Mikkelin keskustan vetovoima koheni kerralla, kun vanhaan funkistaloon rakennettu ja siitä laajennettu Kauppakeskus Akseli avasi viime jouluksi ovensa. Samalla saivat vauhtia kävelykeskustan toteutus ja toriparkin rakentaminen.
Vanha kauppakaupunki Mikkeli oli vuosituhannen vaihteeseen mennessä näivettymässä. Ihmiset hakeutuivat ostoksille ja samalla muille asioilleen mieluiten muualle. Havaittu tosiasia sai keskustassa toimivat kauppiaat miettimään, miten tilanne olisi korjattavissa. Syntyi alustava idea kauppakeskuksen rakentamisesta apteekkari Akseli Jaman nimetyn Jamankulman vanhaan funkiskortteliin. Korttelissa ovat pitkään harjoittaneet liiketoimintaa Toivakan, Tikan ja Laakkosen kauppiassuvut, joista kaksi ensin mainittua lähtivät aktiivisesti kehittämään suunnitelmaa Mikkelin kaupallisen keskuksen uudistamisesta. Toivakat ovat tulleet tunnetuiksi erityisesti K-kauppiaina ja Tikat Länsi-Savo -lehden kustantajina.
Ensimmäinen vaihe oli pyrkiä muuttamaan kaavaa, jotta rakennusoikeutta saataisiin lisää kauppakeskuksen tarpeisiin. Vuonna 2002 alkaneen, kolme vuotta kestäneen kaavoitusprosessin myötä tehokkuusluku kasvoi 1,4:stä 2,5:een, mikä merkitsi 11 000 kerrosneliömetrin lisärakennusoikeutta. Tämän jälkeen oli mahdollista aloittaa suunnittelu. Esisuunnitteluun ja rakennuslupavaiheen pääsuunnittelijaksi valittiin kauppakeskuksia runsaasti suunnitellut Schauman Arkkitehdit Oy Turusta.
- Kun kaava oli valmis, ryhdyimme miettimään kauppakeskuksen visuaalista ilmettä ja toiminnallisuutta. Kaupunkikuvallisesti olennaisinta oli ratkaista uudisrakennuksen sovittaminen Jamankulman viereen. Tässä vaiheessa hahmottuivat promenadin muoto ja mitat sekä kauppakeskuksen sisäinen logistiikka, kertoo arkkitehti Janne Helin Schauman Arkkitehdeista.
Esisuunnitteluprosessi vei aikaa lähes kolme vuotta; toteutussuunnittelu alkoi loppuvuodesta 2007 ja rakentaminen keväällä 2008. Toivakka-yhtiöiden ja Länsi-Savo Oy:n rakennuttama hanke osoittautui kuitenkin organisatorisesti ja urakkamuodon valinnan kannalta odottamattoman mutkikkaaksi. Rakennuttajien välit olivat ja ovat erinomaiset, mutta tilannetta mutkisti se, että Toivakka-yhtiöt ostivat osuuden paikallisesta rakennusliikkeestä JL-Rakentajat Oy:stä. Tässä vaiheessa tarvittiin erityisesti rakennuttajakonsulttien osaamista.
- Oli syntynyt tilanne, jossa kahdesta rakennuttajasta toisella on urakoitsija omasta takaa ja toisella ei. Kävi ilmeiseksi, että toinen urakka oli välttämätöntä hoitaa neuvottelumenettelyllä, kertoo toimialajohtaja Jukka Timonen Rakennuttajatoimisto HTJ Oy:stä, joka toimi hankkeessa Länsi-Savo Oy:n pestaamana rakennuttajakonsulttina.
Toinen, A. Toivakka Oy:n hankkeessa käyttämä rakennuttajakonsultti on Itä-Suomen Controlteam Oy, jonka toimitusjohtaja Jukka Rasilo korostaa projektinjohtourakkamuodon merkitystä.
- Kauppakeskuksen rakentaminen aloitettiin ennen kuin vuokralaisten hankinta oli saatu päätökseen. Suunnitelmat olivat tästä syystä keskeneräiset eikä kiinteähintaisen urakan solmiminen tullut kyseeseen. Tavoitehintainen projektinjohtourakka oli riittävän joustava suunnitelmien muuttuessa aivan loppuun saakka.
Kokonaiskustannuksiltaan noin 33 miljoonan euron hankkeen toteutus kesti runsaat puolitoista vuotta ja kauppakeskus avattiin 5.11. 2009. Toteutusvaiheen pääsuunnittelijana toimi arkkitehti Heikki Kirjalainen.
- Tavoitteena oli yhdistää kaupalliset tavoitteet arkkitehtuurin keinoin luotavaan rauhallisuuden tuntuun. Lopullinen kaupallinen ilme muotoutui samalla, kun yksityiskohtien suunnittelu eteni, hän toteaa.
Ratkottavaa oli niin suunnittelussa kuin rakentamisessakin, lähtien siitä, miten yhdistää Jamankulman historiallisesti arvokas ja suojeltu kiinteistö nykyaikaiseen liikerakennukseen. Toinen ratkaistava ongelma oli, miten taata vanhoissa liiketiloissa työskentelevän henkilöstön ja ostoksiaan tekevien asiakkaiden turvallisuus ja viihtyvyys massiivisten rakennustöiden keskellä.
- Osa liikkeistä siirtyi väliaikaisesti muualle, mutta osa toimi koko ajan totutulla liikepaikallaan, tosin väliaikaistiloissa remontin keskellä, Toivakka-yhtiöiden toimitusjohtaja Heikki Toivakka kertoo.
Toivakka on ollut hankkeessa alusta alkaen erittäin aktiivinen, mikä on sikälikin luonnollista, että hän luopui veljensä Jukka Toivakan kanssa vähittäiskauppatoiminnasta viitisen vuotta sitten ja päätti keskittyä kiinteistöjen kehittämiseen ja jalostamiseen. Vastaavia esimerkkejä on hänen mukaansa muitakin sen jälkeen, kun isot keskusliikkeet tiukensivat ketjuohjausta ja kauppiaiden itsenäinen päätösvalta alkoi jäädä vähemmälle. Esimerkiksi Rovaniemelle valtatien päälle rakennettu kauppakeskus on vähittäiskauppiaina aloittaneiden Rinteen veljesten rakennuttama.