vastaanottamaan yleisön. Tapahtumien kirjo tuottaa myös erilaisia yleisöjä, joilla on erilaisia odotuksia.

– Jalkapalloyleisökin on erilaista kuin yleisurheilukisoissa, ja konserttiväki vaihtelee esiintyjän mukaan: Paul McCartney vetää eri katsojia kuin Bon Jovi, Eklund toteaa.

Viihdetapahtumien oheispalvelut ovatkin entistä vahvemmin mukana stadionin nykypäivässä. Oluttakin on tarjolla, vaikkakaan ei katsomossa, ja mainonta on näkyvästi esillä.

– Lähdemme kuitenkin siitä, että tärkeintä on se, mitä stadionilla tapahtuu, oheispalvelut ovat vain tätä tukemassa, linjaa Eklund.

 

Kolmannes katsojista sateelta suojaan

Katoksen suunnittelu käynnistyi arkkitehtikilpailulla. Tätä ennen oli keskusteltu siitä, katetaanko koko katsomo vai ainoastaan takasuoran osuus. Kaupunkikuvalliset perusteet puolsivat osittaista kattamista, samoin kustannukset. Istumapaikkaa kohden kattamiskustannukset ovat 600 euron suuruusluokassa. Nyt katoksen suojaan pääsee stadionin 40 600 hengen maksimiyleisöstä noin 15 000. Pääkatsomon katoksen alle sopii 5500 henkeä, eli katettujen paikkojen lukumäärä lähes kolminkertaistui.

Takasuoran katsomon kattamiselle oli esikuvakin, stadionin alkuperäisten arkkitehtien Yrjö Lindegrenin ja Toivo Jäntin laatima suunnitelma. Se oli tosin nyt toteutettua pienempi.

– Uskon että he kyllä heittäisivät ilosta hattua ilmaan jos olisivat näkemässä uuden katoksen, Eklund toteaa.

Päätykatsomoita korjattaessa saatettiin havaita, kuinka säälle alttiit rakenteet rapautuvat. Koko katsomon kattaminen oli tavoitteena, ja sitä ei kukaan kiellä miettimästä tulevaisuuden varalle.

– Kattaminen suojaa myös rakenteita ja antaa niille pitemmän käyttöiän. Mutta teemme niissä rajoissa mitä yhteiskunta ja viranomaiset sallivat, kuittaa Eklund.

Kuvagalleria

VG6Q4340.jpg
VG6Q4340.jpg
VG6Q4341.jpg
VG6Q4342.jpg
VG6Q4343.jpg
VG6Q4346.jpg
VG6Q4349.jpg
VG6Q4350.jpg
VG6Q4352.jpg
VG6Q4356.jpg
VG6Q4357.jpg
VG6Q4361.jpg
VG6Q4363.jpg
VG6Q4367.jpg
VG6Q4368.jpg
VG6Q4371.jpg
VG6Q4372.jpg
VG6Q4378.jpg
VG6Q4379.jpg