Artikkelit

Koulumestarin koulu ja päiväkoti

Espoon Muuralaan omakotialueen laitaan nousi kaupungin tuorein opinahjo, Koulumestarin koulu ja päiväkoti. Neliömäinen rakennus sisäpihoineen on osa arjen kasvuympäristöä lähes viidellesadalle lapselle.

Koulumestarin koulu ja päiväkoti on Espoon opetus- ja kulttuuritoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen yhteishanke. Pääosin kaksikerroksinen talo pitää sisällään päiväkodin, avoimen päiväkodin, esiopetuksen ja kaksisarjaisena peruskoulun 1‑6 luokat. Koulu ja päiväkoti muodostavat yhdessä melko suuren kokonaisuuden, joka pyrittiin toteuttamaan siten, että pienikin lapsi kokee ympäristönsä turvalliseksi ja hallittavaksi. Päiväkodilla ja koululla on omat ryhmä- ja opetustilansa; henkilökuntatilat ja osa muista tiloista on yhteiskäytössä.

 

Kirkkojärven koulu muuttaa kolmeksi vuodeksi alivuokralaiseksi vastavalmistuneeseen Koulumestariin. Pysyvästi koulua asuttaa kuitenkin entinen Mäkkylän ala-aste. Ennen kuin Kirkkojärven koululle valmistuu oma rakennus, Koulumestarin tunnelma tulee olemaan tiivis.

 

Läpinäkyvä koulu

Uudisrakennuksen lähtökohtana oli kaksikerroksinen yhtenäinen rakennusmassa, jossa sisätiloihin ei muodostu pitkiä pimeitä käytäviä, kertoo pääsuunnittelija, arkkitehti Tomi Perko.

 

Sisääntulokerroksen ruokailusali palvelee tarvittaessa myös opetus- ja kokoontumistarkoitusta. Samassa kerroksessa on voimistelusali, yhdistettävissä olevia luokkatiloja, ympäristölaboratorio sekä opettajien täydennyskoulutustilat.

 

Sisätilojen värimaailma on hillitty yhdistelmä valkoista ja harmaata, johon eri puulajeista valmistetut kalusteet sekä vihreä huomioväri tuovat raikkautta. Kiintokalusteet on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Perko Oy yhteistyössä Arkkitehtuuritoimisto Meskanen & Pursiainen Oy:n kanssa.

 

Rakennuksen yläkerrassa keskeisesti sijaitseva kirjasto-mediateekki on koulun sydän ja monimuotoinen tiedonhaku- ja opiskelupiste. Vihreä huomioväri kiertää kirjasto-mediateekkia ja toistuu eri puolilla rakennusta myös huonekaluissa. Luokkatilat ryhmittyvät ulkoseiniä pitkin niin, että vierekkäisissä luokissa on yhdistävä ovi. Yhteinen varastotila löytyy luokkien edestä.

 

Ison sisäpihan puoleiset seinät ovat paljolti lasia. Sekä koulun voimistelusalista että päiväkodin pienemmästä liikuntasalista on näköyhteys sisäpihalle. Sisäpihan vaihtelevia näkymiä on pyritty tuomaan mahdollisimman paljon osaksi koulun ikkunamaisemaa.

 

Sisäpihalta löytyy taiteilija Tülay Schakirin suunnittelema kaksiosainen tilataideteos "Koulunäytelmä". Se koostuu koulun ruokasalin lattiaan upotettavasta heijastushologrammista ja sisäpihalla sijaitsevasta 6 m x 8 m kokoisesta hiekkakentästä, jonka yhtä sivua rajaa 2 m x 6 m kokoinen haponkestävästä teräslevystä valmistettu seinämä. Ohjelmoiduilla valaisimilla suurelle teräslevylle ja hiekkakentälle saadaan aikaan 6‑10 hitaasti muuttuvaa valaistusta.

 

Rakennuksessa on toinenkin, paljon pienempi sisäpiha, jonka avulla saadaan luonnonvaloa muun muassa hallintosiiven työhuoneisiin.

 

Päiväkodin puoli sijaitsee rinteessä ylempänä ja sinne suunniteltiin sisäänkäynnit sekä ensimmäisestä että toisesta kerroksesta. Päiväkodin yläkerroksen sisäänkäynnin edessä on laaja puinen terassi.

Kuvagalleria

koulumestari_10.jpg
koulumestari_10.jpg
koulumestari_11.jpg
koulumestari_1a.jpg
koulumestari_2.jpg
koulumestari_3.jpg
koulumestari_4.jpg
koulumestari_5.jpg
koulumestari_6.jpg
koulumestari_7.jpg
koulumestari_8.jpg
koulumestari_9.jpg