Nykyaikainen rautakauppa on monipuolinen tavaratalo. Tämä näkyy myymälärakennuksen suunnittelussa ja rakentamisessa. Niitä ohjaavat tuotteiden näyttävä esillepano ja asioinnin vaivattomuus.
K-rauta Palokka täydentää Jyväskylässä Palokankeskuksen kokonaisuutta. Aluetta on kehitetty yli kymmenen vuoden ajan, ja K-rauta Palokka oli kolmannen rakennusvaiheen ensimmäinen osa. Alue täydentyy vielä kolmannen vaiheen toisella osalla, minkä jälkeen nykyinen kaava on rakennettu valmiiksi.
K-rauta Palokka rakennettiin uudelle alueelle, josta purettiin muutama vanha puutalo. Tontin pohjana oli pelto, joka vietti jyrkästi suolle päin.
– Tonttia leikattiin voimakkaasti toiselta puolelta ja täytettiin toiselta. Leikkausalueelta löytyi isoja kiviä, rakennuspäällikkö Jukka Patala Skanska Talonrakennus Oy Keski-Suomesta kertoo maansiirtotöistä.
– Kun kyse on isosta rakennuksesta, sitä ei saa sijoitettua ihan tasaiselle tontille. Maaston muoto tarjosi oman haasteensa. Emme myöskään alkuvaiheessa tienneet tarkasti vieressä kulkevan tien korkeutta, lisää rakennesuunnittelusta vastanneen Finmacon Oy Keski-Suomen projektipäällikkö Pekka Flyktman.
K-rauta Palokassa on kerrosneliöitä vajaa 10 000. K-raudan viereiselle tontille rakennetaan liikerakennuskaavan mukaan vielä noin 20 000 kerrosneliötä.
K-rauta Palokan KVR-urakoinnista vastanneen Skanska Talonrakennus Keski-Suomen Patala sanoo, että uuden ajan rautakauppa suunniteltiin yhdessä Rautakeskon kanssa.
– Rakennuspaikka on kaavoitettu Rautakeskon rakennustarpeen mukaan, Patala luonnehtii.
K-rauta Palokan suunnittelun pohjana oli Rautakeskon konsepti. Johtaja Jani Karotie Rautakesko Oy:stä sanoo, että konseptissa on huomioitu muun muassa toiminnallisuus, kaupallinen ilme, tuoteryhmittely ja sen painotukset sekä alueen logistinen toimivuus.
– Rakentamista toki ohjaavat myös liikepaikan sijainti ja kaavamääräykset, Karotie jatkaa.
Suunnittelussa otettiin huomioon myös se, että myymälän yhteyteen tulivat K-maatalouden palvelut.
– Suunnittelun perustana on, että rakennus palvelee rautakaupan tarpeita. Siinä huomioidaan rautakaupan tavaraliikenne, pyritään saamaan tuotteet hyvin esille ja huolehditaan asioinnin helppoudesta. Maatalouden tavaravirrat kulkevat nykyisin suurelta osin toimittajilta suoraan tiloille, joten myymälän tilankäyttöön maatalouden tuoteryhmillä ei ole suurta vaikutusta. Ulkomyymälän osalta huomioitiin maatalouden koneiden vaatima tilantarve, Karotie kertoo.
Kohteen arkkitehtisuunnittelusta vastannut arkkitehti Jouni Saarinen sanoo, että konseptisuunnittelussa käydään keskustelua tontin käyttömahdollisuuksien ja toiminnallisten vaatimusten saavuttamisen kesken.
Haasteen Saariselle heittivät erityisesti K-raudan tontti ja alueen vaiheittainen rakentaminen.
– K-raudan tontin muoto oli haastava. Tontin rajojen suunnat olivat hieman epämääräiset. Tontin toinen puoli oli sen verran pehmeää, että rakennukselle itselleen oli tarjolla yksi paikka. Oma työnsä oli saada parkkipaikat paikoilleen ja sovittaa kahden eri liikerakennuksen välinen yhteys jatkoa ajatellen toimivaksi.
