Artikkelit

Kolmiosairaala

Ilmapiiri edesauttaa paranemista

Meilahden sairaala-alue on tiivistynyt viime vuosina. Uusin rakennus alueella on Kolmiosairaala. Nimi tulee rakennuksen muodosta. 

Kolmiosairaala on suunniteltu nimenomaan sisätautisairaalaksi. Rakennuksessa on paljon erikoistiloja, joiden avulla suojataan potilaita ja toisaalta ulkopuolisia erilaisilta infektioilta.

- Rakennuspaikan koko ja muoto määritti tarkasti rakennuksen muodon. Muodosta seuranneita mitoituksellisia vaatimuksia ratkottiin niin, että joka kerroksesta tuli itsenäinen toiminnallinen kokonaisuus. Tähän päästiin muun muassa yhdistämällä potilashuonekerroksissa erilaisia toiminnallisia ja huoltotiloja kahden osaston kesken, arkkitehti Mikael Paatela Sweco Paatela Architects Oy:stä kertoo.

Rakennuksen hankesuunnittelu käynnistyi vuonna 2004, maanrakennustyöt elokuussa 2007 ja rakennustyöt elokuussa 2008. Työn tilaajan HUS-Kiinteistöt Oy:n edustaja projektipäällikkö Marita Perälä muistuttaa, että rakennustyöt ovat osa suurta kokonaisuutta, jossa Meilahden alueen sairaaloita uudistetaan. Lähistölle on rakenteilla myös niin sanottu väistösairaala, jota tarvitaan, kun Meilahden sairaalan potilastornissa aloitetaan mittavat peruskorjaustyöt.

Perälän mukaan muuntojoustavuus oli yksi suunnittelun lähtökohtia. Vuodeosastoilla ja vastaanottotiloissa huoneiden käyttötarkoitusta on voitava tarvittaessa muuttaa.

Kaikkiaan sairaalassa on 120 potilashuonetta ja 225 potilaspaikkaa. Kaikissa huoneissa on oma wc, mikä on aikamoinen uudistus, kun verrataan vanhoihin sairaalatiloihin.

 

Päiväsairaala ja vastaanottotilat helposti lähestyttävissä

Nykyaikaisessa sairaanhoidossa pyritään minimoimaan potilaiden sairaalassaoloaika. Tätä tavoitetta toteutetaan päiväsairaalassa, jonka potilaat ensisijaisesti kotiutetaan samana päivänä tehtyjen tutkimusten ja toimenpiteiden jälkeen.

- On luontevaa, että ne tilat, joissa on suurimmat liikennevirrat, ovat alemmissa tasoissa. Näin päiväsairaala sekä tutkimus- ja toimenpidetilat sijoitettiin toiseen ja kolmanteen kerrokseen, Paatela sanoo.

Uuden rakennuksen kellaritiloihin sijoitettiin magneettikuvausyksikkö. Kellari on tälle toiminnalle luonteva paikka magneettikentän suojauksien vuoksi. Toisaalta kellarissa on magneettikenttää vääristäviä tekijöitä kuten trukkiliikenne ja hissit, jotka määrittelivätkin laitteiden sijoituksen yksityiskohtaisesti.

Rakennuskokonaisuuteen vaikutti myös sen erilainen kerroskorkeus kuin viereisessä Meilahden sairaalassa. Kakkoskerroksen tasolla Kolmiosairaala on yhteydessä viereiseen Meilahden sairaalan päivystyspoliklinikkaan ja toisella puolella sijaitsevaan Haartmanin sairaalaan. Uuden rakennuksen kerroskorkeus on 4,4 metriä, mikä on noin metrin enemmän kuin vanhalla puolella.

Eri kerroskorkeus näkyy muun muassa siinä, että kun tullaan sairaalan aulaan viereisestä pääsisäänkäynnin aulasta, pitää kolmannen kerroksen päiväsairaalaan nousta muutamaan portaan verran. Toki erotuksen voi nousta myös hissillä.

Ahdas sijoittelu johti myös siihen, että rakennuksesta piti tehdä varsin syvärunkoinen. Rakennuksen korkuisella keskusaulalla saadaan välillistä valoa aulaan rajoittuviin tiloihin. Myös valopihan lasikatossa toteutetaan kolmioteemaa.

 

Helikopterikenttä katolla

Katolla on myös Meilahden sairaalan helikopterikenttä. Kenttä tukeutuu sairaalan muihin rakenteisiin. Kaiteita kentällä ei ole, sillä ne voisivat haitata helikopterin laskeutumista. Kenttälaatan sivuilla on kuitenkin vaakasuorat turvaverkot turvallisuuden vuoksi.

Helikopterikentällä on luonnollisesti hyvät laskeutumisvalot, minkä lisäksi sitä myös valaistaan iltaisin kevyemmin yhtenä leimallisena elementtinä. Helikopterikentän sulanapito talvipakkasilla hoidetaan lämmitysvastuksilla.

Kolmiosairaala sijoittuu Korvaklinikan ja Meilahden sairaalan väliin ja kolmion akselit lähtevät Meilahden sairaalarakennusten akselistosta. Sisäpihaa elävöittävät myös sinne eri kerroksista aukeavat parvekkeet.

