Artikkelit

Kartanokosken yhtenäiskoulu ja päiväkoti

Perinneasuinen koulu rakennettiin modernilla tehokkuudella

Kartanonkosken arkkitehtuuria on haettu rakentamisen perinteestä, osin Ruotsin kautta. Lopputuloksessa on piirteitä suomalaisesta 1950-luvusta, Käpylänkin piirteitä siitä voi tunnistaa. Asemakaava on ohjannut tiukasti rakentamista, ja sen tuloksena harjakatot ja tiilimuurit ovat myös kaupunginosan uuden koulun olennainen osa.

 Toteutustavassa ei historiaa kuitenkaan kerrattu. Aikataulu oli haastava, ja ratkaisuksi löydettiin ranskalainen urakka. Näitä tiloja haluamme ja tämän verran meillä on rahaa, sanoivat kaupunginisät, kilpailutettavien urakoitsijoiden tehtävänä oli esittää suunnitelmat ja lupaus toteuttamisesta.

Kartanonkosken yhtenäiskoulu on yksi kaupunginosan maamerkeistä. Kiinteistössä on myös päiväkoti ja nuorisotila, ja kaupunginosan asukkaiden hampaatkin hoidetaan. Koulua suunniteltaessa tilojen monikäyttöisyys oli tärkeää: kalliita tiloja ei kannata pistää säppiin kello kolmelta.

‑ Asemakaavan määrittämillä edellytyksillä ilmeeltään modernin rakennuksen suunnittelu ei onnistu, koko konsepti pitää tehdä saman reseptin mukaan, kertoo koulurakennuksen pääsuunnittelija, arkkitehti Tomi Perko.

– Päädyimme myöskin siihen, ettemme tavoittele kovin voimakkaasti julkisen rakennuksen luonnetta, koulu voi olla ilmeeltään melko lähellä asuinrakennuksia.

Asemakaava ei määritellyt rakennuksen muotoa, mutta saneli kerrosluvuksi kaksi.

– Kolmessa kerroksessa piha olisi saatu ehkä suuremmaksi. Perusratkaisu valkeni kuitenkin melko helposti, sanoo Perko.

Koulun sydän on korkea keskusaula, jossa nykytyyliin myös ruokaillaan. Tähän liittyvät opetustilat omina siipinään. Keskusaulasta, jossa koululaiset myös ruokailevat, erkanevat siivet kahteen suuntaan, pohjoiseen ja etelään. Auringon puolella on opetustiloja niihin liittyvine pihoineen, pohjoisen puolelle taas sijoittuvat ne tilat, jotka edellyttävät huoltoliikennettä.

Ruokalan kohdalla taitto-oven takana avautuu suuri, 600-neliöinen liikuntasali. Toinen koulun ylpeys on 120-paikkainen auditorio, jonka tekniikka mahdollistaa vaikkapa laadukkaat dvd-elokuvaesitykset.

Oman haasteensa koulun suunnitteluun toivat väestönsuojamääräykset. Pieni lakimuutos, jolla aikaisempi vaatimus kahdesta kerrosalaprosentista korvattiin mitoituksella todellisen henkilömäärän mukaan, on johtanut kouluissa väestösuojatilojen kolmin-nelinkertaistumiseen.

– Usein tähän myönnetään helpotuksia, tässä tapauksessa ei, sanoo Perko.

Lähes tuhannen neliön väestönsuojatiloihin onkin sijoitettu tavanomaisten huolto- ja pukeutumistilojen lisäksi esimerkiksi musiikkiluokka, jonka valoisuusvaatimuksissa on joustettu. Määräysten salliman kokoinen ikkuna on toteutettu Perkon kehittämällä erikoisratkaisulla, jossa ikkuna-aukon vieressä on umpiosa, jonka suojasta voidaan tiukan paikan tullen kääntää väestönsuojan ovi ikkunan eteen.

Asemakaavan vaatimukset normaalia kalliimmasta ulkoverhouksesta johtivat siihen, että sisätilat oli toteutettava mahdollisimman edullisesti. Niissä arkkitehdin liikkumavara on ollut vähäinen.

 

Peruskoulu alusta loppuun

Uuden perusopetuslain mukaisesti Kartanonkosken koulu saattelee oppilaat alakoulun ekaluokalta peruskoulun loppuun saakka. Osa oppilaista saattaa tulla päiväkodin kautta taloon jo vaippaikäisenä.

– Päiväkodissa on sata lasta, meillä yksi ikäluokka on samankokoinen, sanoo Kartanonkosken koulun rehtori Mikko Jordman.

– Varmaan osa päiväkodin lapsista jatkaa koulua samassa talossa, mutta oppilaita tulee muualtakin.

– Kartanonkosken koulu on tavallinen suomalainen peruskoulu, paaluttaa rehtori. – Suomalainen koululaitos on todettu kansainvälisissä vertailuissa erinomaiseksi, tämän tason ylläpitämisessä on haastetta riittävästi.

Kartanonkosken alue on rakentunut vauhdikkaasti, ja koulun rakentamisella oli kiire. Hankkeen nopeuttamiseksi toteutettiin niin sanottu ranskalainen urakkakilpailu.

Käytännön rakennuttamisesta huolehti VTK-kiinteistöt, joka on Vantaan kaupungin kokonaan omistama kiinteistöyhtiö.

Kuvagalleria

VG6Q9322.jpg
VG6Q9322.jpg
VG6Q9323.jpg
VG6Q9326.jpg
VG6Q9329.jpg
VG6Q9330.jpg
VG6Q9331.jpg
VG6Q9335.jpg
VG6Q9337.jpg
VG6Q9341.jpg
VG6Q9344.jpg
VG6Q9347.jpg
VG6Q9349.jpg
VG6Q9351.jpg
VG6Q9352.jpg
VG6Q9353.jpg
VG6Q9361.jpg
VG6Q9362.jpg
VG6Q9363.jpg
VG6Q9365.jpg
VG6Q9367.jpg
VG6Q9369.jpg
VG6Q9371.jpg
VG6Q9374.jpg
VG6Q9376.jpg
VG6Q9377.jpg
VG6Q9379.jpg
VG6Q9733.jpg
VG6Q9738.jpg
VG6Q9742.jpg
VG6Q9745.jpg
VG6Q9746.jpg
VG6Q9749.jpg
VG6Q9759.jpg
VG6Q9760.jpg
VG6Q9763.jpg
VG6Q9766.jpg
VG6Q9768.jpg
VG6Q9773.jpg
VG6Q9775.jpg
VG6Q9780.jpg