Artikkelit

Kiinteistö Oy Niittymaanpolku

Mutkaton ja näyttävä toimistorakennus

s108julkisivu2.jpg

Projektissa mukana

Espoon Niittykumpuun on valmistunut ns. melutalo, joka suojaa lähellä olevaa Niittymaan asuinaluetta Länsiväylän liikenteen meteliltä. Lasinen toimistorakennus on näyttävän näköinen ja suoraviivaisen yksinkertainen.

Alunperin kaavoitetulle alueelle piti rakentaa toimistorakennus, jonne aiottiin keskittää Sampo-konsernin Helsingin toiminnot. Hanke pitkittyi 1990-luvun alun laman, kaavoituksen ja valitusprosessien takia, joka ulottui aina korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti. Tänään Sampo Oyj on kuitenkin selvästi erilainen yhtiö ja tarpeet ovat toisenlaiset.

‑ Olemme käyneet keskusteluja Espoon kaupungin kanssa siitä, että vuonna 2001 vahvistettua kaavaa saataisiin muutettua ensi vuoden loppuun mennessä, sillä heinäkuun alussa valmistuneen toimistotalon ympärillä on rakennesoikeutta, kertoo hankejohtaja Ilkka Henriksson Sampo Oyj:n kiinteistöyksiköstä, joka hoitaa kaikkien Sampo-yhtiöiden kiinteistösijoitus- ja uudisrakennustoiminnot sekä vuokrauksen että ylläpidon.

Henki Sampo rakennutti Kiinteistö Oy Niittymaanpolun pitkälti KVR-urakoitsijana toimineen SVR Viitoset Oy:n lähtökohdista, koska toimistorakennus vuokrattiin emoyhtiö SVR Viitoset Holding Oy:lle. Kesän aikana taloon muutti kaikki SVR-konsernin yhtiöt, jotka ovat Holdingin lisäksi SVR Viitoset Oy, Teräsbetoni Oy ja Arvo Westerlund Oy.

‑ Rakennus on vuokrattu ns. kylmänä eli me vastaamme kaikista tyypillisesti kiinteistönhoitajalle kuuluvista velvoitteista, kuten siivouksesta, palveluista, kiinteistön hoidosta sekä kiinteistöverosta, kertoo kiinteistöinsinööri Anne Tiainen SVR Viitoset Holdingista.

 

Suoraviivainen ja selkeä rakennus

Niittytaival 13:n lasitalon 5000 neliötä käsittää kolme identtistä toimistokerrosta ja sisääntulokerroksen. Lisäksi rakennuksessa on ullakkokerros, jossa ovat IV-konehuoneet, hienot saunatilat ja terassitori. Kaksi ensimmäistä toimistokerrosta on SVR-konsernin käytössä ja kolmas vuokrataan ulos.

Sisääntulokerroksessa sijaitsevat puhelinkeskus, arkisto, neuvotteluhuoneet, henkilökunnan suihkut ja yleisessä käytössä oleva lounasravintola, jota pyörittää kansainväliseen Compass Groupiin kuuluva Eurest Finland Oy. Myös yhteisessä käytössä olevia neuvotteluhuoneita on seitsemän. Osa on siirtoseiniä poistamalla avattavissa suuremmiksi tiloiksi. Aulaan pääsee vapaasti kuka tahansa, mutta kerroksissa on kulunvalvontasysteemi.

‑ Rakennuksessa on sinänsä hyvin yksinkertainen ja selkeä pohja. Alhaalla on neuvottelu- ja ravintolamaailman lisäksi tekniset- ja sosiaalitilat sekä kiinteistöä palvelevaa tilaa, kuten postitus. Päädyssä on väestönsuoja, autokatos ja muita parkkipaikkoja, joita on myös puistomaisen pihan ympärillä satakunta kappaletta, esittelee SVR Viitosten projektinjohtaja Tapio Leppäkoski, joka Niittymaanpolun urakan alkuvaiheessa toimi projektinjohtajana.

Toimistokerrokset ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa on työhuoneet pitkän julkisivun molemmin puolin, kolmannessa toistaiseksi vain Länsiväylän puolella. Kerrokset voidaan tarvittaessa jakaa neljälle käyttäjälle.

 

Sälekaihtimet säätelevät lämpöä

Rakennus on Arkkitehdit Tommila Oy:n käsialaa. Arkkitehti Juhani Takkisen mukaan kyseessä on nykyaikainen tavallinen toimistotalo, jonka rakentaminen sujui loppujen lopuksi aika nopeasti, kunhan kaavatekninen mutka saatiin oiottua. Rakennustyöthän piti aloittaa poikkeusluvalla saadulla rakennusluvalla.

‑ Rakennuksen oleellinen osa on Länsiväylän suuntainen kaksoislasinen julkisivu. Sen takana ovat ulkopuoliset sälekaihtimet, jolla auringon tuomaa energiaa hyödynnetään. Talvella sitä voidaan käyttää lämmityksessä ja kesäisin estetään liiallinen lämpeneminen sälekaihtimilla. Tämä vaikuttaa rakennuksen energiatalouteen: säätelemällä lämmitystä ja jäähdytystä kulutus pienenee, Juhani Takkinen sanoo.

Kuvagalleria

s106kuva.jpg
s106kuva.jpg
s107kuva.jpg
s108autokatos.jpg
s108julkisivu.jpg
s108julkisivu2.jpg
s108parveke.jpg
s108saunatilat.jpg
s109alaaula.jpg
s109infotiski.jpg
s109lounassali.jpg
s109neuvottelutilat.jpg
s109toimistokerros.jpg