Artikkelit

DHL Business Park

DHL Business Park avasi virallisesti lokakuussa

Muistatteko, mikä kansainvälinen kuljetusalan konserni on kansainvälisen F1-moottoriurheilusirkuksen yhteistyökumppani? Aivan oikein: DHL haluaa profiloitua formulamaailman teknologiseen edistyksellisyyteen, nopeuteen ja tehokkuuteen.

DHL Express (Finland) Oy:n toimitusjohtaja Timo Jaakkola on kartoittanut laajennuksesta saatavia hyötyjä.

‑ Investointi uusiin yhteisiin, ajanmukaisiin toimitiloihin hyvien liikenneyhteyksien ääreen lisää DHL:n kilpailukykyä ja mahdollistaa liiketoimintamme kestävän kasvattamisen. Tavoitteenamme myös on palvelujen selkeys ja helppokäyttöisyys asiakkaalle.

 

Uudessa logistiikkakeskuksessa DHL Business Parkissa Vantaan Viinikkalassa vietettiin virallisia avajaisia lokakuun alussa, joskin suuri osa toiminnoista aloitettiin siellä jo kesän lopulla.

 

Vantaan Aviapolis sai lisää ilmettä

‑ Hanke vahvistaa Aviapolis-alueen logistista palvelutarjontaa ja lisää samalla koko alueen vetovoimaa kilpailtaessa etabloituvista yrityksistä, arvioi juhlatilaisuudessa puhunut Vantaan kaupunginjohtaja Juhani Paajanen, joka totesi DHL:n hankkeen olevan merkittävä myös Vantaan kaupungille.

‑ Olemme erittäin ylpeitä ja iloisia tiloistamme, jotka ovat DHL:n uudenaikaisin yhdistetty lentoterminaali-, maaterminaali- sekä varastointikompleksi. Sijaintimme Vantaan Aviapolis-alueella, hyvien liikenneyhteyksien varrella on erinomainen myös tulevaisuutta ajatellen, lausui toimitusjohtaja Timo Jaakkola omassa tervehdyspuheessaan.

Kansainvälisen kuljetuskonsernin pohjoinen siirto sai huomiota myös Manner-Euroopassa.

‑ Kaikkien logististen palvelujen saatavuus yhdeltä toimittajalta, one-stop shopping, on olennainen osa DHL:n palvelutarjonnan strategiaa myös tulevina vuosina. Vantaan DHL Business Parkissa tämä ajatus toteutuu erinomaisesti, sanoo DHL:n Euroopan alueen operatiivinen johtaja Wolfgang Albeck.

 

Rahtilentoja, pikana

DHL Express operoi Helsinki-Vantaan lentokentällä kolmoskiitoradan vieressä joka arkipäivä kolme saapuvaa ja lähtevää kansainvälistä pikarahtilentoa: Köln, Arlanda-Bryssel sekä Tallinna. Koneet laskeutuvat Rahti3-asematasolle, mistä lentokontit kuljetetaan rahdinkuljetustietä pitkin Katriinantien alitse DHL Business Parkin lentoterminaaliin purettavaksi. Osa lentoterminaalia sekä ajoramppi luokitellaan lentokenttäalueeksi. Euroopan jakelukeskusten kautta hoituvat lentopikayhteydet kaikkialle maailmaan.

Maaterminaalissa käsitellään sekä kotimaan liikennettä että Euroopan tuontia ja vientiä. Terminaalista käsin hoidetaan pääkaupunkiseudun paketti- ja kappaletavarajakelut sekä runkokuljetukset DHL:n muihin terminaaleihin Suomessa. Vientilähetykset käsitellään ja asiakkaan valitsema kuljetus palvelutuotteen mukaisesti joko ohjataan lentoterminaaliin tai lastataan trailereihin matkaamaan kohti ulkomaista määräterminaalia.

 

DHL Exel Supply Chainin yli 22 000 neliön logistiikkakeskus on ns. moniasiakasvarasto, jossa varastoidaan ja käsitellään usean eri asiakkaan tuotteita ja tuotetaan niille lisäarvopalveluita.

 

‑ Sijainti terminaalien yhteydessä, lentokentän kupeessa on erinomainen erityisesti nopeakiertoiselle tavaralle. Jakamalla DHL:n resurssit, kuten tilan, työvoiman, laitteiston ja kuljetukset, asiakkaat voivat merkittävästi vähentää toimitusketjun aiheuttamia kustannuksia. Näin tuottavuus paranee ja palvelun taso säilyy korkeana", sanoo DHL Express Supply Chainin toimitusjohtaja Krister Lång.

 

Toimistorakennuksessa sijaitsevat DHL Express (Finland) Oy:n, DHL Exel Supply Chain (Finland) Oy:n sekä konserniin hiljattain hankitun ja siihen nivelletyn Kelpo Kuljetus Fi Oy:n pääkonttorit.

 

Myös maailmanlaajuisia lento- ja merirahtipalveluja tuottava DHL Global Forwarding on keskittänyt pääkaupunkiseudun toimintonsa lentokentän läheisyyteen. Yrityksen pääkonttori ‑ noin 170 henkilöä ‑ muutti syyskuun alussa myös uusiin tiloihin Vantaan Tullimiehentielle.

 

Lentokenttäalue toi erikoispiirteitä suunnitteluun

DHL Business parkin pääsuunnittelija arkkitehti Risto-Heikki Laakso on varsin tyytyväinen urakan jälkeen. Tietyt maisemalliset raja-arvot olivat kokonaisuudelle toki olemassa, mutta silti pääsuunnittelija puhuu ”liki unelmatoteutuksesta”. Yksi syy tyytyväisyyteen on toki se, että hankkeen kokonaisaikataulu piti hyvin, mutta pientä pohdittavaa syntyi erilaisista vaatimuksista johtuen.

 

‑ Tontin lopullinen koko määriteltiin työn alkuvaiheessa tavoitellun kerrosalan suhteen. Rakennuksen muodosta johtuen pientä ahtautta syntyi terminaaliosan ja Katriinantien väliselle pihalle.

 

Kuvagalleria

DHL01.jpg
DHL01.jpg
DHL07.jpg
DHL08.jpg
DHL09.jpg
DHL10.jpg
DHL11.jpg
DHL12.jpg
DHL13.jpg
DHL14.jpg
DHL15.jpg
DHL16.jpg
DHL17.jpg
DHL18.jpg
DHL19.jpg
DHL20.jpg
DHL21.jpg
DHL22.jpg
DHL23.jpg
DHL24.jpg
DHL25.jpg
DHL26.jpg
DHL27.jpg
DHL28.jpg
DHL29.jpg
DHL30.jpg
DHL31.jpg
DHL32.jpg
DHL33.jpg
DHL34.jpg
DHL35.jpg
DHL36.jpg
DHL37.jpg
DHL38.jpg
DHL39.jpg
DHL40.jpg
DHL41.jpg
DHLisoKuva2_6.jpg