Kongressi- ja luontokeskus Levin ylärinteessä - Koutalaella, korkealla Levin rinteellä sijaitseva kongressi- ja luontokeskus Levi Summit näyttää alhaalta tunturikylästä katsellen, kuin se olisi rakennettu jyrkän tunturirinteen räystäälle. Ylhäältä kongressikeskuksen näköalaikkunoista puolestaan tuntuu, kuin rinne alkaisi suoraan talon seinästä. Maisemat yli 300 metriä merenpintaa korkeammalta sijaitsevasta keskuksesta aukeavat suoraan Pallaksen kansallismaisemaan.
Kongressi- ja luontokeskuksen sijainti tunturinrinteessä ja herkässä kansallismaisemassa asettivat suuria haasteita sekä talon suunnittelulle että rakentamiselle. Pääsuunnittelija Markku Vuolteenaho Uki Arkkitehdit Oy:stä kertoo, että tilaohjelma ja toiminnallinen suunnitelma muotoutuivat suunnittelun aikana.
Talon rakentaminen oli mahdollista aloittaa jo syksyllä 2006, mutta talvea vasten töitä ei kuitenkaan haluttu käynnistää, vaan syksyllä tehtiin vain maatyöt. Projektipäällikkö Jouko Knuutinen TA-Rakennuttaja Oy:stä kertoo, että rakentaminen pysäytettiin, kun talvi alkoi painaa päälle.
- Paikka oli säävaihteluille aivan liian avoin. Varsinainen rakentaminen aloitettiin keväällä 2007. Urakoitsija Simo Oja Rakennus Kasotek Oy:stä sai myös miettiä pitkään, miten vinossa tunturinrinteessä ryhdyttäisiin rakentamaan; käytetäänkö torninostureita vai pärjätäänkö autonostureilla?
-Tulimme siihen tulokseen, että autonosturi on sopivampi, ja sillä me sitten pärjättiin. Nosturia tosin jouduttiin ajamaan ja peruuttamaan rakennuspaikalla jatkuvasti, hän kertoo.
Levi sijaitsee Kittilässä Länsi-Lapissa, minne matka Helsingistä taittuu lentäen puolessatoista tunnissa. Levi Summit on noin 3500 kerrosneliön ja varustuksineen noin 10 miljoonan euron korkeatasoinen kongressi-, kokous- ja näyttelykeskus, jota tunturikeskuksessa pidetään Levin kruununa.
Kongressikeskukseen pääsee tunturikylästä myös autolla, mutta kulkuneuvoksi suositellaan gondolihissi Levi Expressiä, jossa matka ylös kestää vain pari minuuttia.
-Suosittelemme gondolia Summitissa käyntiin, sillä ylhäällä parkkipaikkoja on rajoitetusti. Lisäksi Levin huipulle johtava tie on kapea, mutkainen ja vilkkaasti liikennöity. Sitä paitsi jo matka gondolihissillä tarjoaa elämyksiä aisteille ja virikkeitä ajatuksille, kongressi- ja luontokeskuksen kehitysjohtaja Teo Jeskanen kertoo.
Levi Summitin rakentamisen lähtökohtana oli tarve saada tunturikylään laajamittaisesti kokous- ja näyttelytiloja. Myöskään auditoriomallista kokoustilaa Levillä ei toistaiseksi ole ollut, vaikka sellaiselle on ollut kysyntää.
Jeskanen kertoo, että kongressikeskus haluttiin hyvin monikäyttöiseksi, jota voidaan hyödyntää monella eri tavalla.
- Etsimme ratkaisuja, joilla talon tiloja pystytään muuntamaan moneen käyttötarkoitukseen. Kokoustiloissa kuten myös viihde-, ravintola- ja näyttelypuolella haimme ratkaisuja, joilla talo ja tilat taipuisivat mahdollisimman moneksi.
Kongressikeskuksen ytimenä on 435 istumapaikan nykyaikainen ja huippuvarusteltu auditorio, missä on sähköinen akustiikka, tarkkaamo- ja tulkkaustilat, AV-varustelu ja mahdollisuudet erikoisratkaisuihin. Auditorion kruunaa 140 neliömetrin kokoinen näyttämö, jolla on mahdollista vaikkapa uuden automallin lanseeraus.
- Auditorio voidaan jakaa äänieristävällä seinällä kahteen osaan. Etuosa tarjoaa 220 kiinteää, työtasolla varustettua istumapaikkaa ja takaosa 215 istumapaikkaa kokoonpantavassa katsomossa. Takaosaa on mahdollista käyttää myös tasalattiaisena kokous- tai näyttelytilana yhdessä tai erikseen auditorion etuosan kanssa, Jeskanen kertoo.