Kivenlahden sähköasema

Sähkömarkkinoiden avauduttua kilpailulle 1990-luvun alussa Espoon Sähkö on listautunut Helsingin Pörssiin, laajentunut konserniksi ja kansainvälistynyt. Emoyhtiö Espoon Sähkö Oyj:n lisäksi konserniin kuuluvat nykyisin tytäryhtiöt Joensuun Energia Oy, Koskelon Lämpö Oy ja Kiinteistö Oy Espoon Energiatalo.

Vuoden 2002 alussa Euroopan-laajuinen energiakonserni E.ON osti Espoon kaupungilta 34 prosenttia Espoon Sähkön osakkeista ja teki lunastustarjouksen lopuista muille osakkeenomistajille. E.ON omistaa tällä hetkellä 64 prosenttia osakkeista ja Espoon kaupunki 34 prosenttia. Münchenissä pääkonttoriaan pitävä E.ON oli aikaisemmin ostanut enemmistön Ruotsin toiseksi merkittävimmästä energiatuottajasta, Sydkraftista.

Espoon Sähkön toiminta jakaantuu kuuteen yksikköön: sähkö-, kaukolämpö-, verkko- ja tuotantoliiketoimintaan sekä konsernikehitykseen ja konsernipalveluihin. Yhtiö omistaa sähkönsiirto- ja kaukolämpöverkoston Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella sekä yhteistuotantolaitokset ja lämpölaitoksia Espoossa.

Käyttöturvallisuuteen panostettiin paljon

Syksyllä 2002 valmistui Kivenlahteen Espoon Sähkön kymmenes sähköasema. Nyt niitä on seitsemän Espoossa ja kolme Kirkkonummella. Noin viisi miljoonaa euroa maksaneen Kivenlahden sähköaseman lisäkapasiteetilla parannetaan Lounais-Espoon kasvavaa sähköntarvetta. Aiemmin Kivenlahdessa ei ole ollut sähköasemaa, vaan jakelu hoidettiin Finnoon asemalta.

Kyseessä on tukkuportaan muuntoasema, jossa valtakunnan verkosta tuleva sähkö muunnetaan 20 kilovoltiksi. Sähköä toimitetaan edelleen noin sataan Espoon Sähkön tai asiakkaiden omistamaan muuntamoon. Teollisuusalueelle nousseen miehittämättömän sähköaseman toimintaa ohjataan Lommilassa sijaitsevasta käyttökeskuksesta, jossa on kolmivuoropäivystys.

‑ Teknisessä ratkaisussa on pyritty kiinnittämään erityistä huomiota käyttöturvallisuuteen, tähdentävät projektipäällikkö Erkki Lounila ja sähköasemarakennuksen rakennuttamisesta vastannut Juhani Korhonen Espoon Sähköstä.

Kivenlahden uusi sähköasema on pitkälle automatisoitu ja laitteiden kestoajaksi arvioidaan 40 ‑ 50 vuotta. Rakennukseen on valittu kestäviä materiaaleja, jotta päästäisiin mahdollisimman pienillä kunnossapitokustannuksilla. Kaikki sentään ei ole uutta, sillä päämuuntajat on siirretty toisilta sähköasemilta. Ne ovat kuitenkin perushuolletut. Elinikää muuntajilla on jäljellä 20 vuotta. Kuormituksen kasvaessa voidaan muuntajat vaihtaa suurempitehoisiksi.

Vesi ei pääse sähkölaitteisiin

Sähköasemarakennuksen ja muuntajasuojien rakentaminen aloitettiin Ruukinkujalla sijaitsevalla tontilla elokuussa 2001. Rakennus valmistui maaliskuussa 2002, minkä jälkeen alkoivat 20 kV:n kojeiston ja 100 kV:n kytkinlaitoksen asennukset. Muuntajasuojien rakennustöiden valmistuttua heinäkuussa päästiin asentamaan päämuuntajia. Sen jälkeen laitteiden toimittajat suorittivat omat koestuksena. Elokuun loppupuolella aloitettiin käyttöönoton koestukset, ja uusi sähköasema otettiin käyttöön lokakuun alussa 2002.

‑ Kyseessä oli pitkälti perinteistä betonirakentamista peltiverhouksineen, sähköasemassa ei rakenteellisesti ollut mitään erikoista. Runko oli selväpiirteinen, tosin ulkoverhoilu oli vähän erikoinen. Se ei kuitenkaan ollut mitenkään vaikeasti toteutettava, rakennusurakoitsija Seppo Turusen viittaa näyttävään arkkitehtuuriin.

Rakennus Oy Seppo Turusen mukaan projektin selvä erikoispiirre oli Espoon Sähkön omat vaatimukset vesieristeiden ja kuivanpidon suhteen. Vettä ei sallittu missään tilassa. Aluetta piti salaojittaa normaalia enemmän, jotta voitaisiin välttää pienemmätkin kosteusongelmat kaapelikellarissa. Koska pohjavesi oli varsin lähellä, nostettiin rakennusta sen verran, että salaojitustaso pysyi pohjaveden yläpuolella. Suunnittelussa huomioitiin, että kaikki kaivot ja putket perustettiin kalliolle. Laiterakennuksen kaapelikellari tehtiin paalutettuna ja paikalla valaen vesitiiviiksi.

‑ Kellarin kosteusteknisten ratkaisujen lisäksi kiinnitettiin huomiota myös katon pitävyyteen. Käyttämällä kunnollista kermi-eristystä höyrysulkuna kallistetun ontelolaattapohjan päällä varmistettiin, ettei vettä missään tapauksessa vuotaisi ainakaan sähkölaitteiden päälle, kertoo rakennesuunnittelija Jukka Laaksonen Insinööritoimisto Arena Oy:stä.