Artikkelit

Kruunukeskus

Suunnittelussa on mielikuvituksen käyttö sallittua

Tampereen Lielahdessa sijaitsevan Kruunukeskuksen uuden liikerakennuksen katolla komeilee iso kruunu. Kun rakennusarkkitehti Tero Markkanen aloitti rakennuksen suunnittelun, sanoi talousneuvos Kauko Salmela, ”anna mielikuvituksen lentää.” Nyt uusi liiketila seisoo pari vuotta sitten palaneen entisen Kruunukalusteen paikalla.

Lähtökohtana suunnittelulle, oli saada aikaan näyttävä ja arvokkuutta herättävä liiketila. Keväällä valmistunutta liikerakennusta hallitsevat suuret lasipinnat ja valkobetoniseinät. Pääsisäänkäynnin yläpuolella on tyylitelty kruunukoriste. Kun kohdelamput syttyvät valaisemaan julkisivua, loistaa siinä koko Lielahden maamerkki.

- Liiketilan ulkonäkö suhteessa tekniseen toteutukseen on huippuluokkaa, sanoo Tero Markkanen ja jatkaa, muotoja voidaan murtaa, ilman, että kustannukset nousevat, kun tiedetään, mitä tehdään. Tästä esimerkkinä on kaartuva lasiseinä.

Lielahden kauppakeskittymän alue on varsin matala rakennuskannaltaan. Kruunukalusteen liiketila poikkeaa ympäröivästä rakentamisesta, se on rohkeasti erilainen alun perin teollisuusalueeksi kaavoitetulla alueella.

Sinänsä rakennuksessa on vain kaksi kerrosta, mutta se sijaitsee mäenrinteellä, joka viettää Näsijärven rantaa kohden ja näin se kohoaa ylväänä esiin muusta rakentamisesta. Tampereen kaupunki antoi luvan poikkeamiseen ja se puolestaan antaa suuntaa Kruunukalusteen jatkorakentamiselle ja muutenkin alueen kehittämiselle. Lähes kaksi vuotta sitten samalla paikalla oli vain hiiltyneitä seiniä, kun Kruunukalusteen liike paloi täydellisesti.

Lielahden kaavoituksen suunta kulkee kuitenkin kohti kauppa- ja liikerakentamista. Uuden osayleiskaavan myötä Kruunukalusteelle tulee lisää rakennusoikeutta saman verran, kuin mitä nyt on jo rakennettu eli noin 6000 m2. Alueelle on suunnitteilla keskusta, joka tulee sijoittumaan Kruunukalusteen viereen ja taakse. Näin Kruunukaluste toimii ikään kuin porttina alueelle tultaessa. Kukaan ei olisi vuonna 1975 uskonut alueen ja Kruunukalusteen moiseen nousuun, päinvastoin silloin ihmeteltiin Kauko Salmelaa paikanvalinnassa – kalustemyymälä pellolle, jossa ei ole lähellä mitään eikä ketään.

 

Hulppeat näköalat

Kun alakerrasta nousee liukuportaita Kruunukeskuksen toiseen kerrokseen, tuntee olonsa kuninkaaksi, sillä niin paljon luonnonvaloa tulvii ikkunoista ja ympärillä avautuu hulppea näkymä Lielahden yli Näsijärvelle ja kaupunkiin asti. Ympärillä on kauniita huonekaluryhmiä, eri valmistajilta. Koko toinen kerros on Kruunukalusteen omaa tilaa. Erikoisuutena on länsiseinän mittainen lasitettu ja lämmitettävä puutarhakalusteterassi, joka pidentää myyntiajan ympärivuotiseksi.

Toimitusjohtaja Kai Salmelan mukaan nykyään rakennetaan paljon lasitettuja parvekkeita ja terasseja, jolloin kysyntää riittää pidempään kuin pelkän sesongin ajaksi. Jokakeväinen ulkokalusteosaston rakentaminen myymälään on pois muulta myynniltä.

