Artikkelit

Hyvinkään terveyskeskussairaalan lisärakennus

Erikoissairaanhoito ja terveyskeskus niveltyvät tosiinsa

01-hyvinkaansairaala.jpg

Hyvinkään Sairaalanmäkeen on valmistunut terveyskeskussairaalalle uudisrakennus, joka mahdollistaa erikoissairaanhoidon ja terveyskeskuspalvelujen yhdistämisen. Kohteen suunnittelua tehtiin koko hankkeen ajan Hyvinkään sairaalan kanssa.

Hyvinkään terveyskeskuspäivystys muutti Hyvinkään sairaalan tiloihin syksyllä 1999. Alusta lähtien tilat osoittautuivat liian ahtaiksi. Kiljavan sairaalan toimintojen päättyessä vuoden 2002 alussa toiminnot siirtyivät Hyvinkään sairaalaan.

Koska korvaavia tiloja ei Hyvinkäällä aiemmin ollut, perustettiin Kiinteistö Oy Hyvinkään Sairaalanmäki rakennuttamaan tarvittavat lisätilat.

Työt alkoivat syksyllä 2000 ja rakennus valmistui vuoden 2001 lopussa. Hyvinkään kaupungin osuus yhtiöstä ja uudisrakennuksesta on 2/3 ja Hyvinkään sairaanhoitoalueen osuus 1/3. Tämä on ensimmäinen sairaanhoitopiirin ja kunnan yhteishanke koko maassa, jossa päivystys on keskitetty ympärivuorokautisesti siten, että se koskee kunnan koko väestöä eikä muita päivystyspisteitä ole terveyskeskuksen eikä erikoissairaanhoidon puolella.

Hyvinkään kaupungin terveyskeskuspäivystys on toiminut uusissa tiloissa Sairaalanmäen terveysasemalla 12.12.2001 alkaen. Hyvinkään sairaalan päivystyspoliklinikan ja terveyskeskuksen välinen yhteinen alue on remontoitu ja päivystysten yhteinen sisäänkäynti ja vastaanottoalue sekä ensihoitohuone ovat valmistuneet.

Rakennuksessa Hyvinkään kaupungilla on kaksi 30 sairaansijan vuodeosastoa, toimistotiloja sekä tilat ambulanssia ja sairaankuljettajia varten. Uusille vuodeosastoille on keskitetty perusterveyshuollon akuuttisairaanhoito, entisiin tiloihin pääterveysasemalle taas kuntoutus ja pitempiaikainen sairaanhoito.

 

Yhteisprojekti

Johtava ylihoitaja Eeva Kauppinen sanoo yhteistyön toteutuvan siten, että päivystys on klo 22   08 Hyvinkään sairaalan tiloissa. Yhteistyö näkyy myös siinä, että kun potilaat ilmoittautuvat, he ilmoittautuvat kaikki samaan pisteeseen ja siitä katsotaan, menevätkö he erikoissairaanhoitoon vai Hyvinkään kaupungin päivystykseen.
  Yhteistyötä on se, että on yhteisiä tiloja, neuvottelutiloja ja molemmilla toimistotiloja ensimmäisessä kerroksessa. Lisäksi Hyvinkään kaupungilla on A-lähdön ambulanssitalli ja sairaankuljetusmiehistön tilat.
  Käyttäjän mielipiteet ja asiantuntemus on tullut mukaan ihan alusta saakka. Olemme saaneet äänemme kuuluviin erittäin hyvin, ja yhteistyö rakennuttajan ja rakentajien kanssa on ollut erittäin positiivista.

Kohde eli koko ajan, koska sairaalarakentaminen on erikoisrakentamista ja siinä on otettava monenlaisia asioita huomioon. Vuodeosastot ja päivystystilat ovat jatkuvassa käytössä ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa. Se jo vaikuttaa paljon rakentamiseen. Uutta tekniikkaa on tullut paljon, ja sen soveltaminen asiakkaille joudutaan pohtimaan yhdessä.

Eeva Kauppinen pitää kokonaisuutta onnistuneena.
  Jos katsotaan vuodeosastoja, ne on alun perin suunniteltu siten, että siellä toimii kaksi tiimiä, ja osasto jaetaan kahteen 15 potilaan yksikköön. Aputilat ovat mahdollisimman lähellä potilashuoneita. Tiloissa on ajateltu käytännöllisyyttä ja sitä, että henkilökunnalla on lyhyet matkat liikkua. Käytävien on syytä ollakin leveitä, koska siellä kulkee paljon sänkyjä, pyörätuoleja ja erilaisilla apuvälineillä kulkevia.
  Kaikki materiaalit, joita joudutaan siivoamaan, on neuvoteltu käyttäjän kanssa ja olemme pystyneet vaikuttamaan niihin. Ympäristö on ihmisen paranemisessa hyvin tärkeä, samoin värit ja viihtyvyys. Potilashuoneet ovat valoisia ja huoneissa on lämpimät sävyt. Tiloissa on ajateltu nimenomaan potilaita ja henkilökuntaa, Eeva Kauppinen huomauttaa.

 

Tilapalvelu konsulttina

Hyvinkään kaupungin tilapalvelu on toiminut kohteen rakennuttajakonsulttina. Tilaajana ja rakennuttajana on Kiinteistöosakeyhtiö Hyvinkään Sairaalanmäki. Rakennusinsinööri Kari Kaijansikko rakennuttajan edustajana sanoo, että kaupungilla on kiinteistöosakeyhtiöön enemmistö, jota kautta on päädytty ratkaisuun, että kaupungin organisaatio hoitaa suunnitteluttamisen ja rakentamisen ja toimii projektin vetäjänä.
  Olemme hoitaneet projektia hankesuunnittelusta asti. Uudisrakennukselle muodostettiin oma tontti. Rakentaminen lähti liikkeelle uusien ja korvaavien pysäköintialueiden rakentamisella, koska uusi tontti asettui vanhan pysäköintialueen päälle. Piha-alueille jouduttiin tekemään mittavat muutostyöt.

Kuvagalleria

01-hyvinkaansairaala.jpg
01-hyvinkaansairaala.jpg
02-hyvinkaansairaala.jpg
03_hyvinkaansairaala.jpg
04_hyvinkaansairaala.jpg
05_hyvinkaansairaala.jpg
06_hyvinkaansairaala.jpg
08_hyvinkaansairaala.jpg
09_hyvinkaansairaala.jpg
11_hyvinkaansairaala.jpg
13_hyvinkaansairaala.jpg
14_hyvinkaansairaala.jpg
16_hyvinkaansairaala.jpg
18_hyvinkaansairaala.jpg