Artikkelit

Kiinteistö Oy Paciuksenkatu 21

Moni-ilmeisyyttä ja rakenteellista kauneutta

03_PACIUKSENKATU.jpg

Arkkitehti Tuomo Siitosen viimeisin työ Helsingin Paciuksenkadun varrella on esimerkki kurinalaisesta, modernin arkkitehtuurin suunnittelusta. Toteutuksessa ei ole mitään ylimääräistä. Se on kompakti tilallisuuden ja detaljiikan ilmaisu, joka on kristalloitunut osaksi kaupunkikuvaa ja jäsentynyt hyvin tiloiksi.

Hankkeen alkuperäinen tilaaja on ollut Skanska Oy, mutta nyt investorina on Kuntien eläkevakuutus. Hankemuoto on toteutettu Design and Built -tyyppisesti eli kaikki suunnittelusopimukset ovat olleet Skanskan.

 

Kaupunkikuvassa

Rakennus sijaitsee Paciuksenkadun varrella, aivan meren lahden lähellä. Nelikaistainen tie on vilkkaasti liikennöity ja sen varrelle rakentaminen tarkoittaa mahdollisuutta näkyä. Väylän toisella puolella on Meilahden huvilakaupunginosan kallioinen puistomaisema, joten varsinkin ylimpien kerrosten ikkunoista näkymä on mitä parhain.

Paikalle on noussut johtavien arkkitehtitoimistojen suunnittelemia rakennuksia ja ilmaisut ovat varsin yksilöllisiä koskien massojen muotoilua ja materiaali- sekä värivalintoja. Kaupunkikuvan taustalla on arkkitehti Matti Visannin visio, johon kuuluu keskeisenä ajatuksena rakennusten ja niitä yhdistävän katuverkoston mittakaava, värien runsas käyttö ja moni-ilmeisyys. Uusi kaupunginosa on nyt Tuomo Siitosen työn myötä valmis. Arkkitehtuurisuunnittelun projektinjohtajana on toiminut arkkitehti Esko Valkama ja työmaan projektinvetäjänä arkkitehti Mika Lundberg.

 

Arkkitehtuurin ulkoinen ilmaisu

Rakennus on massoiteltu kolmeen osaan niin, että se ylhäältä plaanissa tarkasteltuna näyttää lähinnä paksusakaraiselta y-kirjaimelta, joka yläosastaan on kiinni Paciuksenkadussa. Tästä johtuen rakennuksella on kaksitoista julkisivua, jotka jakaantuvat niin, että lyhyet päätyjulkisivut korostavat pystysuuntaa ja ovat joko lasi-tiilisiä, kokonaista ikkunapintaa tai rapattua betonia. Pitkät sivujulkisivut on aukotettu nauhaikkunoin korostaen vaakasuuntaa. Pitkien julkisivujen umpipinnat ovat rapattuja nauhaelementtejä. Rakennuksen ulkoväritys vaihtelee rappauksen punaisesta lasin luonnolliseen sävyyn ja metalliosien tummanharmaaseen.

 

Massat ja julkisivut

Paciuksenkadun puoleiset kaksi symmetristä massaa ovat seitsemän kerroksen korkuisia ja niiden takana päädystään Kallioportaantiehen rajautuva siipi on viiden kerroksen korkuinen. Massoja yhdistävä osio on kahdeksankerroksinen sisältäen talotekniikkaa, hissikoneiston ja tietysti edustustilat. Tultaessa Tukholmankadun puolelta alas Paciuksenkadun mäkeä, näkyy rakennuksesta vain lasitiilinen kaksoisjulkisivu, niiden välinen vapaa tila ja nauhaikkunoin aukotettua, pitkää sivus-taa. Takimmainen siipi näkyy vain vähän jääden alistetusti perspektiiviin. Ilmaisu on pystysuuntaa korostava.

Arkkitehtuurin paras anti, kuten arkkitehti Tuomo Siitonen sanoo, on suunnattu Paciuksenkadulle päin. Ilmaisua hallitsee neljä voimakkaasti pystysuuntaa koros-tavaa lasitiilistä julkisivuvyöhykettä, kaksi molempiin massoihin symmetrisesti sijoitettuna.

Yhden massan pinta ryhmittyy niin, että kulmiin rajautuu noin nelimetriset ja seitsemän kerrosta korkeat lasitiilivyöhykkeet tuettuna kerrosväleissä tukevin c-palkein. Lasitiilikenttien välissä on ikkunaseinä, jonka eteen on asennettu aurin-kosäleikkö. Julkisivun detaljiikka on hieno. Lasitiilivyöhykkeiden ulkoreunat esi-merkiksi on ratkaistu niin, että viimeinen tiilisarake on jiirattu 90 asteen kulmaan. Näin syntyy vaikutelma massiivisesta lasitiilimuurista.

Kummankin massan päällä, kahdeksannen kerroksen korkeudella on valkoinen, teräsrunkorakenteinen, peltiverhoiltu lipparakenne. Lipan alapintaan on painettu talossa vuokralla olevien yritysten nimet, jotka näkyvät päivisin valkoisella taustalla ja öisin alhaalta valaistuina. Lipat ovat massojen levyiset ja päättävät samalla niiden nousun. Jalkakäytävään rajautuvat rakennuksen päämassat on sijoitettu toisistaan 13 metrin etäisyydelle. Niiden väliin jää symmetrinen pääsisäänkäynnin piha. Pihan takaseinä on kahdeksan kerroksen korkuinen lasinen pinta, jota suo-jaa aurinkosäleikkö. Se on samanlainen kuin jalkakäytävään rajautuvien julkisivu-jen säle-elementti eli ikkunapintaa jää säleikön molemmille puolille vapaiksi sarakkeiksi. Säleikkö on jaettu kahteen osaan, joita voidaan liu’uttaa sivuun huolto-toimia varten kerroksittain.

Kuvagalleria

02_PACIUKSENKATU.jpg
02_PACIUKSENKATU.jpg
03_PACIUKSENKATU.jpg
04_PACIUKSENKATU.jpg
05_PACIUKSENKATU.jpg
06_PACIUKSENKATU.jpg
07_PACIUKSENKATU.jpg
08_PACIUKSENKATU.jpg
09_PACIUKSENKATU.jpg
10_PACIUKSENKATU.jpg
12_PACIUKSENKATU.jpg
13_PACIUKSENKATU.jpg
14_PACIUKSENKATU.jpg
15_PACIUKSENKATU.jpg
16_PACIUKSENKATU.jpg
20_PACIUKSENKATU.jpg
21_PACIUKSENKATU.jpg
23_PACIUKSENKATU.jpg
Kainaloinen-Skanska2.jpg
Paciuksenkatu-508-paalutus.jpg
Paciuksenkatu-ponttaus.jpg