Saarinen sanoo, että konseptin mukaisessa suunnittelussa korostuu tiedonkulku. Koska tietoa on olemassa paljon jo valmiiksi, täytyy kaikilla toimijoilla olla oikea ja ajantasainen tieto käytössään.
– Itse asiassa tällainen suunnittelu kysyy kokemusta, jotta mahdolliset karikot vältetään. Konseptissa on visuaalisesti paljon jo valmista, mutta oma haasteensa on toiveiden sovittamisessa käytäntöön, Saarinen arvioi.
K-rauta Palokan myymälärakennuksessa on ulkopuolinen teräsrunko. Seinissä käytettiin pelti-villa-pelti-elementtiä.
Rautakeskon konseptin mukaisesti rakennuksessa on teräksestä valmistetut ulkopuoliset pilarit.
– Lähtökohtana oli, että pilarit väistävät hyllyjä. Kaikkien seinäpintojen oli oltava hyllyttämisen takia suoria, Flyktman sanoo.
Katossa on kantava pelti sekä villaa ja huopaa. Puutarhapihan katosta puolet on peltiä ja puolet valokatetta. Puutarhapihaan saadaan valoa lasiseinien kautta.
Taimipiha jätettiin kattamattomaksi. Myytävien taimien suojaksi rakennettiin tuulisuojaseinät.
Rakennuksessa on maavarainen alapohja. Myymälän lattiassa käytettiin betonia.
Myymälään rakennettiin neuvottelutiloja sekä väestönsuoja, jossa on sosiaali- ja pukuhuonetiloja.
K-rauta Palokkaan tehtiin yhtenäinen, lähes 1 000 neliömetrin näyttelyalue, jossa esitellään keittiöitä, kylpyhuoneita, saunoja, tulisijoja, puutarhatuotteita ja kodin säilytystiloja.
Näyttelyalue sähköistettiin ja sen lattiaan laitettiin noin 1 300 neliötä laminaattia.
– Myymälään tehtiin viimeisimmän konseptin mukainen näyttelyalue. Tavoitteena on osoittaa, että rautakauppa voi olla aidosti virikkeellinen, Karotie korostaa.
– Näyttelyalueen laajuus on iso uusi asia. K-raudat ovat nykyään tavarataloja. Perinteinen varasto on muuttunut sekin myymäläksi, K-rauta Palokan kauppias Jussi Perälä täydentää.
Perälä laskee, että myymälässä on noin 2 500 lavapaikkaa.
Rakennusurakka aloitettiin Palokassa maaliskuussa 2009, ja luovutuspäivä oli helmikuun 2010 alussa. Jukka Patala kuvaa projektia aikataulutukseltaan varsin normaaliksi.
– Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että lupaprosessi aloitettiin Jyväskylän maalaiskunnan kanssa, mutta luvat antoi lopulta Jyväskylän kaupunki, Patala viittaa vuoden 2009 alussa tapahtuneeseen kuntaliitokseen.
Hän kertoo KVR-urakan alihankinnan olleen rakennuksen teräsrunkoa lukuun ottamatta hyvin pitkälti keskisuomalaista.
– Rakentamisen suhdanteet olivat urakan aikaan sellaiset, että tekijöitä löytyi helposti, Patala mainitsee.
Urakka onnistui lopulta niin hyvin, että kauppias Perälä joukkoineen pääsi kalustamaan myymälää etuajassa. Pekka Flyktman sanoo, että aikataulussa voitettiin esimerkiksi sillä, että K-raudan tukimuurit elementoitiin.
K-rauta Palokan virallisia avajaisia vietettiin 18. helmikuuta.
– Myymälä saatiin oikeasti valmiiksi kaupanteon avaukseen, suvussaan jo viidennen polven kauppias Perälä toteaa.