Artikkelit

Kauppakeskus Tuulonen

Kauppakeskus Tuulonen istuu maalaismaisemaan

Kauppakeskus Tuulonen ilahduttaa ilmeellään. Rakennuksessa on käytetty perinteisiä muotoja ja materiaaleja modernisti. Tuuloksen pienen kunnan suuri vetonaula istuu hyvin perinteiseen hämäläiseen maalaismaisemaan.

Viime vuosikymmenten ”perinteisen” market- ja kauppakeskusrakentamisen monotoniset laatikkomaiset muodot ja yllätyksettömät materiaalit ovat monesti masentavia – etenkin pellolle sijoitettuina. Mutta toisinkin voi tehdä. Sen osoittaa Kauppakeskus Tuulonen, joka avasi ovensa maaliskuun alkupuolella. Mittavan kauppakeskuksen merkitys koko alueelle on suuri, ja onkin onni, että rakennus ei ole lattea.

Kauppakeskus Tuulonen sijaitsee Tuuloksen Pohjoisten kylässä, Lahden–Tampereen tien (valtatie 12) ja Hämeenlinnan–Padasjoen tien (valtatie 10) risteyksessä. Hämeenlinnaan on noin 30 kilometriä, Lahteen 50 ja Tampereelle 70 kilometriä.

 

Tuulos on Etelä-Suomen pienimpiä kuntia: asukkaita on 1500. Kyläkauppaakaan ei ole ollut enää vuosikymmeneen. Siksi 10 miljoonan euron Tuulonen on peräti yllättävä veto ja piristysruiske koko alueelle: liki 6000 neliön kauppakeskuksessa on yhdeksän liikehuoneistoa. Liiketiloista puolet on valtakunnan tunnetuimpiin kuuluvalla brändillä eli Tarjoustalolla. Muita käyttäjiä ovat yhtä kovat brändit Neste ja Hesburger, Lammin Osuuskaupan S-Market, lammilainen naistenvaatevalmistaja Voglia ja Tuuloksen Säästöpankki.

Kiinteistö Oy Tuuloksen Kauppakeskuksen tilat ovat jaetun vastuun mukaisesti yrittäjien omistuksessa. Kunta on vähemmistöosakkaana ja lunastanut 500 neliötä, jotka on vuokrattu pienyrittäjille. Sortimentti on monipuolinen: sahdista hunajaan, lahjatavaroihin ja sisustustavaraan. Lisäksi on matkailuinfo.

Hiljaiseloa viettäneelle Tuulokselle tärkeä saavutus ovat vakinaiset työpaikat: niitä kauppakeskus on tähän mennessä tuonut 80!

 

Tärkeässä risteyksessä

Jotain tarttis tehdä. Jollakin tapaa valtateiden risteysalueen käyttö oli Tuuloksessa esillä 11 vuotta. Kukaan ei kuitenkaan alun perin osannut ajatella, että ykkösliikkeiden kompleksi keskellä maaseutua olisi mahdollinen.

Suuren työn projektin eteenpäin viemiseksi teki Tuuloksen free lance -yritysasiamies ja Kiinteistö Oy Tuuloksen Kauppakeskuksen toimitusjohtaja Markku Mäkeläinen. Häneltä ei luovaa yritteliäisyyttä ja kokemusta puutu. Mäkeläisellä on pitkä taival huoltamoyrittäjänä Lahdessa ja sitäkin kautta tulleet suhteet voimavaranaan.

Kolme vuotta sitten Mäkeläinen sai kunnalta vapaat kädet neuvotella kauppakeskukseen tulevista liikkeistä. Neuvottelut vedettiin läpi matalalla profiililla. Kilpailu asiakasvirroista on suurta, ja hankkeen kaatajia olisi todennäköisesti ilmaantunut.

Joulukuussa 2002 sopimukset kirjoitettiin, ja utopiasta oli tullut totta. Epäilijät joutuivat muuttamaan kantansa. Maanhankintakin sujui sutjakkaasti: 4,5 hehtaarin alue oli aiemmin 10 maanomistajan omistuksessa.

Tuulosen tuloaula on kuin tori. Torin penkeillä kylänmiehet istuskelevat. Pohjoisten kylän eikä Tuuloksen varaan liikekeskusta ole silti tietenkään perustettu.

‑ Tämä on Etelä-Suomen tärkeimpiä risteysalueita. Vuorokaudessa liikennettä on 10 000 autoa. Äkkiä voi mennä Heinolan kaupungin verran ihmisiä ohi, jos laskee, että yhdessä autossa on kolme henkeä. Ja emme halua päästää heitä ohi, vaan houkutella tänne, Mäkeläinen sanoo.

Ruuhkahuippuja on viikonloppuisin ja kesäaikaan, kun pääkaupunkiseudun länsiosissa asuvat lähtevät mökeilleen Hämeenlinnan tietä ja edelleen Tuuloksen ja Padasjoen suuntaan.

Viitenä ensimmäisenä aukiolopäivänä Tuuloseen oli käynyt tutustumassa jo 30 000 kävijää. Startti oli upea. Mäkeläinen ei pannut pahakseen, että autopaikkoja jouduttiin työstämään lisää heti alussa, kun 235 autopaikkaa eivät riittäneet.

 

Ympäristökeskus tarkkana

Tuulosen arkkitehtisuunnittelusta vastasi rakennusarkkitehti Juha Laurila lahtelaisesta Arc Designers Laurilasta. Rakennussuunnittelijana oli niin ikään lahtelaisesta Päijät-Suunnittelusta projektipäällikkö Tarmo Eloranta. Pääurakoitsijan Okan vastuuhenkilö oli aluejohtaja Tapani Pöyry Lahdesta.

Kaikki vaikuttavat kovin tyytyväisiltä hankkeeseen ja lopputulokseen.

Tuuloksen Pohjoisten kylä on mainittu seutukaavaliiton kulttuurihistoriallisten kohteiden luettelossa. Pohjoinen tunnetaan asiakirjoista jo 1500-luvulta. Asutus on nauhamaista ja rikasilmeistä.

‑ Alueen arvo asetti suunnittelulle erityisiä vaatimuksia. Mikä tahansa rakennus ei olisi kelvannut ainakaan Hämeen ympäristökeskukselle, Juha Laurila sanoo.

‑ Kaavaa tehtiin räätälintyönä samaan aikaan, kun rakennusta suunniteltiin. Yhtään valitusta kaavasta ja rakennustavasta ei tullut.

Kuvagalleria

Tuulonen01-PU204
Tuulonen01-PU204
Tuulonen02-PU204
Tuulonen04-PU204
Tuulonen05-PU204
Tuulonen06-PU204
Tuulonen12-PU204
Tuulonen14-PU204
Tuulonen16-PU204
Tuulonen17.t-PU204
Tuulonen20-PU204
Tuulonen21-PU204
Tuulonen24-PU204
Tuulonen25-PU204