Artikkelit

Innopoli 2

Veistoksellinen rakennuskokonaisuus sijoittuu Kehätie I:n varrelle kahden kaupunkikuvan väliin, osaksi Otaniemi – Tapiola -yhteyttä ja tarjoaa ohikulkijalle katseltavaa, käyttäjille helposti muokattavaa toimitilaa ja hienot puitteet yrityskuvan rakentamiseen arkkitehtuurin keinoin.

Veistoksellisuus kulkee johdonmukaisesti läpi rakennuksen massoista sisätiloihin. Kaikki muodot tukevat kokonaisuutta pienintä yksityiskohtaa myöten. Rauhallinen, kaareva muoto ja kolmen-, kuuden- ja yhdeksänkymmenen asteisten kulmien geometria rytmittää rakennusta niin ulkoa kuin sisältäkin.

 

Kaupunkikuva

‑ Minun osaltani tämä hanke oli jo itämässä, kun Innopoli 1 tehtiin. Silloin katsottiin, millainen mahdollinen laajennusvaihe tulisi olemaan. Ajatuksina olivat Kehätien läheisyys ja nauhakaupunkimaisuus. Ideasta oli olemassa luonnoksiakin. Hanke herätettiin uudelleen eloon kaavoituksen yhteydessä, arkkitehti Kaarina Löfström toteaa.

Ennen Innopoli-hankkeen ensimmäistä vaihetta alueelle ei juurikaan ollut rakennettu. Tulevaa rakentamista silmällä pitäen uusilla rakennuksilla on kaupunkikuvallinen tehtävä. Kaupunkikuvallisella otteella on näin suunnittelussa keskeinen rooli.

 

Rakennuksen sijainti Kehätien varrella osuu kahden kaupunginosan rajalle. Toisella puolella tietä on Tapiolan puutarhakaupunki ja toisella puolella Alvar Aallon punaisen tiilikauden mestariteos, Otaniemen kampus ja sitä täydentävät rakennukset. Arkkitehdin tehtävänä oli kehittää kaupunkikuvaa niin rakennusmassoin kuin materiaalivalinnoinkin.

 

‑ Uuden rakennuksen piti muodostaa Innopoli 1:n kanssa jännitteinen kokonaisuus ja toisaalta kaupunkikuvallinen pääte. Massoittelua tarkasteltaessa mm. voimakas kaarimuoto on osa rajaavaa olemusta, osa tulevaisuudessa rakennettavaa Maarin aukiota, Kaarina Löfström kertoo.

 

Kaavoitukseen liittyi paikoitusalueen problematiikka. Pohjaolosuhteiden ollessa huonot vetiseen saveen olisi ollut kohtuuttoman kallista kaivaa paikoitustiloille paikka. Parkkialueet on nyt sijoitettu osittain rakennuksen alle maantasoon, osittain kannelle. Väestönsuojat on rakennettu maantasoon.

 

Arkkitehtuuri

– Uusi rakennus sisältää aihioita vanhasta. Massoittelu tosin on rauhallisempi, mutta materiaalit ovat samoja: teema ja sen muunnelma kulkee tässäkin keskeisenä ajatuksena. Tiilisyys on tärkeä. Ulkolasi, sen väritys ja muu väritys noudattavat Innopoli 1:n linjaa. Suuri keskeishalli saa seurakseen tässä rakennuksessa atriumin, jota käytetään myös ravintolana.

 

Massojen suunnat ja mitoituksen Kaarina Löfström on valinnut ensimmäistä vaihetta ajatellen. Massoittelussa hän on ottanut mukaan molempien rakennusten kohdalla noppa-ajatuksen. Innopoli 1:ssä noppia on kuusi ja tässä uudessa rakennuksessa kaksi. Noppa-ajatus on peräisin ajalta, jolloin Kaarina Löfström tutki arkkitehtuurin mahdollisuuksia työympäristösuunnittelussa. Silloin päättäjät innostuivat ajatukseen ja nopista tuli osa Innopoli-konseptia.

 

Materiaalit valittiin välittäjiksi kahden kaupunkikuvan välille. Ei riitä, että käytetään tiiltä, mukaan on saatava myös työtapojen perinne. Käsityön leima on tärkeä osa arkkitehtuuria, koska Alvar Aallon Otaniemi on paikalla muuratun tiilen arkkitehtuuria.

 

Sisätilat

Rakennus voidaan jakaa tilallisesti kahteen palvelevaan osaan, käytävään ja atriumtilaan. Niistä päästään auditorioihin, kokoustiloihin ja toimistotiloihin. Käytävä ja atrium rakentuvat kahden puhtaan viivan geometrialle ‑ ympyränkaarelle ja kolmion muodolle. Pitkän massan muodostava toimisto rakentuu kolmion lyhimmälle ja pisimmälle sivulle noppien sijainnin jäädessä niiden väliin komplementaarisesti. Kaikki tilat alistuvat tälle selkeälle ja ryhdikkäälle jaolle.

 

Kuvagalleria

s34innopol.jpg
s34innopol.jpg
s35innopol.jpg
s36jukisivu.jpg
s36muotokieli.jpg
s36paasisaankaynti.jpg
s37kaari.jpg
s37kaari2.jpg
s37massoittelu.jpg
s38kuva.jpg
s39grill.jpg
s39paasisaantulo.jpg
s39yhdyssilta.jpg
s40auditorio.jpg
s40neuvottelutila.jpg
s40tyotila.jpg
s41kolmio.jpg
s41saunakabinetti.jpg
s42atriumpiha.jpg