Artikkelit

Kauppakeskus Revontuli Oy

Kauppakeskus Revontuli pysäyttää kulkijat

Rovaniemen asema Lapin kaupan keskuksena vahvistui viime vuoden joulukuussa valmistuneen Kauppakeskus Revontulen myötä. Monia uusia kauppaketjuja Rovaniemelle houkutellut ostosparatiisi on myös sijainniltaan erikoinen, sillä se on rakennettu kaupungin halkaisevan valtatien päälle. Revontuli on ainoa kauppakeskus Suomessa, minkä parkkihalliin voidaan ajaa ramppia pitkin suoraan nelostieltä.

Kauppakeskuksen liiketilakerros valmistui sopivasti viime joulun alla, mutta viisikerroksinen toimisto- ja palveluyritysrakennus saatiin valmiiksi huhtikuussa. Liikekerroksessa asiakkaitaan palvelee muun muassa suuri elintarvikeliike sekä monet erikoisliikkeet kuten puolenkymmentä vaatetusliikettä, kolme puhelinoperaattoria, kaksi optikkoliikettä, kirjakauppa, urheilukauppa, kokonainen ravintolamaailma, pari kahvilaa ja bingo. Kaikkiaan erikoisliikkeitä talossa on runsaat 30.

Huhtikuussa avattuihin kerrostalon tiloihin ovat asettuneet muun muassa kuntosali, lääkärikeskus sekä kaupungin vesi- ja energialaitokset. Kahdessa maanalaisessa kerroksessa sijaitsevat 700 auton lämmin parkkihalli, väestönsuoja ja varastotilat.

Kauppakeskuksen rakennuttajan, Kukkola-Yhtiöt Oy:n toimitusjohtajan Seppo Kukkolan työhuoneen ikkunasta näkyy Revontulen lasinen julkisivu. Kontrasti on melkoinen, kun massiivinen kauppakeskus ja keltainen kaksikerroksinen suojelutalo on rakennettu kiinni toisiinsa.

Minun osaltani tämä on nyt tässä, hän sanoo ja viittaa kauppakeskuksen pitkään ja monivaiheiseen suunnitteluvaiheeseen.

Itse rakentaminen sujui suunnitellussa aikataulussa.

Rovaniemen kaupungin halkaisevan valtatien eli ’Roimun rotkon’ kattamista on tutkittu jo 1970-luvulta asti. Silloin ajateltiin, että kaupunki rakentaisi valtatien päälle kannen, josta se olisi myynyt rakentajille tontteja. Hanketta ei saatu taloudellisesti kannattavaksi.

Kannattavaksi hanke muuttui, kun kannen sijasta valtatien päälle rakennettiin suoraan talo sekä nostettiin tehokkuutta lisäämällä rakennusoikeutta, Kukkola kertoo.

 

Kauppakeskuksesta suoraan kävelykadulle

Kustannuksiltaan noin 50 miljoonaan euroon nousseella hankkeella riitti epäilijöitä, sillä olihan se ainutlaatuinen koko valtakunnassa. Kauppakeskus haluttiin rakentaa valtatien päälle, koska kaupungin keskustassa ei enää ollut vapaata rakennustilaa. Myös liikenteellisesti keskusta oli vähine parkkipaikkoineen tukossa. Lisäksi ideana oli samalla yhdistää nelostien eri puolilla olevat kaksi kaupunginosaa.

Kun keskustassa ei ollut riittävästi autopaikkoja, turistit ajoivat kaupungin etelä- ja pohjoispuolilla oleviin suuriin marketteihin. Nyt matkailija voi ajaa suoraan nelostieltä parkkihalliin, pysähtyä kauppakeskukseen ja kierrellä samalla keskustan muissa kaupoissa. Kauppakeskuksesta pääsee helposti ja nopeasti kaupungin kävelykadulle ja Lordi-aukiolle, Kukkola kertoo.

Jo alkukuukausien kokemukset osoittavat, että kaupungin keskustan tiivistämisessä on onnistuttu. Lopullisesti tuleva kesä osoittaa, kuinka uusi kauppakeskus pysäyttää nelostiellä liikkuvat. Kukkola muistelee, ettei suunnittelun alkuvaiheessa ollut monia, jotka uskoivat hankkeeseen. Kauppakeskusta pidettiin aivan liian suurena, mutta lähes kaikki liiketilat on kuitenkin jo nyt vuokrattu. Nelostien päälle rakentamista pidettiin turvallisuuden kannalta liian riskialttiina.

Hän myöntää, että varsinkin hankkeen loppuvaiheessa viranomaistahoilta tuli myös yllätyksiä. Erinäisiä lähinnä turvallisuuteen liittyneitä selvityksiä vaadittiin lisää, koska Suomessa ei ole määräyksiä kauppakeskuksiin rakennettavia tunneleita varten. Esille nousi räjähdysvaara alikulkutunnelissa, joten kaikki mahdollinen piti ottaa suunnittelussa huomioon. Nyt rakenteet kuitenkin ovat niin vahvat, että talo ei hajoa, vaikka tunnelissa räjähtäisi rekka, Kukkola kertoo.

 

Revontuli toi Rovaniemelle uusia kauppaketjuja

Talon alle rakennettu parkkihalli oli elinehto koko hankkeelle, sillä sen avulla oli tarkoituksena keventää koko keskikaupungin liikennettä.

Kauppakeskuksen myötä ensimmäisessä vaiheessa syntyi 700 uutta parkkipaikkaa. Kaupungilla on mahdollisuus rakentaa niitä lisää, joten jossakin vaiheessa täällä pitäisi olla tuhat autopaikkaa, Kukkola kertoo.

Kauppakeskusjohtaja Jaakko Pöykkö kiittelee Kukkolan autoparkki-ideaa.

Se on koko liikekeskuksen kantava idea. Kun valtatieltä nousee ramppi suoraan liikekeskukseen, se tuo oman sykkeensä kauppakeskuksen toimintaan. Varsinkin pohjoisesta tultaessa ramppi imaisee autoilijat suoraan lämpimään parkkihalliin, mistä asiakkaat pääsevät liukuportaita pitkin kauppakeskukseen, hän kertoo.

Kuvagalleria

Autotalli7.jpg
Autotalli7.jpg
Bingo6.jpg
Kukkola009.jpg
RevTuliPan.jpg
Kuntosali4.jpg
Kirjakauppa4.jpg
Ravintola7.jpg
Revtulisisk2.jpg
sisapiha.jpg
Revtulisisk.jpg
Kautava8.jpg
Ulkoa2.jpg
Kautava22.jpg
Ulkoa8.jpg