Uusille toimistotaloille on selvästi kysyntää, sillä Tikkurilaan syyskuussa valmistuneen YIT:n rakentaman talon osti lokakuun alussa Aberdeen Property Investorsin hallinnoima eurooppalainen kiinteistörahasto Aberdeen European Balanced Property Fund.
Toimistotalo on hyvien kulkuyhteyksien ääressä. Helsinki-Vantaan lentoasemalle on muutama kilometri matkaa ja Tikkurilan rautatieasemalle pari sataa metriä. Myös Kehä III on lähellä.
Arkkitehti Antti-Matti Siikala Kuriirinmuurin arkkitehtisuunnittelusta vastanneesta Arkkitehtitoimisto Sarc Oy:stä luonnehtii suunnittelua rajoittanutta asemakaavaa hyvin sitovaksi. Muun muassa rakennuksen muoto juontaa suoraan kaavasta.
‑ Viereisen rakennuksen kaareva muoto toistuu Kuriirinmuurin julkisivussa. Perusmuodon lisäksi myös kerrosala oli määrätty. Kun ulkoseinien paikatkin oli käytännössä määrätty, tarkoittaa se, ettei tällaiseen rakennusrunkoon tehdä mitään atrium-pihoja, Siikala sanoo.
Tontin reunaehdot olivat toki rakennuttajalla ja suunnittelijalla tiedossa. Tarkoituksena olikin Siikalan mukaan pyrkiä ennen muuta hyvään ja korkeatasoiseen työympäristöön. Rakennuksen eteläjulkisivuun luovat ilmettä suuret ikkunat, jotka tuovat myös runsaasti luonnonvaloa työtiloihin.
Ikkunoita elävöittävät niiden ulkopuolelle kiinnitetyt silkkipainetut lasilevyt, joiden kuvio on vuoden tekstiilitaiteilijaksi nimitetyn Outi Martikaisen suunnittelema. Ne tuovat julkisivuihin niin etelän- kuin pohjoisen puolella harkitun detaljin. Arkisemmin ajateltuna levyillä peitetään ikkunoiden liitoksia.
Rakennuksen julkisivuun on valittu vaalea tiililaatta. Kaavassa toivottiin vaaleata julkisivumateriaalia, joka tuntui Siikalasta luontevalta valinnalta.
‑ Asiakkaat vaihtavat uusiin tiloihin pääasiassa kahdesta syystä, tilat ovat vääränkokoiset tai yrityksen nykyisen toimintaan soveltumattomat. Uudella toimitilalla on helppo vastata näihin vaatimuksiin. Uudet toimitilat ovat joustavia, väliseinien paikat ja työpisteiden paikat ovat vapaasti valittavissa ja talotekniikka vastaa nykyvaatimuksiin, johtaja Tapio Salo YIT Rakennus Oy:n toimitilapalveluista sanoo.
Kuriirinmuuri sisältää pääasiassa työtilaa. Siinä ei ole esimerkiksi ravintolatiloja eikä isoja aulatiloja. Sisäpihan toiselle puolelle on tarkoitus rakentaa vielä yksi toimistotalo lisää. Maalitorin nimellä kulkeva uusi rakennus sulkee rakentuvan toimistokorttelin Tikkurilan keskustan ja radan suuntaan. Uuteen taloon on suunniteltu myös ravintolatiloja.
Rakennuksen suunnittelussa otettiin huomioon päävuokralaisen CPS Color Oy:n tarpeet. Yritys tarvitsee toiminnassaan paljon laboratoriotiloja, joiden talotekniset vaatimukset poikkeavat tavallisten toimistotalojen vaatimuksista.
Konstailemattomassa yksikerroksisessa sisääntuloaulassa huomio kiinnittyy seinien kauniiseen hiertopinnoitteeseen. Tätä pinnoitetta ei ole käytetty muualla talossa.
Rakennus on suunniteltu niin, että toimistokerroksissa voidaan käyttää joko avotilaa tai jakaa tila kevytrakenteisin väliseiniin huoneiksi. Yhden huonemoduulin leveys on 2,7 metriä. Huoneita voidaan myös yhdistellä samalla jaolla.
Huonerivistöt sijoittuvat etelä- ja pohjoispuolen ikkunasivuille. Keskelle jäävä tila on luontevasti avotilaa. Keskiosassa katto on alempana ja se piilottaa myös valaistus- ja ilmanvaihtoelementit. Sivustan huonetilat on sen sijaan suunniteltu vähän korkeammiksi. Kussakin 2,7 m:n lohkossa on oma LVI-elementtinsä ja valaistuksensa.
Toimistohuoneissa on kiinnitetty huomiota myös akustiikkaan. Kunkin huoneen kattoon on kiinnitetty ääntä eristäviä levyjä. Kaareutuva julkisivu näkyy myös toimistohuoneiden ja rakennuksen keskiosan väliin jäävän käytävän muodossa. Sekin kaareutuu.
Rakennuksen alimmat kerrokset ovat CPS Colorin käytössä, mutta ylemmissä kerroksissa on mahdollista jakaa tila myös niin, että kerroksiin tulee useampi kuin yksi vuokralainen. Kunkin kerroksen keskellä on kaksi kerroskeittiötä, jotka asettuvat näin luontevasti eri vuokralaisten käyttöön.
Pohjakerrokseen ja kellarikerrokseen on rakennettu laboratoriotiloja, joissa on kiinnitetty erityistä huomiota valaistukseen ja ilmanvaihtoon. Tiloissa on myös yli 40 vetokaappia. Laboratoriotilojen lattiat on epoksimaalattu. Muissa tiloissa vastaanottoaulaa lukuun ottamatta on linoleum-lattia. Vastaanotossa on kivilattia.