Rakennusyhtiö NCC:n uusi toimitalo sijaitsee Suomen pääkadun, Helsingin Mannerheimintien, päässä. Vilkasliikenteisen paikan ohittaa päivittäin 50 000 ajoneuvoa.
NCC:n Suomen pääkonttori oli 17 viime vuotta Vantaan Myyrmäessä, jossa tilat eivät enää vastanneet nykyisiä vaatimuksia. Kattavan saneerauksen sijasta NCC rakensi itselleen uudet, ajanmukaiset tilat. Uuden talon myötä myös yrityksen näkyvyys parani merkittävästi.
Oman toimitalonsa viereen NCC rakensi samalla toisenkin toimistorakennuksen, jonka pääkäyttäjä on Lääkelaitos. Rakennukset ovat monessa suhteessa identtisiä. Yhteiskäyttöisiä tiloja on kuitenkin molemmissa rakennuksissa. Esimerkiksi sauna- ja kuntosalitilat ovat vain toisessa rakennuksessa ja ruokala- ja auditoriotilat vain toisessa rakennuksessa.
Rakennukset jatkavat komeasti Mannerheimintietä myötäileviä töölöläiskiinteistöjen julkisivuja Ruskeasuon puolelle. Rakennusten pinta on rapattu lämpimin sävyin: NCC:n talo on ruskeanpunainen ja sen viereinen talo keltainen.
NCC:n talossa myös iltavalaistukseen on panostettu, sillä Mannerheimintien toimistokerrosten ikkunat saavat led-valon ja chinchilla-lasin avulla sinisen loiston, jonka sävy vaihtelee katselukulman mukaan.
‑ Kaupunki asetti kaavassa tavoitteen, että kivikaupunki jatkuu Töölöstä eteenpäin, minkä vuoksi lasijulkisivut tai nauhaikkunatkaan eivät olisi tulleet kyseeseen. Myös värityksessä päädyttiin yhdessä kaupungin kanssa oikeisiin sävyihin, rakennusten arkkitehtisuunnittelusta vastannut arkkitehti Juha-Pekka Rindell Optiplan Oy:stä sanoo.
Kaavallinen näkökohta on myös se, että talot sulkeutuvat ulospäin. Taloissa on kuitenkin kantavana ajatuksena Rindellin mukaan itä-länsisuunnassa läpihengittävä aula, joka luo taloon sosiaalisia törmäyspisteitä ja samalla kokoaa eri organisaatiot näköyhteyden päähän toisistaan.
Lääkelaitoksen talon Mannerheimintien puoleinen julkisivu on seitsenkerroksinen ja NCC:n talon kahdeksankerroksinen. NCC:n talon kahdeksannessa kerroksessa on teknisiä tiloja ja lisäksi talon nurkkaa koristaa torni.
Molempien rakennusten toinen sivusta on nelikerroksinen, minkä ansiosta kontrasti viereiseen siirtolapuutarhaan ei muodostu liian massiiviseksi. Rakennusten suunnitteluvaiheessa tutkittiin myös siirtolapuutarhan saamaa ilta-aurinkoa varjostusmallien avulla.
Siirtolapuutarhat voivat jatkossakin nauttia kesäisistä auringonlaskuista. Siirtolapuutarhaelämä rauhoittui rakennusten myötä melkoisesti, sillä rakennukset toimivat meluesteenä, joka suodattaa Mannerheimintien liikenteen äänet tehokkaasti. Arkkitehti Juha-Pekka Rindellin apuna suunnittelussa olivat arkkitehti Paula Aantaa ykkösrakennuksen ja arkkitehti Juha Kokko kakkosrakennuksen osalla.
Talojen suunnittelu aloitettiin jo vuonna 2000. Vauhtiin asemakaavasuunnittelu pääsi vuoden keväällä ja rakennustyöt aloitettiin tammikuussa 2003. Rakennukset tehtiin vaiheittain niin, että ensin pystytettiin NCC:n talon runko ja sitten toisen talon runko. Vaiheittaisuus helpotti resursointia, kun samat työntekijät saattoivat siirtyä työmaalla eteenpäin eikä tarvittu kaksinkertaista miehitystä. Keskustarakentamisessa vaiheistus helpotti myös työmaaliikennettä ja -logistiikkaa, joka pitikin NCC:n projektipäällikön Hannu Havangan mukaan suunnitella todella huolella. Yhtään ylimääräistä varastotilaa ei tontilla ollut. Töiden edistyessä tavaraa nostettiinkin kurottajalla suoraan kerroksiin.
Vaiheittaisesta rakentamisesta oli sekin etu, että toisen rakennuksen työmaalla voitiin ottaa oppia ensimmäisen tekemisestä. Esimerkiksi patteriputkien sijoittelu saatiin ratkaistua paremmin toisessa talossa. NCC:llä on suunnitteilla rakentaa saman mallin mukaan vielä kolmas talo, jonka rakentamisessa voidaan hyödyntää molempien aiempien talojen kokemuksia.
Ensimmäinen talo valmistui kesäkuussa 2004 ja toinen kolme kuukautta myöhemmin. NCC pakkasi vanhat tavaransa Myyrmäessä ennen kesälomia ja muutti sitten uuteen taloon elokuussa. Uusia kalusteita hankittiin avotiloihin, muihin tiloihin siirrettiin vanhat kalusteet.
Talojen sisustussuunnittelusta vastasi Sisustusarkkitehdit Gullstén-Inkinen Oy. Katutasossa sijaitsevan asuntomyyntiyksikkönsä sisustuksen NCC tilasi Sisustus Nallelta, joka kalusti kotimiljöön toimistotalon sydämeen.