Artikkelit

Kaakkurin koulu ja Kaakonpojan päiväkoti

Yhtenäisperuskoulusta tuli laadukas kokonaisuus

Kaakkurin koulu ja päiväkoti on rakennuksena Suomen ensimmäisiä yhtenäisperuskouluja. Uusi rakennus pitää sisällään uuden kaupunginosan kaikki koululuokat 1 6 luokka-asteisiin asti ja lisäksi päiväkodin sekä erityisluokat myös vaikeavammaisille koululaisille.

Oulun eteläpuolelle parhaillaan nousevasta Kaakkurista on suunnitelmien mukaan tulossa 16 000 asukkaan kaupunginosa, itse asiassa pikkukaupunki kaupungissa, hyvillä palveluilla varustettuna.

 

Yhtenäisperuskoulu on kaikkiaan noin tuhannen ihmisen yhteisö, joista koululaisia on noin 800, päiväkotilapsia noin sata ja henkilökuntaakin noin sata. Koulun keittiö on lisäksi koko Oulun eteläisen alueen aluekeittiö, jossa tehdään ruoat muille kouluille ja myös monelle muulle kaupungin laitokselle.

 

‑ Aluksi suunnitelmissa oli tuhannen oppilaan koulu, mutta opetuspuoli katsoi yksikön liian suureksi ja päädyttiin vähän pienempään, kertoo rakennuspäällikkö Jukka Heikkilä Oulun kaupungin teknisestä keskuksesta.

Kun suunniteltavana ja rakennettavana oli kaupungin ensimmäinen yhtenäisperuskoulu ja poikkeuksellisen suuri yksikkö, tavoitteet asetettiin tavallistakin korkeammalle.

‑ Maaperä oli tavallaan neitseellinen, mikä nosti tavoitteena olevaa laatutasoa. Päättäjätkin innostuivat hankkeesta, Heikkilä toteaa.

Suunnitteluaikaa hankkeelle oli kaikkiaan noin kaksi vuotta. Arkkitehti Pekka Lukkaroisen tukena oli pedagoginen suunnitteluryhmä, jota veti Kaakkurin koulun rehtori Markku Niskavaara. Projektiarkkitehtina toimi arkkitehti Timo Koljonen ja sisustussuunnittelusta vastasi Sisustusarkkitehtitoimisto Vesa Ervasti Ky.

Tarkistetun hankesuunnitelman jälkeen Oulun kaupunki hyväksyi Kaakkurin koulun päiväkodin budjetiksi 20 miljoonaa euroa.

 

Budjetti piti hyvin. Rakennuspäällikkö Heikkilä ja projektipäällikkö Veli Mettovaara Engel Rakennuttamispalvelut Oy:stä arvioivat rakentamisajan osuneen hyvään saumaan. Ison kohteen toteuttaminen kiinnosti rakennusliikkeitä ja kilpailusta tuli varsin tiukka. Rakennuskustannuksetkaan eivät juuri nousseet rakentamisen aikana.

 

Oma sisäänkäynti joka solulle

Kaareva rakennus on kaksikerroksinen. Päiväkoti ja pienemmät koululaiset ensimmäisestä kuudenteen luokkaan ovat ensimmäisessä kerroksessa ja isot koululaiset seitsemännestä yhdeksänteen toisessa kerroksessa, samoin koulun hallinto ja henkilökunnan yhteinen kahvihuone.

 

Perinteistä opettajainhuonetta koululla ei ole, vaan opettajilla on omissa yksiköissään erillisiä työtiloja. Rakennuksen ulkokaarelle on sijoitettu yhteiset tilat, kuten tekstiilityön, kuvaamataidon, teknisen työn ja kotitalouden luokat. Yhteisiä tiloja ovat myös auditorio, kirjasto ja kaksi isoa liikuntasalia.

 

Rakennukseen on kaikkiaan 16 sisäänkäyntiä. Tilat on ryhmitelty niin, että päiväkoti muodostaa yhden kokonaisuuden, esiopetus ja ensimmäiset ja toiset luokat omansa ja luokat kolmannesta kuudenteen omansa. Yhdessä solussa on 6 ‑ 8 luokkaa. Jokaisella solulla on oma värinsä. Luokkien peräseinissä on leveät ovet, joiden ansiosta kaksi luokkaa voi halutessa yhdistää yhdeksi isommaksi tilaksi.

 

Jokaiseen soluun pääsee omista sisäänkäynneistä sisään sekä rakennuksen pohjois- että eteläpuolelta. Tilat on yhdistetty sisäkadulla, joka päättyy yhteiseen aulaan. Aula toimii koulun ruokalana, mutta esikoululaisilla, päiväkodilla ja ykkös- ja kakkosluokkalaisilla on lisäksi oma ruokala omassa solussaan.

 

Myös piha on jaettu niin, että pienemmille koululaisille ja päiväkodille jää oma suojainen pihansa oman sisäänkäynnin yhteyteen. Isossa yhteisessä pihassa on hiekkatekonurmella päällystetty jalkapallokenttä. Pihan rajaa sisäpihaksi jalkapallokentän katsomo ja erillinen väestönsuojarakennus, johon on tässä vaiheessa sijoitettu kaupunginosan nuorisotilat. Myöhemmin tiloja on tarkoitus käyttää kuntosalitiloina ja bändien harjoittelutiloina.

 

Kuvagalleria

01paasisaankaynti.jpg
01paasisaankaynti.jpg
02paivakoti.jpg
04liikuntahalliulkoa.jpg
05pohjjulk.jpg
07pohjjulkisivu.jpg
09keskusaula.jpg
11liikuntasali.jpg
12tietotekniikkaputrki.jpg
13tietotekniikkaputki.jpg
14auditorio.jpg
16taideteos.jpg
17skeittiramppi.jpg
18jalkapallokentta.jpg
20kello.jpg
21keinunallakumiasvaltti.jpg
22opaste.jpg
23liikuntahallin ulkoseina.jpg
26polkupyorakatos.jpg
27sisapiha.jpg
etelainen_sis_kaynt.jpg
kellotorni.jpg
keskusaula.jpg