Viime keväänä valmistunut bisnespark- tyylinen viisikerroksinen rakennus on jo lähes kokonaan täysin miehitetty; vapaata tilaa löytyy enää noin 150:n neliön verran. Mikkelin kaupungin, Etelä-Savon Osuuspankin, Etelä-Savon Energian ja Mikkelin Rakennus ja Elementti Oy:n omistamassa rakennuksessa työskentelee 150 henkilöä.
”Autamme asiakkaita toimimaan tuottavasti”, tiivistää työpäällikkö Jari Halonen YIT Rakennus Oy:n perusajatuksen uuden yritystalon rakentamisessa Mikkeliin.
Viime keväänä valmistunut bisnespark- tyylinen viisikerroksinen rakennus on jo lähes kokonaan täysin miehitetty; vapaata tilaa löytyy enää noin 150:n neliön verran. Mikkelin kaupungin, Etelä-Savon Osuuspankin, Etelä-Savon Energian ja Mikkelin Rakennus ja Elementti Oy:n omistamassa rakennuksessa työskentelee 150 henkilöä.
Yhtenä esimerkkinä talon tarjoamaan valmiiseen toimintaympäristöön sijoittuneista on kaupungin vuokralaisena talon kolmannessa kerroksessa toimiva New Busines Center Mikkelin IT –yrityshautomo, joka on koonnut suojiinsa 15 aloittavaa yritystä. Hautomon käynnistyminen mahdollistui koko Mikkelin seudun kuntien ja alueen kehittäjä- ja rahoittajatahojen yhteisellä panostuksella. Toteuttajina ovat Helsingin kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus ja Mikkelin ammattikorkeakoulu.
Kiinteistö Oy Teknograani on merkittävä osa suurta kokonaisuutta, Mikkelin kaupungin lisäksi myös maakunnallisessa kehityksessä.
Rakennus sijoittuu kiinteästi ykkösvaiheena –92 valmistuneen Viljavuuspalvelu Oy:n toimitalon viereen.
Alueen uusi historianlehti kääntyi 90-luvun alussa; YIT:n ostama entinen teollisuusalue, kaikkiaan 26 hehtaaria, sai silloin osayleiskaavan. Sen jälkeen kaavoitusta on täydennetty tarkemmalla asemakaavalla. Koko Graanin alueen osakekanta on sataprosenttisesti YIT:n omistuksessa. Maa-alueita on luovutettu kaupungille ja perustetuille yhtiöille.
Hyvien liikenneyhteyksien tuntumassa oleva luonnonkaunis Saimaan ranta-alue suunniteltiin monipuoliseksi kokonaisuudeksi, jossa kohtaavat niin asumispalvelut kuin nykyaikainen yritys- ja liikerakentaminen.
Erikoisuutena ovat vielä väljät virkistysalueet, pienvenesatama mukaan lukien.
”Pääpaino nyt kymmenen vuotta sitten käynnistyneessä aluerakentamisessa on ollut asuntorakentamisessa. Asuntotuotanto on nyt puolivälissä suunnitellusta, valmiina on jo 300 asuntoa”, kertoo Jari Halonen YIT Rakennus Oy:stä.
Rakennusalan laman purtua 90-luvulla Graanin alueelle rakennettiin suurta liikekeskusta. Citymarketin ja Prisman lisäksi siihen saivat sijansa Alko, Posti, Nordea -pankki ja kierrätyskeskus.
”Toimitilarakentamisessa oli silloin vielä jarruteltava, riskien takia”.
Halosen mukaan nyt Teknograanin valmistuttua voidaan sanoa, että rakennus saatiin oikeaan aikaan.
Elinkeinoelämän tilanne, yritysten potentiaaliset tilatarpeet sekä kiinnostus Mikkeliä kohtaan ovat taas virinneet entisestään.
”Ruuhkaakin on tänne johtavilla teillä”, naurahtavat Jari Halonen ja arkkitehti Kari Sajaniemi.
Molemmat ovat saaneet uuteen rakennukseen itselleenkin työtilat.
”Meillä oli tavoitteena saada saman katon alle täällä Mikkelissä kaikki toiminnot, mutta YIT Primatel ei tähän enää uutena tulokkaana ehtinyt mukaan, ainoastaan YIT Rakennus, YIT Huber ja YIT Service”, selvittää Jari Halonen.
Arkkitehtitoimisto Sajaniemi Oy suunnitteli –92 Mikkeliin muuttaneen Viljavuuspalvelu Oy:n uuden toimitalon. Jo silloin tehtiin suunnitelma viereen kohoavasta Teknograanista.
”Onneksi samaa julkisivulaattaa sai yhä, ja samana laatuna”, Kari Sajaniemi huokaa.
Yhdyskäytävällä toisiinsa kytketyt rakennukset ovat omia itsenäisiä kiinteistöjään. Viljavuuspalvelun noin 30 työntekijää voivat käyttää Teknograanissa sijaitsevia ruokalapalveluja, samoin sauna- ja kokoustiloja.
Mikkeliläiselle arkkitehdille yhdelle kaupungin keskeisistä ja parhaimmista paikoista suunnittelussa oli ”rimaa”.
”Viljavuuspalvelun rakennus oli Graanin alueen ensimmäinen rakennus. Sen suunnittelun yhteydessä tehtiin jo tämä kakkosvaiheen suunnittelu. Alkuperäiset suunnitelmat toteutettiin lähes sellaisenaan”, kertoo Sajaniemi.
Kotikaupungissa tehtävässä työssä on hänestä etuna, kun tietää paikan ja rakennusten historian.