Sairaalassa on suuret ilmanvaihtovaatimukset, mikä näkyy muun muassa osittain seitsemän metrin korkuisena iv-konehuoneena. Suuret ilmanvaihtokuilut on sijoitettu rakennuksessa kolmeen eri kohtaan.

 

Inhimillisiä ratkaisuja

Erityistiloissa ilmanvaihdolla on aivan omat tarpeensa. Seitsemännen kerroksen hematologisessa yksikössä on potilashuoneita, joiden ilmanpaine on suurempi kuin ympäristössä. Huoneisiin käydään sisään painetta tasaavan sulkutilan kautta. Myös neljännen, viidennen ja kuudennen kerroksen potilashuoneista on osa tällaisia huoneita. Toisen kerroksen tartuntatautiosaston vaativimpiin potilashuoneisiin on lisäksi erillinen käynti ulkokautta.

Rakennuksen suunnittelussa on Paatelan mukaan pyritty luomaan inhimillinen ilmapiiri, jossa tavoitteena on rauhoittaa potilasta. Tutkimustiedonkin valossa alhainen äänitaso,rauhallinen värimaailma, luonnonvalo ja viherkasvit edesauttavat paranemista.

Sairaalamaista vaikutelmaa on pehmennetty myös tauluin ja sympaattisin kalustein. Kävijät ja saattajat voivat joutua odottamaan sairaalassa pitkiäkin aikoja, mikä on pyritty ottamaan huomioon aulojen olohuonemaisella kalustuksella.

- Sairaala on perinteisesti toiminnallisesti optimoitava rakennus, minkä vuoksi kaikki ne paikat, joissa voidaan luoda avaruutta ja paikan tuntua, pitää käyttää hyväksi. Näin luodaan positiivista ilmapiiriä ja minimoidaan stressiä, mistä hyötyy myös sairaalan henkilökunta, Paatela sanoo.

Henkilökunnan viihtymiseen ja ergonomiaan on kiinnitetty huomiota muun muassa eri kerrosten taukotiloilla ja huoltotilojen tarkoituksenmukaisella sijoittelulla.

 

Pilarit tunneliverkon mukaan

Kolmiosairaalan rakennesuunnittelusta vastanneen WSP Finland Oy:n projektipäällikkö Sami Lampinen kertoo, että sairaalan ahdas paikka ja sen alla jo olleiden tunneleiden ja väestönsuojien sijainti määrittelivät pitkälti pilarien ja hissikuilujen sijainnin.

Helikopterikenttä on erittäin hyvin äänieristetty. Runkoäänet on eristetty tärinäelementeillä ja ikkunat ovat desibeli-ikkunoita. Myös ensimmäiseen kerrokseen sijoitettu varavoimakonehuone on tehokkaasti äänieristetty.

Rakennuksessa on käytetty liittopilareita ja -palkkeja sekä ontelolaattoja. Lampisen mukaan kolmion muodosta johtui muun muassa se, että kuormitustapausten määrä on suorakaiteen muotoista rakennusta suurempi. Rakennus on jaettu kolmeen liikuntasaumalohkoon.

Rakentajan NCC Rakennus Oy:n työpäällikkö Henri Mämmi lisää, että erästä tunnelia piti vähän suunnata uudestaan. Mämmi kertoo, että kaikkien tunneleiden kaikkia piirustuksia ei ollut enää saatavilla, minkä vuoksi joitakin piharakenteita varten piti tehdä koekuormituksia. Myöskään tunneleiden välissä kulkeva kallio ei ollut rakenteeltaan niin kestävää kuin suunnittelussa oli oletettu.

 

Puhtausvaatimukset huippuluokkaa

Sairaalarakentamisessa keskeisiä asioita ovat puhtausvaatimukset, mikä näkyy myös iv-kanavistossa. Töitä helpotti Mämmin mukaan se, että kukin kerros on jaettu kolmeen lohkoon. Kun jossain lohkossa tehtiin iv-töitä, muut työt keskitettiin täksi aikaa muihin lohkoihin. Toimintakokeet tehtiin vasta dokumentoitujen lohkokohtaisten kanavien puhtaustarkastusten jälkeen.

- Sairaalassa potilasturvallisuus on yksi tärkeimpiä asioita. Tähän liittyy puhtauden lisäksi myös esimerkiksi sairaalakaasuverkoston virheettömyys. Potilaspisteissä on happi- ja paineilmaliitännät, Mämmi sanoo.

Mämmi kertoo, että projekti oli haasteellinen logistiikkansa suhteen. Ahtaan rakennuspaikan vuoksi käytettiin logistiikan ohjausjärjestelmää, jota kautta tavarantoimittajat varasivat tuontiajan ja -paikan. Netissä toimiva järjestelmä toimi Mämmin mukaan hyvin.

- Tunnusomaista kohteelle oli myös se, että täällä ei ollut kymmenien huoneiden toistuvia sarjoja, vaan talon geometria johti vaihteleviin huonekokoihin ja -muotoihin, Mämmi sanoo.

