Artikkelit

Meira Novan logistiikkakeskus

Euroopan nykyaikaisin alallaan

 Meira Novan Tuusulaan valmistunut logistiikkakeskus on Euroopan nykyaikaisin HoReCa-logistiikkakeskus, joka palvelee SOK:laisia hotelleja ja ravintoloita, henkilöstöravintoloita, julkisen sektorin suurkeittiöitä sekä liikennemyymälöitä ravintoloineen. Logistiikkakeskuksen yhteydessä ovat myös Meira Novan uudet pääkonttoritilat. Yritys muutti Tuusulaan Vantaan Piispankylästä.

‑ Meira Nova kasvoi kirjaimellisesti ulos Piispankylän vanhoista toimitiloista. Kun myyntivolyymimme olivat alkujoista nelinkertaistuneet, oli selvää, että vanhan logistiikkakeskuksen kehittäminen oli tilojen puolesta mahdotonta, toteaa Meira Novan toimitusjohtaja Jouni Nurmi muuton syistä.

 

 Uutta toimintamallia rakennettiin vuosia yhdessä asiakkaiden kanssa ja tulokseksi saatiin Euroopan nykyaikaisin HoReCa-alan logistiikkakeskus, jonka läpi kulkee vuosittain noin 85 miljoonaa kiloa elintarvikkeita. ‑ Tässä kohteessa oli tärkeää huomioida käyttäjän toiminnalliset logistiset tarpeet. Niiden toteuttamisessa onnistuttiin käsittääkseni hyvin, toteaa hankkeen rakennuttajatehtävistä vastannut projektipäällikkö Juhani Saarelainen Insinööritoimisto Jorma Väänänen Oy:stä.

 

Monen lämpötilan läpivirtausvarasto

Tuusulan logistiikkakeskus toimii niin sanotulla läpivirtausmallilla, mikä tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että tuotteet tulevat sisään rakennuksen toiselta sivulta ja lähtevät ulos vastapäiseltä sivulta. Tuotteiden keräyspolku on päästy suunnittelemaan alusta alkaen siten, että ruuhkia aiheuttavaa risteävää liikennettä ei synny.

 

‑ Rakennuksessa on kuitenkin suuri muuntojoustavuus siltä varalta, että tarpeet muuttuvat. Pilarijako, 11 x 22 metriä, on suunniteltu siten, että hyllyt voivat olla tavaran kulkuun nähden pituussuunnassa, kuten ne nyt ovat. Suunta voidaan haluttaessa vaihtaa myös poikittain, jos tarve muuttuu, kertoo emoyhtiö Inex Partners Oy:n kiinteistöpäällikkö Veli-Matti Ylinen.

 

Elintarvikevarastoinnissa tarvitaan paljon eri lämpötiloissa olevia tiloja. Kuivatuotteiden lämmin varasto on säädetty 18°C-lämpötilaan, hedelmä- ja vihannesosastot sekä niin sanottu lähetysalue on säädetty +2 ‑ +7 asteen välille. Lisäksi on vielä pakkasvarasto, jonka lämpötila on -22 astetta. Osa tuotteista vaatii myös kostutusta.

 

Hedelmistä ja vihanneksista vapautuva etyleenikaasu kypsyttää tuotteita eri tavoin, minkä vuoksi kaasun leviäminen eri osastojen välillä on ehkäisty ilmataskuin, jotka samalla säätelevät kunkin osaston lämpötilaa. Ilmataskut ovat liikkumisen ja keräämisen kannalta käteviä, koska osastojen välillä ei tarvita häiritseviä väliovia. Kylmätilojen toteuttamisesta vastasi Huurre Oy.

 

Sekä tulevan että lähtevän tavaran lastauslaituripaikat on myös eristetty tiiviillä ilmataskuilla, jotta sisälämpötila pysyy hallinnassa.

Kuvagalleria

avokonttori_2.jpg
avokonttori_2.jpg
avokonttori_3.jpg
kaytava_1.jpg
monitoimitila_2.jpg
monitoimitila_3.jpg
nurmen_toimisto_1.jpg
ruokala_2.jpg
sisaantulo.jpg
tavarat_lahdossa.jpg
ulko_1.jpg
ulko_2.jpg
ulko_3.jpg
ulko_5.jpg
varasto_2.jpg
winetasting.jpg