Artikkelit

Kruununkirjuri-talo

Raahen Kruununkirjuri palvelee

Raahen kihlakunnan virastotalo Kruununkirjuri on suunniteltu palvelemaan asiakkaita. Se on suunniteltu toimimaan myös viihtyisänä työympäristönä poliisilaitoksen, ulosotto-osaston, syyttäjänosaston ja maistraatin työntekijöille. Viraston henkilöstö pääsi vaikuttamaan ratkaisuihin suunnittelun ja toteutuksen kaikissa vaiheissa. Kohde toteutettiin KVR-urakkana.

Kruununkirjurin suunnittelusta vastasi tamperelainen Arkkitehtitoimisto Neva Oy, jolla oli aikaisempaa kokemusta vastaavien virastotalojen suunnittelusta eri puolilta maata.

– Tunsimme ennestään kihlakuntavirastossa työskentelevien erityistilatarpeet ja osasimme ottaa ne huomioon. Lisäksi toimimme kiinteässä yhteistyössä tilojen tulevien käyttäjien kanssa, arkkitehti Pertti Neva kertoo.

Suunnittelu lähti liikkeelle tarkoitukseen sopivan tontin etsimisestä yhdessä KVR-urakoinnista vastanneen Byggnads Ab Forsström Rakennus Oy:n kanssa. Sopiva tontti löytyi lopulta Kummatin kaupunginosasta Raahen keskustan tuntumasta hyvien liikenneyhteyksin varrelta.

– Käyttäjälle oli hyvin tärkeää, että uuteen taloon päästäisiin useaa ajoreittiä eikä virasto ole liikenteellisesti sumpussa. Tontin kapeus rajoitti jonkin verran suunnittelua, mutta muuten ympäristö oli Kruununkirjurille sopiva, Neva kertoo.

Ympärillä ei ollut korkeita rakennuksia. Kolmikerroksisen Kruununkirjurin julkisivuksi tuli punatiili naapurirakennusten tyylin mukaisesti.

– Suunnittelu lähti siitä, että halusimme haihduttaa poliisilaitoksen tunnelman, Neva kertoo.

Asiakkaille tarkoitettu ainoa sisäänkäynti, joka on samalla koko rakennuksen pääsisäänkäynti, sijoitettiin talon keskelle. Talon läpi ulottuva avara ja valoisa tuloaula samalla jakaa talon osastoihin. Aulan valoisuutta lisäävät suuret, molemmilla sivustoilla olevat ikkunat. Tuloaulan ensimmäisessä kerroksessa toisella puolella ovat poliisin ja toisella puolella maistraatin tilat. Toisessa kerroksessa ovat ulosotto-osaston ja syyttäjäosaston tilat sekä poliisin tiloja. Opasteet eri osastoihin ovat hyvin selkeitä. Aulan neuvontapiste auttaa asiakasta löytämään sen palvelun, jota hän on tullut hakemaan.

 

Morsius- ja vihkihuone on talon helmi

Maistraatin tiloissa yhtenä väriteemana ovat punaisen sävyt ja poliisin tiloissa puolestaan sinisen sävyt, mutta värivalinnoin on toisaalta pyritty ilmentämään viraston neutraaliutta. Kruununkirjurin helmiä ovat maistraatin morsius- ja vihkihuone. Niiden sekä myös kolmannen kerroksen sauna- ja takkatilojen sisustuksesta vastasi opiskelija Sari Röppänen Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta Raahesta.

Siviilivihkimiset ovat lisääntyneet ja Raahessa ne voidaan toimittaa viihtyisissä ja rauhallisissa juuri tähän tarkoitukseen suunniteluissa tiloissa eikä maistraatin virka- ja työhuoneissa kuten aikaisemmin.

Henkilökunnan turvallisuudesta on huolehdittu kuitenkin niin, että turvallisuusnäkökohdat eivät ylikorostu. Asiakkaille kaikki tilat avautuvat ennen muuta viihtyisinä palvelutiloina.

Talon henkilökunnalle toimintojen joustavuus ja turvallisuus oli erityisen tärkeää. Asiakkaita ei haastatella työhuoneissa vaan niihin erikseen varatuissa tiloissa. Poliisin osastolla kuulusteluja ei tehdä poliisimiehen virkahuoneessa vaan neutraaleissa ja tarkoitukseen sopivissa kuulusteluhuoneissa ja poliisin tiloissa vangitsemisoikeudenkäyntisali sijoitettiin säilötilojen yhteyteen. Näin vältyttiin resursseja ja aikaa vieviltä kuljetuksilta.

Uusien julkisten tilojen suunnittelussa muuntojoustavuus on noussut tärkeäksi tavoitteeksi ja Kruununkirjurissa tässä on onnistuttu. Työhuonetiloja voidaan toimintojen muuttuessa kätevästi siirtää ja luentosalit ovat tarvittaessa suurennettavissa tai jaettavissa kulloiseenkin tarpeeseen sopivaksi.

Kruununkirjurin kaksi ensimmäistä kerrosta ovat työ- ja toiminnallisia tiloja. Kolmanteen kerrokseen on sijoitettu koulutus- ja edustus-, arkisto- sekä saunatilat. Liikennevirrat on suunniteltu siten, että minkään tilan käyttö ei häiritse toista toimintoa.

Kruununkirjurin erityispiirteitä on muun muassa lakimieskirjasto, jonne on koottu työssä tarvittavia kokoelmia, alan kirjallisuutta ja alan lehtiä. Samalla kirjasto toimii myös työtilana atk-laitteineen.

 

Kuvagalleria

kruunun_011.jpg
kruunun_011.jpg
kruunun_012.jpg
kruunun_013.jpg
kruunun_014.jpg
kruunun_015.jpg
kruunun_016.jpg
kruunun_017.jpg
kruunun_018.jpg
kruunun_019.jpg
kruunun_020.jpg
kruunun_021.jpg
kruunun_022.jpg