Artikkelit

Laurea ammattikorkeakoulu

Laurea Tikkurilan korkeakoulukampukselle

Laurea-ammattikorkeakoulun uudisrakennuksesta on tullut osa Tikkurilan monipuolista korkeakoulukampusta. Ennestään rautatieaseman välittömässä läheisyydessä on EVTEK-ammattikorkeakoululla ja Helsingin yliopistolla oma rakennuksensa.

YIT Rakennus Oy, Laurea-ammattikorkeakoulu ja Nordisk Renting Oy allekirjoittivat syyskuussa 2003 sopimuskokonaisuuden, jonka myötä YIT rakensi KVR-urakkana Laurean tarpeisiin uudet tilat Vantaan Tikkurilaan. Nordisk Renting toimi hankkeessa sijoittajana ja vuokrasi omistamansa tilat Laurealle 30 vuodeksi.

‑ Uusi toimintamalli kehitettiin tuomaan joustavuutta julkisyhteisöjen toimitilaratkaisuihin. Näin Laureasta ei tullut rakennuksen omistajaa eikä sen tarvitse jatkaa vuokrasopimusta tai lunastaa kiinteistöä vuokra-ajan päätyttyä. Lisäksi meillä on muita vuokratiloja noin 43 000 neliötä eri puolilla Uuttamaata, kertoo aluerehtori Helena Erjanti Laurea-ammattikorkeakoulusta.

Uuteen lisärakennukseen muuttivat kesällä Laurean hakutoimisto sekä hoitotyön, sosiaalialan rikosseuraamisalan ja viestinnän koulutus. Syksyn aikana uudisrakennuksen viidenteen kerrokseen muuttavat myös Laurean hallintoyksikkö ja talouskeskus sekä muutama yksityinen yritys.

Samalla korkeakoulukampuksella toimivista EVTEKin (Espoon-Vantaan teknillisen ammattikorkeakoulun), Muotoiluinstituutin ja Helsingin yliopiston Vantaan täydennyskoulutuslaitoksen tiloista on mahdollisuus myöhemmin ottaa käyttöön liittymäovet Laurea-taloon.

 

Hotelli- ja parkkitontista opintolaitosten keskittymä

Suunnitelma Laurean uusien tilojen rakentamisesta nykyisen hallintoyksikön viereiselle Lummetien ja Ratatien kulmassa olevalle YIT:n omistamalle tontille syntyi 2000-luvun alussa vuosia kestäneen kartoituksen jälkeen. Väliaikaisena pysäköintipaikkana toiminut alue oli alun perin kaavoitettu parkkilaitokselle ja hotellirakennukselle.

‑ Yhteistyössä kaavoitusviranomaisten kanssa koko pitkänomainen tontti päätettiin kuitenkin muuttaa Tikkurilan keskusta-alueen muusta kaavasuunnittelusta omaksi kaavakseen, eräänlaiseksi opintolaitosten keskittymäksi, toteaa arkkitehti Marko Salmela Arkkitehtitoimisto Tuomo Siitonen Oy:stä.

Laurea-ammattikorkeakoulun rakentaminen organisoitiin siten, että KVR-urakoitsijana toimi YIT Rakennus Oy, jonka kanssa suunnittelijat olivat suorassa suhteessa. Rakenne- ja elementtisuunnittelusta vastasi Insinööritoimisto R J Heiskanen Oy. YIT:n hoitamaan kokonaisurakointiin kuuluivat myös maanrakennustyöt ja talotekniikka. Aliurakoitsijoita rakennusyhtiöllä oli runsaat 60. Lisäksi Laurea palkkasi konsultikseen Indepro Oy:n työmaan valvontaan.

Mittava rakennushanke aloitettiin kalliolouhinnalla ja paalutuksella. Osa rakennuksesta on perustettu murskepatjan päälle ja osa paalutuksen varaan. Kellarin rakenteet tehtiin paikalla valettuina vesitiiviinä rakenteina. Talon elementtirunkona ovat ontelolaatat, esijännitetyt betonitäytteiset teräspalkit ja kerroksen korkuiset teräsbetonipilarit. Runkoa jäykistäviä rakenteita ovat elementtirakenteiset porrastornit.

‑ Normaalirakentamisen haastavimmat paikat olivat ehkä veden hallinta kellarissa ja rautatien yhdystunnelin vanhan osan liittyminen Laurea-taloon. Työt valmistuivat aikataulujen mukaan, summaa projektipäällikkö Tero Salmi YIT Rakennus Oy:stä.

 

Uusi tunneliliittymä ja veden hallintaa

Laurea-talosta rakennettiin ensimmäisenä kellarikerros kokonaisuudessaan. Vesitiiviiden rakenteiden betonivalujen loppuvaiheet osuivat talven rankkojen lumisateiden aikaan. Kuitenkin vesiongelmilta vältyttiin. Työnaikaisella vesitiiviillä ponttiseinällä ja isoilla pumpuilla pystyttiin rakennusmonttu pitämään kuivana perustöiden aikana.

Kuvagalleria

812W0003.jpg
812W0003.jpg
812W0007.jpg
812W0011.jpg
812W0016.jpg
812W0019.jpg
812W0021.jpg
812W0022.jpg
812W0029.jpg
812W0032.jpg
812W0036.jpg
812W0042.jpg
812W0043.jpg
812W0046.jpg
812W0050.jpg
812W0063.jpg
812W0069.jpg
auditorio01.jpg
auditorio02.jpg
LAUREA1.jpg
LAUREA2.jpg
luentosali.jpg
luentosali02.jpg