Kansallisteatterin peruskorjaus

Kansallisromanttinen arkkitehtuuri oli vuosisadanvaihteen kansainvälinen tyyli, joka teki suomalaisesta arkkitehtuurista maailmankuulun. Onni Tarjanne oli yksi nimiarkkitehdeistamme ja hänen suunnittelemansa Suomen Kansallisteatteri on yksi kansallisromanttisen tyylisuunnan merkittävimmistä rakennuksista. Kuten muutkin ajan rakennukset, se oli rikkaasti massoiteltu kivilinna, joka oli koristeltu niin reliefein kuin kasviaihein. Rakennuksen sisätilat hehkuivat värikylläisyyttä. Väritys lämpiöissä oli haaleankeltainen valkoisen salin ollessa voimakkaan italianpunainen.

Kansallisteatteri oli aikanaan pohjoismaiden suurin teatteri ja taloteknisesti edistyksellinen. Siellä oli sähkövalo, painovoimainen ilmanvaihto ja keskuslämmitys. Myös rakennusteknisesti sitä saattoi pitää modernina, esimerkiksi teräksinen kattoristikko edusti aikansa uutta rakennustekniikkaa.

Sadan vuoden matka on kuljettu. Teatteri on käynyt läpi, eritoten interiöörin ollessa kyseessä, useita muutoksia. Tilat olivat kadottaneet alkuperäistä luonnettaan. Myös rakennusteknisesti se oli ehostamisen ja korjauksen tarpeessa, puhumattakaan tuotantopuolen teknisestä tasosta. Teatteritekniikka oli käsikäyttöistä. Suomen Kansallisteatteri tilasi lopulta tarveselvityksen mahdollisia toimenpiteitä varten.

Tarveselvitys

‑ Alunperin hankkeessa tähdättiin vain sisäpuoliseen yleisötilaremontointiin, kuten interiööriarkkitehtuurin muutoksiin ja pyörönäyttämön teknisen tason parantamiseen, kertoo Mauri Karttunen Engel Rakennuttamispalvelut Oy:stä.

Tarveselvityksen mukaan puhuttiin noin 50 miljoonan markan arvoisesta remontista, mutta teknisen tutkimuksen edetessä alkoi näyttää siltä, että vikaa on muuallakin. Graniittijulkisivut ja vesikatto vaativat toimenpiteitä. Ne korjattiin vuonna 1999. Vuonna 2000 tehtiin ulkopuolisia paalutustöitä, korjattiin pääsisäänkäyntialue ja tehtiin peruskorjausvaiheen edellyttämät TATEn väliaikaisjärjestelyt. Varsinaiset sisäpuoliset työt aloitettiin vuoden 2001 alussa. Niin sanottuja raskaita töitä ei alun perin pitänyt tehdä lainkaan. Esimerkiksi perustukset piti jättää rauhaan.

Kansallisteatteri oli kuitenkin rakennettu vetisen maamassan päälle ja perustettu puupaaluille. Puupaalutus on herkkä vaurioitumaan, jos pohjavesi laskee ja puuaine tulee kosketuksiin hapen kanssa. Asiaa ryhdyttiin tutkimaan.

‑ Kun asiantuntijoilta kysyttiin paalutuksen todellisesta kunnosta, syntyi toisistaan melkoisesti eroavista lausunnoista ristiriitatilanne. Osa näytteistä osoitti paalujen olevan kunnossa ja osassa oli jo lahoamia. Tilanne johti siihen, että rakennustoimikunnassa päätettiin uusia paalutus, kertoo Mauri Karttunen.

Hanke monimutkaistui, konsulttien ja tekijöitten määrä kasvoi, samoin budjetti. Myös aikataulu muuttui.

Töiden ajoitus on tehty teatteritoiminnan ehdoilla, mm. Pieni näyttämö ja Willensauna ovat toimineet koko ajan toisessa päässä taloa Suuren näyttämön toimiessa peruskorjausvaiheen ajan Aleksanteri-teatterin tiloissa. Kuten nykyään aina on hankkeissa tapana, aikataulu on ollut erittäin tiukka ja teatteritoiminta pääsee aloittamaan syysnäytäntökautensa ohjelman mukaisesti.

Arkkitehtuuri

Sadassa vuodessa ehti tapahtua paljon. Teatteri on muuttunut ja sen arkkitehtuurin alkuperäinen anti kadonnut. Tarveselvityksessä tuli selvästi ilmi, että tekniikan ja mm. sosiaalitilojen modernisointi ja eheän ja arvokkaan tyylin palauttaminen oli toivottavaa.