Mikael Agricolan kirkon peruskorjaus

Arkkitehti Esa Piirosen suunnittelema vuoden 2004 lopulla valmistunut peruskorjaus oli Mikael Agricolan kirkossa järjestyksessään toinen. Kuusikymmentäluvun virtauksissa tehty ensimmäinen peruskorjaus oli arkkitehti Erik Kråkströmin käsialaa. Tuolloin muun muassa alttarialue sai nykyisen ilmeensä. Tällä kertaa haasteena oli uuden tekniikan tuominen kirkon perinteikkäisiin tiloihin sekä työ- ja kokoontumistilojen laajentaminen Suomen vilkkaimmin käytetyn kirkon seurakuntien tarpeisiin. Luterilaisen kirkkopiirin lisäksi Agricolan kirkko palvelee myös Tuomasyhteisöä ja Suomen Anglikaanista kirkkoa.

Uusin peruskorjaus on osittain säilyttävä: museoviraston määrittelemät säilyttämisen arvoiset piirteet palautettiin lähelle aikaisempaa ilmettä ja vähempiarvoiset tilat rakennettiin vastaamaan tämän päivän vaatimuksia.

“- Agricolan kirkon kohdalla rajut ratkaisut oli tehty jo edellisessä peruskorjauksessa, joten meidän tehtävämme oli eräässä mielessä helpompi“, kertoo arkkitehti Esa Piironen. “Halusimme pitää eri ajalliset kerrostumat hallittuina kokonaisuuksina, jolloin eri aikakausien jäljet voidaan jälkeenpäin hahmottaa. Vanhan korjaamisessa ensiarvoisen tärkeää on se, että vain hyviä ratkaisuja palautetaan ennalleen.” 

Muurausta vanhaan malliin

Varsinaiset korjaustyöt aloitettiin mittavilla telinetöillä. Kylmän tornin muodon sekä merellisen ilmaston takia pintatiilet olivat pahasti rapautuneet ja osin jopa pudonneet. Korkean tornin kaksi julkisivua purettiin ja muurattiin puolittain uudestaan.

Muurauksessa käytettiin mahdollisimman paljon hyväksi vanhoja hyväkuntoisia tiiliä, mutta suurin osa tiilistä oli uusia. Julkisivumuuraus purettiin niin, että vain ehjät sidekivet jätettiin paikoilleen sitomaan uutta muurausta. Ylivieskan Tiili Oy teki erikoistyönä ns. ruukintiiliä, jotka paitsi kooltaan myös väriltään ja pintastruktuuriltaan muistuttavat mahdollisimman paljon julkisivussa aiemmin käytettyä tiilimallia. Muurauslaastina päädyttiin käyttämään Fescon Oy:n kuidutettua ja säänkestävää kalkkisementtilaastia, josta pestiin sauman kiviaines näkyviin siten, että uusi saumaus ei erotu kuluneesta tiilisaumasta.

Muurausmalleja nostettiin autonosturilla tornin kupeelle, jotta niitä voitiin tarkastella todelliselta katseluetäisyydeltä vanhaa seinää vasten eri suunnista ja eri valaistuksissa. Vanhat ja uudet tiilet saatiin lomittumaan luonnollisen näköiseksi kokonaisuudeksi. Muuraustyössä käytetyn märkää märälle -menetelmän haasteena oli vanhan mallin mukaisten vaakasaumojen työstäminen liitospinnoiltaan tiiviiksi ja pesu vanhan mukaiseksi. Liian nopean kuivumisen estämiseksi tiilimuuria kostutettiin vedellä monta kertaa päivässä useiden viikkojen ajan.

Kattavien sääsuojien alla kirkkosalin ja siipirakennuksen kuparinen vesikate uusittiin. Uusi kate viherrettiin Outokumpu Oy:n kehittämällä patinointimenetelmällä. Tornin yläosan teräsrakenteinen niittaamalla tehty piikkirakenne huojuu merellisissä tuulissa, mutta rakenteissa ei todettu vaurioita.

Arvaamaton syntipukki

Jo pitkään kirkon tiloissa oli kärsitty huonosta ilmasta ja riittämätöntä ilmastointia pidettiin syypäänä. Toinenkin syntipukki ilmaantui kirkon peruskorjauksen alettua: kirkon alla virtaavan jätevesiviemärin laki oli haljennut koko kirkon alla olevalta pituudeltaan. Viemäri korjattiin kaupungin toimesta ns. sukkasujutusperiaatteella jo ennen kirkon varsinaista peruskorjaustyötä. Lisäksi kirkon kellaritiloja vaivanneen radon-ongelman takia kellarin alapohjarakenteita liitoksineen uusittiin ja tiloihin asennettiin putkituksia imureineen.

Kirkon ullakolle asennettiin ilmanvaihdon poistokoneet: niiden sijainti pystyttiin ratkaisemaan sekä museoviraston että suunnittelijan yhteiseksi tyydytykseksi. Kellotornin alatasanteelle asennettiin tuloilmakone ja ylätasanteelle poistoilma/kiertoilmakone. Tehostettu ilmanvaihto estää kosteutta tiivistymästä tornin sisäseinämille. Tekniikan lisäys on aiheuttanut peruskorjauksessa paljon muutoksia alakattoihin.