Artikkelit

Linnanmaan kauppakeskus

Oulun Linnanmaa sai viimein kauppansa

Kaavoitus ja rakentaminen aiheuttavat helposti intohimoja, niin myös Oulussa. Vuonna 1998 tehty periaatepäätös Linnanmaan markettien kaavoittamisesta ja liikepaikkojen jaosta vahvistui valitusten jälkeen vasta Korkeimmassa hallinto-oikeudessa toukokuussa 2003. Tämän jälkeen ei turhia vitkasteltu ja nopean suunnittelu- ja rakennuslupavaiheen jälkeen uusi kauppakiinteistö avasi ovensa jo lokakuun lopulla 2004.

‑ Lähtökohtana suunnittelussa oli päävuokralaisten tasapuolinen kohtelu, kertoo rakennussuunnittelua vetänyt arkkitehti Henry Mäkelä Arkkitehtitoimisto Kari Harmainen Oy:stä.

 

Kaupungin päätöksen mukaisesti liikepaikan saivat Osuuskauppa Arinan Prisma ja Tradeka-Elannon Euromarket, molemmat 5000 neliömetrin kauppayksikölle. Lisäksi molemmilla on 500 neliötä tilaa alivuokralaisille, joita ovat Alko, Osuuspankin palvelupiste, Gazze-optikko, kahvila Grand Star sekä Golden Rax -pizzeria. Päävuokralaisten konseptit poikkeavat hieman toisistaan: Prisman puolella neliöt jakaantuvat tasan päivittäis- ja käyttötavaraosastojen välillä, Euromarket on enemmän painottunut ruoka- eli päivittäistavaran myyntiin.

 

Layout keskusliikkeiltä

Asemakaavan lähtötilanteessa tontilla oli kaksi erillistä, vinottain toisiinsa olevaa päämassaa. Luonnossuunnittelussa päädyttiin jo varhain yhtenäiseen, symmetriseen suorakulmaiseen massaan, joka turvasi tilojen toimivuuden.

 

‑ Molemmilla ketjuilla on tarkat ohjeensa liiketilan layoutista. Peruskonsepti, logistiikan vaatima runkosyvyys ja liikenteelliset solmupisteet saatiin lyötyä lukkoon hyvin varhaisessa vaiheessa. Sen jälkeen arkkitehdille annettiin varsin vapaat kädet massoitteluun, kertoo arkkitehti Mäkelä.

 

Kaavamuutoksen vaatinut suunnitelma muutti myös piha-alueita. Pysäköintialueet oli kaavassa jaettu kahteen eri koordinaatistossa olevaan kenttään, jotka yhdensuuntaistamalla saavutettiin liikenteellisiä etuja. Yhteensä runsaan 700 autopaikan paikoitusalue on jäsennelty istutuskaistoilla.

 

Hallinnoltaan kiinteistö jakaantuu kahteen pääosaan, jotka omistaa OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj ja Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma sekä yhteisomistuksessa oleviin yhteisiin tiloihin ja alueisiin.

 

Linnanmaan marketkokonaisuus rakennettiin ripeästi: rakennustöiden aloituksesta liikkeiden avauspäivään kesti yhdeksän kuukautta. Pinta-alaltaan 11 000 neliömetrin kauppakeskuksen rakennuskustannukset olivat 12 miljoonaa euroa.

 

‑ Rakenteet ovat perinteisiä ratkaisuja, kertoo rakennesuunnittelijana toiminut Juhani Pyykkönen Insinööritoimisto Juhani Pyykkönen Ky:stä.

 

Rungon kantavat pilarit ovat teräsbetonia betonianturoin. Laatat ovat maanvaraisia teräsbetonilaattoja, paalutuksia ei alueella tarvittu. Julkisivut ovat teräslevypintaisia mineraalivillaeristettyjä teräselementtejä. Yläpohja on teräsristikoiden päälle paikallarakennettu, poimulevykannatettu mineraalivillaeristeinen rakenne, kate bitumikermikate. Teräsristikot ovat avonaiset liiketilaan. Niiden palosuojaus on hoidettu vesisprinklerilaitteistolla. Ulkopuolen katosrakenteet ovat teräsrakenteiset.

 

Kuvagalleria

Li 01.jpg
Li 01.jpg
Li 02.jpg
Li 03.jpg
Li 04.jpg
Li 05.jpg
Li 06.jpg
Li 07.jpg
Li 08.jpg
Li 09.jpg
Li 10.jpg
Li 11.jpg
Li 12.jpg
Li 13.jpg