Artikkelit

Nanoscience Center

Nanoscience Center – tutkimusta huipulta

Jyväskylän yliopisto on tehnyt uuden aluevaltauksen nanotieteissä uusien tutkimustilojen valmistuttua Ylistönrinteen kampukselle. Rakennus tarjoaa tilat nano-osaamisen monitieteelliselle huippututkimusyksikölle, jossa yhdistyvät fysiikan, kemian sekä bio- ja ympäristötieteiden erityisosaamisalueet.

Vanhalta Seminaarinmäen yliopistoalueelta alkava jalankulkuraitti jatkuu yliopiston eri osa-alueiden läpi pääraittina Mattilanniemessä ja Ylistönrinteellä ylittäen kevyenä siltana Jyväsjärven ja yhdistäen yliopiston eri alueet. Eri tiedekuntien ja laitosten pääsisäänkäynnit avautuvat tälle raitille, jota ryhmittävät aukiot antavat yliopistolle tunnistettavan ominaispiirteen. Suunnittelun lähtökohtana on ollut uudisrakentamisen liittäminen tähän valmiiseen kaupunkistruktuuriin.

Nanoscience Center on kampusalueen uusin tulokas. Nanotieteisiin räätälöity talo pitää sisällään useita erikoislaboratorioita ja huippututkimukseen tarkoitettuja tiloja, mutta jatkaa ulkokuosissaan sulavasti Ylistönrinteen vanhaa rakennuskantaa.

‑ Ulkoarkkitehtuurin lähtökohtana oli rakennuksen liittäminen alueen toteutuneisiin yliopistorakennuksiin. Porrastorniaiheet, nauhaikkunat sekä materiaaliratkaisut jatkavat varhaisempien rakennusvaiheiden arkkitehtonista perusjäsentelyä tavoitteena harmoninen liittyminen olevaan kokonaisuuteen, sanoo projektinvetäjänä toiminut arkkitehti Ilkka Paajanen Arkkitehtitoimisto Arto Sipinen Oy:stä. Jyväsjärven molemmin puolin sijoittuvan kampusalueen entinen rakennuskanta on kokonaisuudessaan Arkkitehtitoimisto Arto Sipinen Oy:n kädenjälkeä.

 

Rakennus on puhtaasti räätälöity Jyväskylän yliopiston laitosten tutkimustoimintaan, ja toiminnalliset vaatimukset tulivat näiden laitosten edustajilta. Nanotieteiden tutkimuskohteiden skaala on laaja aina laser-tutkimuksesta virusvälitteisen geeniterapian kehittämiseen. Erikoisvaatimuksia sisältävä talo edellytti rakennuttajalta avointa mieltä täysin uudenlaisien tilojen toteutuksessa, kohteessa rakennuttajana toimi Senaatti-kiinteistöt Keski-Suomen alue. Rakennuttajapäällikkö Harri Raulo kuvailee hanketta haastavaksi. Suunnitelmanmuutoksia tuli vastaan varsin paljon, mikä aiheutti haasteita myös aikataulun suhteen. Rakennuttajakonsulttina toimi Engel Rakennuttamispalvelut Oy (nykyinen ISS Proko Oy). Pertti Hasala ISS Proko Oy:stä listaa, että osasyynä lukuisiin muutoksiin oli talon erityistekniikka ja ajatusten täsmentyminen suunnittelu- ja toteutusaikana. Samoin yliopisto sai toteutusvaiheen loppupuolella lisärahoitusta niihin laitehankintoihin, jotka olivat tulevaisuuden varauksia, ja näillä oli vaikutusta jo osin asennettuun talotekniikkaan.

 

Uudisrakennus sijaitsee jo toteutuneiden Fysiikan laitoksen ja Ambiotica-rakennuksen yhteydessä. Talojen keskelle muodostuu toriaukio, jota Nanoscience Center rakennuksena rajaa etelän puolelta. Nanosciencen pääsisäänkäynti avautuu tälle torille. Rakennuksen korkuinen sisäänkäyntiaula toteuttaa yhteyden alueen pääraitille. Tämä aula toimii rakennuksen sisällä tiedeyhteisön kohtaamispaikkana.

Raulo kiittelee arkkitehtuuria kokonaisuuden onnistumisessa. Ylistönrinteen siluetti on kaunis ja massoittelu hyvin onnistunut.

 

Tutkimustilojen rakentamisella oli kiire

Kohteen rakentamisen aikataulu oli suunniteltu tiukaksi aina hankesuunnitelmasta toteutukseen, sillä yliopistolla oli jo kiire varmistaa tukeva jalansija uuden tutkimuksen keskuudessa. Urakoiden pilkkominen mahdollisti suunnittelun jatkamisen töiden jo ollessa käynnissä. Myös kohteen rakennusurakointi käynnistyi kiireisellä aikataululla, sillä maanrakennustyöt oli jo aloitettu runkourakan tarjouslaskennan aikana. Hankkeen pääurakoitsijana toimi Rakennusliike Porrassalmi Oy, joka tuli mukaan hankkeeseen toukokuussa 2003.

Työmaan toteutusvaiheessa saatiin sääolosuhteita laidasta laitaan.

‑ Säät rakentamisen runko- ja ulkovaipan toteutusvaiheessa ovat hyvin ratkaisevassa roolissa kohteen kokonaisonnistumisen kannalta. Siksi tulisi harkita hyvin tarkkaan jo projektin alussa, millaisina vuodenaikoina eri työvaiheet toteutetaan ja rakenneratkaisujen vaihtoehtoja valittava vuodenaikojen mukaisesti, sanoo Kari Porrassalmi Rakennusliike Porrassalmi Oy:stä.

Runkovaiheen toteutuksessa kesällä 2003, kun työt olivat vielä kellarikerroksen rungossa, oli harvinaisen kuuma hellejakso, joka vei miesten mehut. Alkusyksystä säiden vähän viilennyttyä siirtyi työmaan runkoporukka kahteen vuoroon ja näin onnistuttiin kesähelteiden aiheuttama aikatauluviive kuromaan kiinni hyvissä ajoin ennen talvea. Syksy ja alkutalvi saatiin pelkkää sadetta, jolloin työmaalla oli alkamassa vesikattorakenteiden ja julkisivujen lämmöneristys ja muurausvaiheet. Nämä toteutettiin pääsääntöisesti sääsuojien sisällä. Julkisivun muuraustyöt jatkuivat aina kevääseen 2004 saakka. Varsinainen ”lämpöpäälle-vaihe” oli aikataulutettu helmikuun 2004 alkupuolelle, jolloin väliaikaislämpöjä oli pidetty päällä jo niin kauan, että kosteusmittaustulokset lupailivat pinnoituskuivia rakenteita. Oman haasteensa toteutukselle antoi käytävien osalta alakattojen yläpuoliset asennukset ja pintojen pölynestokäsittelyt ennen alakattotöitä.

Kuvagalleria

2 kerroksen käytävä-2.jpg
2 kerroksen käytävä-2.jpg
2 kerroksen käytävä.jpg
3 kerroksen kahviotila-2.jpg
3 kerroksen kahviotila.jpg
Aula-1.jpg
Aula-2.jpg
Luentosali-1.jpg
Luentosali-2.jpg
nano_final.jpg
Näkymä 2 kerroksesta-1.jpg
Näkymä 2 kerroksesta-2.jpg
Näkymä 2 kerroksesta-3.jpg
Portaikko-2.jpg
portaikko-3.jpg
Portaikko.jpg
Sauna.jpg
Saunatilat-1.jpg
Saunatilat-2.jpg
Sisääntulo-1.jpg
Sisääntulo-2.jpg