Eduskunnan lisärakennus

Eduskunnan toimistopäällikkö Pauli Lahti laskee lisärakennuksen rakennusprojektin käynnistyneen kymmenen vuotta sitten.

– Silloin lähetin kirjeen Rakennushallitukselle kertoen, että tarvitsemme lisää tilaa.

Toive ei ole uusi, sillä historiansa aikana eduskunnan tiloja on laajennettu useaan otteeseen. Vuonna 1931 valmistuneen päärakennuksen sivuille, graniittimuurien taakse kätkeytyvät laajennussiivet sekä kaareva siipirakennus valmistuivat 1978. Lisää tilaa saneerattiin Kaupunkiliiton vanhasta toimitalosta vuonna 1991.

Uuden lisärakennuksen tilaohjelma sisältää niitä tiloja, mitä suunnitteluaikana kokonaisuudesta puuttui. Talo ei siten ole pelkästään työhuonerakennus tai kokoustalo, vaan näiden yhdistelmä. Noin 1000 henkeä työllistävä eduskunta tarvitsi 300 työhuonetta ja näille tarpeelliset kokous- ja aputilat. Päärakennuksen ravintolassa oli 400 asiakaspaikkaa, ostoslistalle kirjattiin siis toinen henkilöstöravintola.

Lisäksi tarvittiin 250 hengen kokoussali yhä lisääntyviä kansainvälisiä kokouksia varten. Kokoukset voidaan tulkata 24 kielelle.

Suurta valiokuntaa varten haluttiin pyöreän pöydän kokoushuone.

– Tämä oli silloisen puheenjohtajan Erkki Tuomiojan ajatus. 50 hengen pyöreä pöytä ei mitenkään olisi mahtunut vanhan päärakennuksen tiloihin, joten sen sijoittaminen lisärakennukseen oli ainoa mahdollisuus, muistelee Lahti aikanaan kiivaasti keskusteltua päätöstä.

Ulkoasiainvaliokunnan kokoushuone tuli sijoittaa lähelle suurta valiokuntaa ja näiden valiokuntien virkamiehet lähellä oleviin työtiloihin. EU-tiedotuksen tilat sijoitettiin kansalaisille avoimeen infotilaan.

Haasteellinen kilpailutehtävä

Arkkitehti Pekka Helin muistelee arkkitehtikilpailun olleen haasteellinen.

– Sekä julkisuudessa että ammattipiireissä keskusteltiin paljon siitä, onko paikalle ylipäätään mahdollista rakentaa tämänkokoista rakennusta menettämättä kaupunkikuvallisia arvoja. Lähiympäristön rakennukset ovat vahvoja, ja kaikki omanlaisiaan.

– Arkkitehdin kannalta kilpailu on hyvä tällaisessa tilanteessa, jossa on ristiriitaisia lähtökohtia. Arkkitehti saa hetken työskennellä vapaana taiteilijana, omassa rauhassaan. Vaativa tehtävä voi aiheuttaa rimakauhua, kilpailu antaa mahdollisuuden vapaasti pohtia ja ideoida. Paineet ja vastuu siirtyvät tuomariston harteille.

Kilpailuun jätettiin 200 ehdotusta, joten eri ratkaisuvaihtoehdot tulivat hyvin kartoitetuksi.

– Työstimme useampaakin ideaa, esimerkiksi maalla peitettävää kumparetta. Kilpailun voittanut idea syntyi melko myöhäisessä vaiheessa, paljolti kaupunkikuvallisista lähtökohdista, kertoo Helin.

Kaareva, maljamainen osa oli olennainen osa suunnitelmaa alusta lähtien.

– Tontin mitat rajoittivat talon jalanjäljen. Sylinteriin ei olisi mahtunut tarvittavaa määrää huoneita, mutta kun se levenee kartioksi, ylemmät kerrokset ovat tilavampia. Samalla keskusaula tulee valoisammaksi.

Kartiomainen lasijulkisivu on helppo piirtää mutta vaikea rakentaa.

– Olimme harjoitelleet kaarevia lasijulkisivuja jo Nokian pääkonttorissa ja Ruoholahden Sitran toimitalossa, joten meillä oli aika hyvä käsitys siitä, mikä on toteutettavissa. Toimittajan kanssa yhteistyössä löysimme hyvän ratkaisun, jota ei kovin moni maailmassa pysty tekemään.

Jatkosuunnittelussa ratkaisu ei tiloiltaan juurikaan muuttunut, sen sijaan Arkadiankadun puoleisen julkisivun ilme muuttui lasisesta tiiliseksi.

– Oikeastaan julkisivu oli puuta, tarkentaa Helin. – Lasihan näkyy läpi, taustalla olivat työhuoneiden paneeliseinät, joiden avoimuutta edustajat voisivat säätää.