Kodin Terra näyttää valmiina kodikkaalta. Viihtyisyyden salaisuuksina ovat huolellinen suunnittelu, ajanmukaisten ja uusien menetelmien käyttöönotto sekä eri tahojen saumaton yhteistyö. Porin Kodin Terra on ollut jaettu urakka, joka kaikkien osapuolten mukaan nousi harjaan saumattomalla yhteistyöllä, jopa etuajassa.
Voisi olettaa, että kun hallille tulee pituutta 210 metriä ja levyttäkin 74 metriä, pinta-alaa 14 700 neliötä ja tilavuutta 135 400 kuutiota, niin sellaisesta ei kodikasta myymälää saa.
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta lähti vauhdilla mukaan rautakauppojen uudistusrintamaan. Tänä päivänä voidaankin jo puhua kodin kaiken kattavasta sisustustavaratalosta. Vanhojen sketsien rautakauppatarinat ovat historiaa, kun Porissakin palvellaan asiakkaita 60‑70 hengen voimin.
Arkkitehti Kaj Nordman Arkkitehti Oy Nordmanista kertoo, että hanke oli iso kooltaan ja perussuunnittelua, mutta siinä piti ottaa tiettyjä rutiinista poikkeavia seikkoja huomioon.
– Esimerkiksi lattia oli osin kantava ja osin maanvarainen. Mutta yhteensovittaminen sujui hyvin, sanoo Kaj Nordman.
Pikanttina yksityiskohtana Satakunnan Osuuskaupan hoviarkkitehdiksikin tituleerattu Nordman mainitsee kattorakenteet, jotka saivat iloisen keltaisen värin sattuman oikusta.
Rakennuttajapäällikkö Timo Hoviniemi SOK:sta on sitä mieltä, että Kodin Terran naapurissa sijaitseva ABC liikennemyymälä on täyttänyt kaikki odotukset ja Lahdesta saadun esimerkin mukaan myös Porin Kodin Terran toiminta on käynnistynyt hyvin.
Lahden Renkomäkeen rakennettiin ensimmäinen S-ryhmän Kodin Terra -tavaratalo ja niinpä Pori sai kuin lahjaksi valmista sapluunaa.
– Lahti olikin meille tavallaan pilottiversio ja Porin myymälää tohtii sanoa jopa parannetuksi painokseksi, sanoo Hoviniemi.
Täysin uudentyyppinen rautakauppa-ajattelu poiki liiketoiminnan, jonka tarkoituksena on auttaa asiakasta rakentamaan, remontoimaan sekä pitämään koti, vapaa-ajan asunto ynnä piha kunnossa. Tämä kaikki vaati tilaa. Arkkitehti ja pääurakoitsija olivatkin siinä mielessä lujilla, että rakennuksesta suuresta koosta huolimatta tuli saada näyttävä, viihtyisä ja houkutteleva. Kun myymälässä on kaupan 35 000 tuotetta ja tietysti valtava toimitusmyyntivalikoima, niin se asetti jo omat vaatimuksensa. Siksi tämäntyyppisen rakennuksen suunnittelu vaatii monta erikoisosaajaa. Heti alkuun tiedettiin, että myymälään tulee konstruoida myös kunnon neuvontapisteet sekä asiakaskahvio.
Erilaisia tekijöitä, rakentajia, tavarantoimittajia ja asentajia Kodin Terran rakennusvaiheessa oli yli 50.
Seppo Saarivirta Skanska Talonrakennus Oy:stä punnitsee urakan onnistumiseen vaikuttaneita tekijöitä. Hänen mielestään auttoi suuresti se, että eri osapuolet hoitivat töiden sujumisen omalta osaltaan aikataulussa.
– Nopeus oli valttia. Aikataulussa auttoi luonto, koska talvi oli leuto ja urakat oli sovittu pikavauhtia ja hyvissä ajoin.
Myymälän lattian tekeminen oli Saarivirran mukaan haasteellinen.
– Yhdessätoista työpäivässä 470 autoa toi betonia ja Primekss Suomen työtahti ja työtavat olivat esimerkillistä toimintaa, kertoo Saarivirta.
Primekss Suomi ei tee ainoastaan betonilattioita avaimet käteen -periaatteella vaan panostaa myös tutkimukseen ja tuotekehittelyyn omassa laboratoriossaan yhteistyössä kansainvälisten asiantuntijoiden kanssa. Yrityksen projektijohtaja Jari Luoma kertoo, että yritys on lanseerannut ns. Eko-Eko-käsitteen.