Uusi liiketila ei ole pelkästään huonekalukauppa, vaan Kruunukeskus on nimensä mukaisesti pieni kauppakeskus, jossa liiketilaa on vuokrattu yhdelletoista muulle yrittäjälle. Vuokralaisina ovat pankit Nordea ja Sampo, videovuokraamo, sisustusliike, kodinkoneliike, kiinteistönvälitys, hevostarvikeliike, vaateliike sekä American Diner -ravintola. Amerikkalaistyylinen hampurilaisravintola on laajentunut pihvi- ja lounaspaikaksi, joka täyttää Lielahden melkoisen ravintolatyhjiön. Ostoksilla kävijöitä varten on ollut lähinnä päivällä auki olevia lounaspaikkoja.

 

Nopea aikataulu

Kun Kruunukeskuksen valmistumista haluttiin jouduttaa ja arkkitehti Markkaselta ei riittänyt tarpeeksi aikaa, pyydettiin viereiselle tontille suunnittelua tekevää rakennusarkkitehti Teuvo Vastamäki toiseksi suunnittelijaksi.

- Joulun alla 2006 pidimme ensimmäisen palaverin ja rakennuttajalla oli kova tarve saada tarvittavat suunnitelmat kuntoon tammikuun loppuun mennessä. Silloin kolme ihmistä teki töitä hankkeen suunnittelussa toimistossamme, kertoo Teuvo Vastamäki Arkkitehtuuritoimisto Teuvo Vastamäki Oy:stä.

- Suunnittelimme toteutusta KVR-urakkana, kolmelta urakoitsijalta pyydettiin tarjoukset ja työ jäi Pohjolalle. – Liikkeelle lähdettiin vaillinaisilla rakennuspiirustuksilla ja niitä täydennettiin rakentamisen myötä. Rakentamisesta on vastannut tamperelainen Rakennustoimisto Pohjola Oy työpäällikkönä Visa Peltomäki ja vastaavana mestarina Petri Manner.

Talotekniikan Kruunukeskukseen on rakentanut Koja Tekniikka Oy Tampereelta.

- KVR-urakkana suoritettu rakentaminen käsitti LVI:n, sähkön, automaation, sprinklerijärjestelmän ja jäähdytyksen, selvittää Martti Heiskanen.

Yrityksen monialaosaaminen antaa rakentajalle mahdollisuuden saada palvelut samalta toimittajalta. - Vaikka aikataulu muodostui tiukaksi johtuen vuokrattavien tilojen myöhäisestä varmistumisesta, onnistuimme odotetusti, jatkaa Martti Heiskanen.

 

Rakennus odottaa laajennusta

Tällä hetkellä Kruunukalusteen alakerran käytävä tuntuu päättyvän seinään ja se on totta, sillä seinä tullaan puhkaisemaan ja käytävä jatkuu uudessa rakennuksessa. Samanmoinen liiketalo tullaan rakentamaan nykyisen Kruunukeskuksen länsipuolelle, parkkipaikan kohdalle.

Kauko Salmela kertoo, että nykyisessä rakennuksessa ei ole ulkona vesipostia, koska piha on betonia, siinä ei ole ajateltu istutuksia, jotka tarvitsevat vettä. Nyt tilanne tullaan korjaamaan ja Kruunukeskus saa ympärilleen vihreyttä.

Kruunukeskuksen alla on paikoitustilaa jo nyt, mutta uudessa rakentamisessa siirretään enemmän parkkimahdollisuuksia maan alle ja maanpäällinen osa katetaan istutuksilla.

Ennen nykyisen Kruunukeskuksen rakentamista, oli suunnitelmia mahdollisuus tarkastella virtuaalisesti kolmiulotteisena, jonka toteutuksesta vastasi Tero Markkanen ArchiCAD-ohjelmallaan. Suunnitteilla oleva laajennus odottelee riittävää määrää tiloista kiinnostuneita vuokralaisia, sitten varsinainen suunnittelu käynnistyy.

 

Kuvagalleria

Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus
Kruunukeskus