Artikkelit

Intiön hoivakoti

Valoa ja kodinomaisuutta Intiön hoivakodissa

Oulun Intiön uusi hoivakoti sai asukkaat joulukuun toisella viikolla. Vanhukset muuttivat vanhasta Kontinkankaan sairaalasta, jossa samassa huoneessa saattoi asua jopa kuusi ihmistä.

Intiön hoivakodissa on kaikkiaan 90 paikkaa jatkuvaa hoivaa ja valvontaa tarvitseville vanhuksille. Hoivakodin alakerrassa on tiloja alueelliselle avopalvelulle, kuten ruokapalveluille ja monitoimitilaa isompia juhlia varten, kuntosali sekä toimistotiloja.

 

Asuintilat ovat kolmessa kerroksessa. Jokainen kerros muodostaa osaston, joka jakautuu kolmeen soluun, joissa on muun muassa yhteiset aulatilat ja noin kymmenen asuinhuonetta. Suurin osa asukkaista asuu yhden hengen huoneissa, ja jokaisessa huoneessa on oma kylpyhuone.

 

Huoneisiin mahtuu erikoissänky, pieni pöytä ja pari piironkia. Mitoitus kertoo myös siitä, että hoivakoti on todella huonokuntoisia vanhuksia varten, heitä, jotka eivät paljon omatoimisesti liiku tai touhua. Seurustelun ajatellaan tapahtuvan yhteisissä aulatiloissa, huoneet ovat lähinnä nukkumista ja lepäämistä varten, mutta antavat myös mahdollisuuden yksityisyyteen.

 

‑ Hoivakodin ilme on modernia, ajatonta. Kodinomaisuutta on tavoiteltu materiaalivalinnoilla ja kalustuksella. Puuta on käytetty paljon ja yleissävynä on tammi, kertoo pääsuunnittelija, arkkitehti Pekka Lukkaroinen.

Kohteen sisustussuunnittelun on tehnyt Sisustusarkkitehtitoimisto Vesa Ervasti Ky.

 

Kodinomaisuutta tuovat myös saunatilat, jonne liikuntaesteisetkin pääsevät helposti. Jokaisella solulla on myös lasitettu ulkoterassi, joten vanhusten ulkoileminen on helpompi toteuttaa kuin useimmissa tämän päivän hoivakodeissa. Sisäpihalla on lisäksi pieni, aidattu piha-alue grillikatoksineen, johon mahtuu pitämään esimerkiksi kesäjuhlia.

 

Oulun kaupunki hyväksyi Intiön hoivakodin hankesuunnitelman vuonna 2002. Vanhustenhuollon strategiassa tavoitteeksi on asetettu, että myös pitkäaikaisen hoidon yksiköt ovat kodinomaisia. Mallia ja ideoita toteutukseen haettiin sekä Suomesta että ulkomailta.

 

Tilataidetta kolmion kärkeen

Hoivakodin julkisivu itään on terävä kolmion kärki, johon on sijoitettu kuvataiteilija Hannu Väisäsen tilateos. Teoksen takana ovat isot, lasitetut oleskeluterassit jokaisessa kolmessa asuinkerroksessa. Julkisivu on valkobetonia, jota on elävöitetty alumiinisäleiköllä. Sisääntulon puolelta julkisivua on elävöitetty erikoisvärjätyllä pinkillä profiilipellillä.

 

Tilataideteoksen sijoittaminen kolmion mallisen talon kärkeen oli pääsuunnittelijan, arkkitehti Pekka Lukkaroisen idea. Hoivakodin tontti on kolmion mallinen, ja alueen rakennuskaavassa edellytettiin, että rakennus ulottuu kolmion jokaiseen kärkeen. Oulun kaupungillekin ratkaisu sopi hyvin, koska Oulussa noudatetaan periaatetta, jonka mukaan julkisten rakennusten budjeteissa varataan prosentti taiteelle.

 

Taideteosten tilaaminen hoivakotiin juuri Hannu Väisäseltä oli osuva valinta, sillä Väisänen on elänyt lapsuutensa varuskuntakaupunginosa Intiössä. Väisänen on kirjoittanut myös omaelämänkerrallisen romaanin Vanikan palat, joka sijoittuu hänen lapsuus- ja nuoruusvuosiensa Intiöön. Väisäsen toinen teos, kaksiosainen maalaus ”Kymmenen tuhatta oliota”, on ensimmäisen kerroksen monitoimisalin seinällä.

 

Kuvagalleria

IH01.jpg
IH01.jpg
IH02.jpg
IH03.jpg
IH04.jpg
IH05.jpg
IH06.jpg
IH07.jpg
IH08.jpg
IH09.jpg
IH10.jpg
IH11.jpg
IH12.jpg
IH13.jpg
IH14.jpg
IH15.jpg
IH16.jpg
IH17.jpg
IH18.jpg