Artikkelit

Lappeenrannan Galleria

Lappeenrannan Galleriasta tuli moderni maamerkki

Kauppakeskus Galleria on Lappeenrannan uusi maamerkki ja yksi kaikkien aikojen mittavimmista paikallisista rakennushankkeista. Galleria-korttelin kokonaisuuden muodostavat kauppakeskus, Maakuntagalleriaksi nimetty toimistotalo ja asuinkerrostalo. Aivan Lappeenrannan ydinkeskustaan rakennettu Galleria täyttää sille varatun tontin ääriään myöten.

Lappeenrannan ydinkeskustan ulkonäkö muuttui radikaalisti 1960-luvun lopulla, kun sankarihautausmaan itäpuolella sijainneet puutalokorttelit purettiin ja niiden tilalle alettiin rakentaa betonista Lappeenrantaa. Pormestarinkadun ja Raatimiehenkadun rajaamalle alueelle valmistuivat kaupungintalo, valtion virastotalo, hotelli, kauppakeskus ja asuinkerrostaloja. Ensimmäisenä kuitenkin rakennettiin linja-autoasema Kauppakadun varrelle kaivettuun monttuun.

  

Valtava haaste kaikille

 Viime marraskuussa valmistuneen Lappeenrannan Gallerian rakennuttajana ja urakoitsijana toimineen työyhteenliittymän toisen osapuolen vetäjä, Oka Oy:n aluejohtaja Kari Metsäkallio sanoo, että 30 vuotta keskustelua aiheuttaneen montun täyttäminen oli kaikille Gallerian tekijöille valtava haaste.
‑ Keskeiselle paikalle rakennettavalta liikekeskukselta vaaditaan arkkitehtonista näyttävyyttä, sen pitää sopia kaupunkikuvaan ja rakennusmassan sijoittelussa täytyy vielä ottaa huomioon tonttia ympäröivä valmis rakennuskanta, luettelee Metsäkallio.
Gallerian kokonaisuuteen kuuluu kauppakeskuskorttelin lisäksi viisi asuinkerrostaloa, jotka sijaitsevat viereisessä korttelissa Lappeenkadun töyräällä.
  

Katu kulkee kauppakeskuksen alta

 Idästä tai lännestä päin tuleva autoilijan on helppo ajaa suoraan Gallerian pysäköintitiloihin. Ne ovat kahdessa kerroksessa molemmin puolin kauppakeskuksen ali kulkevaa Lappeenkatua. Katu halkaisee ainoastaan pysäköintitilat. Myymälä- ja liiketilat on rakennettu osin Lappeenkadun päälle.
Kauppakeskuksen toinen sisäänkäynti aukeaa sankarihautausmaalle ja kaupungintalon edustatorille päin. Korkealle pääoven yläpuolelle kohoava katos toimii katseenvangitsijana ja rakennusmassoja yhdistävänä elementtinä. Vastaavanlainen katos on rakennettu myös kauppakeskuksen toisen sisäänkäynnin yhteyteen.
Kauppakadun puolelle sijoittuvalta piazzalta on kulku kauppakeskukseen, Maakuntagalleriaan aulaan ja Maakuntagallerian katutasossa sijaitsevaan mainostoimistoon.
  

Kauppakäytävä kuin syvä sola

 Kauppakeskuksen myymälät sijoittuvat vinosti rakennuksen läpi kulkevan kauppakäytävän molemmille puolille. Lähes 100 metriä pitkän solamaisen käytävän katto nousee noin 20 metrin korkeuteen liiketilan lattiapinnasta. Keskuskäytävän päällä on umpinainen katto. Luonnonvaloa käytävään tulee länsiseinän teräsrakenteisiin upotetuista korkeista ikkunoista. Myymälöiden avoimet ovet ja näyteikkunat lisäävät avaruuden tuntua käytävässä.
Kauppakeskukseen on sijoittunut yhdessä tai kahdessa kerroksessa toimivia erikoisliikkeitä. Rakennuksessa ovat lisäksi liikepankin pääkonttori ja yksityisen terveysaseman toimitilat. Kauppakeskuksessa on kolme kerrosta ja kolmet liukuportaat, joista kahdet ovat myymälöissä.
Kauppakeskuksen Kauppakadun puoleisen rakennuksen ylimmät kerrokset rakennettiin asuinkäyttöön. Asunto-osakeyhtiö Lappeenrannan Galleriassa on kaikkiaan 42 huoneistoa.
  

Julkisen hallinnon toimistotalo

 Maakuntagallerian ideana oli koota muun muassa erilaisia yrityspalveluja tarjoavat julkisen hallinnon yhteisöt saman katon alle. Etelä-Karjalan liiton imussa taloon muuttivat Kaakkois-Suomen TE-keskus, Lappeenrannan Seudun Yrityspalvelut Oy, Etelä-Karjalan yrittäjät ry ja Lappeenrannan Yritystila Oy.
Maakuntagalleriassa on toimistotiloja viidessä kerroksessa. Katutasossa toimii matkailun infopiste ja kuudennessa kerroksessa on yksityisomistuksessa oleva saunaosasto.
Maakuntagallerian eteläseinä on lähes kokonaan lasia. Ikkunoihin on valittu erikoislasia, jonka lämmönsietokyky on korkea.
 

Kuvagalleria

08019_0003.jpg
08019_0003.jpg
08019_0007.jpg
08019_0011.jpg
08019_0013.jpg
08019_0016.jpg
08019_0023.jpg
08019_0027.jpg
08019_0028.jpg
08019_0034.jpg
08019_0041.jpg
08019_0053.jpg
08022_0003.jpg
08022_0007.jpg
08022_0009.jpg
08022_0015.jpg
08022_0023.jpg