Raakamäntyöljyä jalostavan Forchem Oy:n tehdas Raumalla on maailman suurin mäntyöljyn kuivatislausyksikkö. Se oli vuonna 2002 maamme kemian teollisuuden suurin hanke. Rakennuskantaan kuuluvat tuotantolaitos oheistiloineen ja toimitilat.
‑ Kokonaisinvestointi on ollut vajaat 70 miljoonaa euroa. Täydellä kapasiteetilla laitos valmistaa erilaisia mäntyöljyn jalosteita 150 000 tonnia vuodessa. Tämä on noin 10 prosenttia maailman raakamäntyöljyä jalostavasta tuotannosta, kertoo Forchem Oy:n edustaja Juhani Saviainen.
Forchem jalostaa raakamäntyöljystä mäntyhartsia ja mäntyrasvahappoa. Sivutuotteena syntyy mäntypikeä. Hartsien tuotannon osuus on noin 20 – 28 % ja rasvahappojen noin 30 ‑ 38 %.
‑ Insinööritoimisto Rintekno Oy toimitti laitoksen sovelletulla ”avaimet käteen” -periaatteella tilaajalle. Kyse ei ollut pelkästään prosessisuunnittelusta, vaan laitteitten ja järjestelmien kokonaistoimituksesta, joka toteutettiin yhteistyössä tilaajan projektiorganisaation kanssa. Me olemme myös valvoneet tuotannontekniikan asennusten työt, kertoo markkinointijohtaja Reino Kalmari.
Lähtökohta hankkeelle on ollut olevan markkinatilanteen hyödyntäminen. Maailmalla on vain muutama suuri mäntyöljyn jalostaja. Suurin näistä on Arizona Chemical. Se on hankkinut omistukseensa kaikki merkittävät tislaamot Euroopassa ja sillä on ollut tähän asti prosessin investoinneissa vetovastuu – myös Suomessa.
‑ Suomalaisen teollisuuden parissa syntyi ajatus sijoittaa kotimaiseen tuotantoon. Osaamista meillä on omasta takaa. Rahoittajiksi hankkeeseen tulivat Bio Fund Management Oy, Nordea Capital Oy, OKO Venture Capital Oy ja Suomen Teollisuussijoitus Oy. Keskeisessä asemassa liiketoiminnan perustamisessa ovat olleet Bio Fund Management Oy ja alalla aikaisemmin toimineet liiketoiminnan ja tuotannon asiantuntijat.
Projektiin ovat kuuluneet tuotannon tilojen, toimitilojen ja alueen teiden sekä maiseman rakentaminen. Hankkeessa pääsuunnittelijana on toiminut Finnmap Consulting Oy:stä osastopäällikkö Martti Peljo.
‑ Hanke sai meidän osaltamme alkunsa niin, että Rintekno Oy tilasi meiltä arkkitehti-, rakenne- ja LVI-suunnittelun. Prosessisuunnittelusta on vastannut Rintekno Oy ja sähkösuunnittelusta sen sisaryhtiö Systecon Oy.
Finnmap Consulting Oy:öön kuuluva Rapcon Oy on vastannut rakennuttajakonsultin tehtävistä. Rakennustyöt on jaettu alueurakkaan, toimisto- ja teollisuusrakentamisen urakkaan.
Arkkitehti Vesa Näsin kädenjälki on uudenlainen tulkinta modernista arkkitehtuurista. Forchemin tuotanto- ja toimitilat muodostavat jännittävän arkkitehtonisen parin. Ne ovat todiste siitä, että teollisuuden rakennukset voivat olla rakennustaiteellisesti mielenkiintoisia ja tukea liiketoiminnan brandia.
Arkkitehtuuri on osa muodolla johtamista. AEG:n rakennuksia suunnitellessaan saksalainen Peter Behrens loi modernin design managementin perustan. Vesa Näsi on tulkinnut ideaa suunnittelemissaan rakennuksissa suomalaisen rakennustaiteen perinteen hengessä.
Toimistorakennuksen muodostaa kaksi päämassaa, pitkä toimitila ja sisäänkäynnin porrashuone. Arkkitehtonisten massojen suhde on dynaaminen ja toimintoja kuvastava.
Vesa Näsille myös väri on osa arkkitehtuuria. Hän on hyödyntänyt harmaassa yleisilmeessä yönsinistä ja ruosteenpunaista niin ulko- kuin sisätiloissakin massoittelun tukena.