 

Monen verkon sähkötyöt

Sähkösuunnittelusta vastanneen Pöyry Building Services Oy:n Benjam Lytz kertoo, että myös sähköjärjestelmien sijoittelussa on hyödynnetty kolmion muotoa. Tämä näkyy muun muassa nousujohtokuiluissa ja ryhmäkeskuksissa.

- Rakennuksessa on normaalisähköverkko, varavoimaverkko, UPS-verkko ja tietoliikenneverkko. Tietoliikenne ulottuu potilaspaikoille asti, joilla potilaatkin voivat käyttää internetiä, Lytz sanoo. 

Vastaanottohuoneiden ja osan potilashuoneiden ovella on informaationäyttö, jolla voidaan informoida potilaita esimerkiksi vastaanottavan lääkärin nimitiedolla. Sairaalassa on monia erikoisjärjestelmiä kuten hoitajakutsu- ja elvytyskutsujärjestelmät.

Rakennuksessa varavoimajärjestelmä on porrastettu niin, että muuntajat menevät päälle vaiheittain, jolloin taataan potilasturvallisuuden kannalta tärkeiden järjestelmien ja laitteiden käyttövarmuus myös sähkökatkosten aikana. Varavoimajärjestelmää koekäytetään noin kerran kuukaudessa.

 

Muuntojoustavuutta myös LVI:ssä

LVI-suunnittelusta vastanneen Pöyry Building Services Oy:n Aila Puusaari kertoo, että projekti alkoi jo vuonna 2005 hankesuunnittelulla. Lähtökohtana suunnittelussa on ollut saada aikaan niin muuntojoustavat tilat kuin sairaalatilat voivat suinkin olla.

Muuntojoustavuuden vuoksi ilmanvaihdon palvelualueet on jaettu poikkeuksellisen moneen lohkoon. Kaikkiaan rakennuksessa on 35 ilmanvaihtokonetta. Jaotuksen ansiosta jollain alueella mahdollisesti tehtävät muutostyöt eivät häiritse muita alueita.

Ilmanvaihto- ja muissa ratkaisuissa on painotettu käyttövarmuutta. Esimerkiksi sairaalakaasujen ja käyttöveden putkistot on toteutettu rengasverkostoina, joita voidaan tarvittaessa syöttää useasta eri suunnasta.

- Eri huoneilla on erilaisia eristysvaatimuksia, mitä toteutetaan myös ilmanvaihdon keinoin. Kaikki seitsemännen kerroksen potilashuoneet ovat ylipaineellisia. Osa muiden kerrosten potilashuoneista on muunneltavissa niin, että niitä voidaan tarpeen mukaan yli- tai alipaineistaa. Näin käyttötarkoitusta voidaan muuttaa niin sanotusta likaisesta tilasta puhtaaseen tilaan.

- Eri huoneiden tarpeet käytiin tarkoin läpi hygieniayksikön edustajien kanssa. Muutenkin käyttäjäneuvottelut ovat olennainen osa sairaalasuunnittelua. HUS-Kiinteistöillä on myös omia erikoissuunnittelijoita, jotka toimivat ikään kuin tulkkeina käyttäjän ja insinöörin välillä, Puusaari kertoo.

 

Uusi sisäänkäynti kokoaa sairaaloiden liikenteen

Samaan aikaan kuin Kolmiosairaala rakennettiin myös Meilahden potilastornien ja Kolmiosairaalan uusi pääsisäänkäynti. Uutta sisäänkäyntiä on tarkoitus laajentaa vielä kolmanneksen verran, kun vielä vapaalle tontille sen viereen rakennetaan traumakeskus. 

Pääaulan muutoksen suunnittelusta järjestettiin kutsukilpailu, jonka voitti arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy. Arkkitehti Ilmari Lahdelman mukaan jo kilpailun lähtökohtana oli se, että aula säilyy keskeisenä osana koko ajan rakentuvassa sairaalamiljöössä.

Aulan näkyvyyttä maamerkinomaisesti keskellä sairaalarakennuksia on tehostettu näyttävällä ulkokatoksella. Katoksen edessä olevan viherpihan alumiinikartioita valaistaan pimeään aikaan aulan väreillä limetinvihreällä, keltaisella ja oranssilla. Näin lisätään aulan tunnistettavuutta.

- Sisäänkäynnin pitää olla kutsuva ja miellyttävä. Aulasta tila jakaantuu erillisiin sairaalayksiköihin. Tunnelmaa tilaan on luotu vapailla muodoilla, katon valokaappareilla sekä värityksellä, Lahdelma sanoo.

Pääsisäänkäynnin aulan alapuolella on päivystyspoliklinikan sisäänkäynti. Aulan rakentamisen yhteydessä saatiin viherkannen alle ambulansseille sisäänajokatos. Nyt ambulanssit ovat entistä paremmin säältä suojassa.

Vaikka Meilahden sairaala-alue jatkuvasti tiivistyykin, alueelle identiteettiä antavat kalliokumpare ja nurmikenttä on säilytetty. Esimerkiksi ambulanssipihan päälle rakennettiin kansi, jolla nurmikko jatkuu.
 

Kuvagalleria

Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala
Kolmiosairaala