Artikkelit

Neurotalo

Neurotalo yhdistää monia toimintoja

02Neurotalo-PU503.jpg

Helsingin Laaksoon vanhaa jäähallia vastapäätä on aivan kuin huomaamatta valmistunut Epilepsiasäätiön uusi toimitalo Neurotalo. Kompaktisti rakennettu talo yhdistää samaan rakennukseen monia erilaisia toimintoja.

Neurotalo toimii paitsi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tuottavana korkean kansainvälisen tason tutkimuskeskuksena myös korkealuokkaista koulutusta järjestävänä laitoksena erityisesti unilääketieteen, liikennelääketieteen ja neuropsykiatrian alueella.

Epilepsiasäätiön vanhat tilat Haagassa olivat käyneet ahtaiksi ja säätiö tarvitsi uusia toimitiloja. Uusi Neurotalo Helsingissä Laakson kaupunginosassa valmistui heinäkuussa, kuukauden verran edellä aikataulusta.

Uuden talon suunnittelua ohjasi varsin pitkälle runsasta vuotta aiemmin kiinteästi sen viereen valmistunut Invalidiliiton kuntoutuskeskus Synapsia. Molempien rakennusten arkkitehtisuunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy.

‑ Rakennusten hankesuunnittelua tehtiin samaan aikaan. Kaupunkisuunnittelu- ja rakennusvalvontaviraston sekä puisto-osaston kanssa käytiin neuvotteluja siitä, miten rakennukset saadaan sijoitetuksi Laaksoon mahdollisimman ekologisesti ja miten puita saataisiin säilytetyksi mahdollisimman hyvin, arkkitehti Hannu Jaakkola kertoo.

 

Kaupunkikuvan koskemattomuus onkin onnistunut varsin hyvin, sillä viereiseltä vilkasliikenteiseltä Nordenskiöldinkadulta tuskin huomaa sen äärelle noussutta uutta Neurotaloa. Neurotalo myös yhdistyy saumattomasti viereiseen Synapsiaan.

 

Synergiaa Synapsian kanssa

Ympäristövaatimusten lisäksi talon sijoittelua ohjasi tonttia ympäröivä betonimuuri, joka rakennustöiden ajaksi osittain purettiin. Kadun puoleiselle sivulle aita rakennettiin uudestaan. Talon takaseinän ikkunoista aukeavia näkymiä parantaa huomattavasti se, että täällä kalliolla sijainnut peittävä betonimuuri saatiin korvata kevyellä teräsaidalla.

Rakennukset on liitetty toisiinsa rakennusteknisesti, mutta myös toiminnallisesti. Neurotalosta on sisäyhteys autohallin kautta ylempänä mäenrinteessä sijaitsevaan Synapsiaan. Rakennukset jakavat myös yhteisiä tiloja siten, että Synapsia voi käyttää Neurotalon auditoriota ja Neurotalo puolestaan voi käyttää Synapsian liikuntatiloja.

Neurotalon alle rakennettu 36-paikkainen autotalli palvelee molempia rakennuksia. Rakennuksen kellarikerroksessa on autotallin lisäksi väestönsuoja ja arkistotilat.

Niin Synapsia kuin Neurotalokin on rakennettu osin julkisen rahoituksen turvin, josta vastasi Raha-automaattiyhdistys.

Kalliolla sijaitsevan Neurotalon tieltä louhittiin karkeasti ottaen puolet rakennuksen tilavuudesta. Rakennus sopeutuu ympäristöönsä huomaamattomammin louhinnan ansiosta. Esimerkiksi takajulkisivun ensimmäisen kerroksen ikkunasta näkee, että louhoksen takareuna kulkee pari metriä ylempänä.

Epilepsiasäätiön lukuun rakennuttamisesta vastanneen Haahtela-rakennuttaminen Oy:n projektipäällikkö Eero Ojala kertoo, että vuoden 2002 huhtikuussa louhinnalla alkaneet rakennustyöt saatiin päätökseen runsas kuukausi etuajassa aikataulusta. Töitä jouduttivat hänen mukaansa edelliskesän ja syksyn hyvät ilmat sekä rakentamista suosinut talvi.

 

Auto toisessa kerroksessa

Neurotalossa sijaitsee Suomen ainoa ajosimulaattori. Ainutkertaista on varmasti sekin, että rakennuksen toisessa kerroksessa on oikea henkilöauto. Auton siirtoa varten laboratoriohuoneen keskusaulan puoleisella seinällä on leveä ovi, jota kautta auto voitiin nostaa sisään. Hieman kevennystä taakkaan tuli siitä, ettei simulaattoriautossa ole moottoria.

Kuvagalleria

02Neurotalo-PU503.jpg
02Neurotalo-PU503.jpg
03Neurotalo-PU503.jpg
04Neurotalo-PU503.jpg
05Neurotalo-PU503.jpg
D91U0443-PU503.jpg
D91U0445-PU503.jpg
D91U0446.jpg
D91U0449-PU503.jpg
D91U0450-PU503.jpg
D91U0451.jpg
D91U0452-PU503.jpg
D91U0454-PU503.jpg
D91U0457-PU503.jpg
D91U0467-PU503.jpg
D91U0471-PU503.jpg
D91U0473.jpg
D91U0475-PU503.jpg
D91U0477-PU503.jpg
D91U0481-PU503.jpg
D91U0484-PU503.jpg
D91U0487-PU503.jpg